Olen lähellä Mikkeliä elelevä yksinäinen mies. Olen 46, mutta todistuslausuntojen mukaan näytän "ehdottomasti alle 35-vuotiaalta", elämänvaiheeni on alle kolmikymppisen (itsen & oman paikan etsimistä, ei ikinä vakituisia töitä, lapsia, avioliittoa tai edes kihlauksia), halut ovat noin kaksikymppisen ja uhman & vimman & angstin määrä noin 16-vuotiaan.
En ole vegaani tai edes kasvissyöjä, en luomufriikki, en pilvenpössyttelijä enkä nykyisin punavihreäkään. Hippiaate yhdistyy päässäni ihan muuhun asiaan: ihmisten yhteisyyteen, vapauteen, vapaaseen rakkauteen, pehmeään anarkismiin. Olen siis Woodstock-koulukuntaa. Koronapandemiaan en usko, omiin silmiini se kaikki näyttää tietoiselta operaatiolta. Minulla on siis edgyjä mielipiteitä, on ja pysyy.
Olen lempeä ja hellä läheisilleni, hyväksi kuuntelijaksi ja keskustelijaksi kehuttu, lämminsydäminen ja aito. Lisäksi minussa on sähinää, jonka tunnistaa se joka osaa aistia oikeaa aaltopituutta. Itsekin jatkuvasti totean ja ihmettelen, kuinka yhdessä naisessa tai tytössä ihmisjoukkojen keskellä voi yhtäkkiä havaita sitä sähinää. Tämä on jännä ja kiinnostava juttu.
Mitä etsin? Ensisijaisesti tietysti pysyvää elämänkumppania, mutten pidä mahdottomana sitäkään, että kaksi yksinäistä voisi tilapäisesti jakaa läsnäolonsa ja läheisyytensä keskenään. Kun kaksi aikuista tykkää, se on ok, ja se siitä sitten. Äiti-ihmistä en kuitenkaan ole vailla, en omaa enkä toisen.
