http://www.ted.com/talks/sherry_turkle_alone_together.htmlSherry Turkle puhuu tekstarien, twiittaamisen ja ylipäätään online-yhteyksien vaikutuksesta ihmissuhteisiin. Iso osa mitä Turkle sanoo kuulostaa aika järkeenkäyvältä. Jos tähän nopeasti kokoan muutaman ajatuksen:
Apparaatit tarjoavat Turklen mukaan meille mahdollisuuden kontrolloida hyvin tarkasti se mihin kiinnitämme huomiomme.
Ihmiset (ja ihmissuhteet) halutaan pitää lähellä ja saatavilla, mutta samalla sopivan kaukana - kontrolloituina. Yhteys kännykän, tekstarin, facen tms kautta on annosteltavissa itselle sopivaan määrään (toisin kuin jos olisit tekemissä elävän ihmisen kanssa). Turkle myös toteaa IRL-keskustelun olevan monelle jo kauhistus - sehän tapahtuu reaaliaikaisesti, eikä ole mitään mahdollisuutta rauhassa muokata mitä aikoo sanoa eikä myöskään deletoida mitään. Eemailit, blogipostaukset yms - niissä me voidaan Turklen mukaan olla juuri niitä ihmisiä joita me haluaisimme olla. Mutta. Ei toista ihmistä voi oikeasti oppia tuntemaan pelkkien tviittausten tai tekstareiden perusteella ja no, ihmisyyten nyt ylipäätään pitäisikin kuulua tietty vaikeus, mokat ja ennakoimattomuudet.
"Human relationships are rich, messy and demanding. And now, we clean them up with technology." eli että ihmissuhteet nyt ovat, paitsi rikkaus, niin sotkuisia ja aika vaativia ja nyt me sitten halutaan tehdä niistä siistejä ja helppoja teknologian avulla. Esim sosiaalisiksi kehitetyt robotit ovat aina vaan suosituimpia, koska halutaan jotenkin se kaikki kumppanuuden etu ja ihanuus helpolla, ilman ystävyyssuhteen vaatimuksia (esim vastavuoroisuutta).
Toinen Turklen pointti on että koko ajan ihmisten keskuudessa yleistyy tunne siitä että on yksin ja ettei kukaan kuuntele. Feisbuukissa meillä kyllä saattaa olla niin ja niin monta automaattista "kuuntelijaa", mutta eihän se ole todellakaan sama asia kuin että joku istuu vieressä ja kuuntelee. Pitää ylipäätään itse olla aktiivisesti jakamassa kaikenlaista ja toisaalta tykkäilemässä ollakseen olemassa. Turklen mukaan olemme yksinäisiä, mutta samalla pelkäämme intiimiä yhdessäoloa. Pelkäämme olla yksin pienintäkään hetkeä - tartumme välittömästi kännykkään tms, koska useimmat eivät enää osaa olla yksin vaan ovat välittömästi yksinäisiä. Siinä tulee minusta esiin tämä internettiin liittyvä yhdessäolemisen, hm, saisinko härskisti illuusio? Ajatus siitä, että kun on täällä online ei ole yksin, no ei tavallaan kai olekaan, mutta Turkle (joka on siis nettiyhteisöjä yms 15 vuotta tutkinut psykologi) pelkää että juuri tämä lopulta eristää meitä vielä enemmän muista ihmisistä - ja niistä oikeista sosiaalisista kontakteista, joita ihmiset (edelleenkin) tarvitsevat.
Omassa elämässä onneksi sentään preferoin kyllä edelleen naamatusten käytyjä keskusteluja (ja mulla on onneksi niihin kivasti myös riittänyt hyvää seuraa), mutta minnen olekaan diginatiivi
.
(pahoittelen sit mahdollisia kielikukkasia ynnä aivopieruja, kauhian nopiasti nakuttelin keskustelun ajatuksia suomehkoksi 
)
