Munkin usko asioihin on alkanu pikku hiljaa murtua. En enää jaksa uskoa että on olemassa sitä moraalista totuutta. En ole enää kasvisyöjäkään, koska minua pidettiin höperönä kun olin kasvisyöjä. Ja pelkäsin myös että minusta ajateltaisiin että "Se on kasvisyöjä, koska se on nainen", ja seksismi satuttaa mua kaikkista eniten...
Kasvissyönnistä tuomitseminenhan on synti tai melkein rikos! Näkisin, ettet halua itse jakaa ihmisiä mielipiteiden perusteella eri leireihin. Tiedän varmuudella, että suuri joukko suomalaisia kasvissyöjiä tukisi mielenrauhaasi, jos avautuisit heille vaikka bussissa asiasta. Tai vaikka joogafestareilla. Et ole oikeasti yksin, vaikka ympäristösi olisi saturoitunut vastakkaisilla arvoilla.
Kiitos Rauhan Toveri huomion herättämisestä ja rimpsi loorestan ajatusten herättämisestä, olen tässä lyhyen pohdinnan tuloksena tehnyt havainnon itsestäni, että vaikka kaikki ei onnistu pelkästään hippimäisyydellä, niin tämä voi onnistua:
Se ettei hakeudu tilanteisiin, joissa oma näkemys voisi tulla ravituksi, nääntyy väkisin tyhjiöön. Minunkin voisi olla hyvä käydä jossain ulkona tapahtumissa tai paikoissa tapaamassa itsenihenkisiä ihmisiä, joilla on samanlaisia arvoja, ja sitten miettiä, romahtaako jokin osa elämääni jonkin asian mahdottomuuteen vai ei.
Kurre, näistä asioista voi ja pitääkin puhua tai ainakin keskustella. Ihmisiähän on kolmenlaisia, niitä jotka kiistävät viimeiseen asti jonkin olevan muuttunut, niitä jotka häviävät, kun jokin muuttuu ja niitä jotka voittavat, kun jotain muuttuu. Voittajia ovat ne, jotka tulevat koloistaan ja kysyvät toisiltaan: Mitä minä voisin tehdä, jotta muutos ei kaataisi pöytää korttitalon jälkeen.
