Kun nyt näki videon, en ollut vieläkään varma mitä tämä on, mutta pari muuta biisiä kuuntelemalla selväksi tuli että tosissaanhan tässä ollaan. Ja tyylillä, jossa tarvii olla varma siitä mitä on tekemässä, jottei koko hommasta tule vitsiä.
Kai tämä oli vitsi? 
Laibach on itsessään ylivenytetty vitsi, mutta harvinaisen vakava sellainen. Oikeastaan voi sanoa, että Laibach on hauska, koska se on hauska, mutta koska se on totinen, se on vielä hauskempi, ja koska niin moni Laibach-diggari ottaa sen väärällä lailla tosissaan, se on vieläkin hauskempaa. Ja vasta ymmärrettyään tämän kuvion loppuun asti ymmärtää, mikä on Laibachin vakavampi merkitys (ts. syy, miksi se jaksaa venyttää vitsiään – tai ei olekaan pelkkä vitsi). 
Ei ollut vitsi.
Laskisin tämän samaan kastiin "Weird Al" Yankovicin kanssa, joka on totaalisen ylivedettyä. Mutta kuitenkin niin taidokkaasti ja antaamuksella tehtyä, että itse musiikista voi nauttia, ilman että sitä ottaa vitsinä. Sitten tapahtuu jotakin kummallista, kun kuulee itse musiikin kaiken sen keskeltä millaisia tunteita sen odottaisi herättävän.
Laibachin musiikki esiintyy minulle niin, että se on totaalisen ylivedettyä, mutta joka ei kuitenkaan pidä itseään vitsinä. Se ei välitä rajoista, ja on onnistunut luomaan jotakin mitä mieli voi pitää vitsikkäänä jos niin tahdomme, mutta musiikkina se onkin mahtavaa, jos niin tahtoo sen kuulla.
