Otsikosta voisi ajatella, että parisuhde on jonkinlainen vankila, jossa rakkauteen ei sisälly vapaus... Nojoo.

Mun näkemyksen mukaan jos rakastaa jotakuta, niin ei siihen enää mahdu muita sivuun. Toki jokaisella on oma näkemyksensä ja kokemuksensa rakkaudesta, mutta mun näkemyksen mukaan kun rakastaa jotakin, niin sitä toimii niin että haluaa olla vain sen yhden kanssa eikä satuta toista. Eli on mm. uskollinen.
Jos joku löytää jonkun joka on täysin sujut sen kanssa, että molemmilla on useampia kumppaneita, ja suhde olisi oikeasti täysin terve ja tasapainoinen, sekä semmoinen että molemmat voisivat kasvaa siinä aidosti, olla sekä itselleen että kaikille muille tunteistaan rehellisiä, niin mikä ettei, mutta en jotenkaan näe tuollaista realistisena. Sitten täytyisi vielä löytää ne ulkopuoliset kumppanit, jotka on myös samoilla linjoilla. Teoriassa ok, mutta käytännössä en usko toimivan niin, ettei ketään sattuisi. Ja musta tuollainen ei ole yhtään romanttista. Ja itsellä on ainakin niin vahvasti ytimessä se, että minä olen se ainoa nainen enkä jaa rakastettuani. On ihan hieno ajatus, että rakkaus on vapaata ja kuuluu kaikille eikä sitä voi rajoittaa jne, mutta musta ihmisen on parempi harjoittaa rakkautta niin, että se on kahden ihmisen välinen asia. Voihan sen ajatella niin, että vaikka joissain uskonnoissa on monia jumalia, niin loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain se yksi; eli on vain yksi. Ja täten ihmiselläkin olkoon vain yksi. Ehkä vähän kaukaa haettu vertaus, mutta ehkä joku saa kiinni.
Parisuhteessa rakkaus on vapaata, mutta kahden ihmisen välillä. Musta mikään ei oo tämmöisessä maailmassa kauniimpaa kuin se, jos jotkut oikeasti sanovat rakastavansa toisiansa ja seisovat sanojensa takana, kasvavat yhdessä läpi koko elämän. Musta parisuhteessa toinen on kuin elämä tai suhde omaan itseen, ei se aina ole helppoa tai kivaa, on paljon muutoksia ja kaikkea, mutta sitä vaan on. Ja se palkitsee. Koska rakkaus.
Uskon myös, että jos ihminen haluaa kasvaa henkisesti tai edes pitää huolta energioistaan, niin pitää vähän huolta siitä kenen kanssa on. En edes usko, että seksi pelkän seksin takia tekee hyvää kenellekään.
Mun vastaus siis on: terve parisuhde jossa molemmat rakastavat toisiaan ja tuntevat itsensä vapaiksi ja ovat omasta tahdostaan uskollisia toisilleen läpi elämän.
Tuommoinen parisuhde vaatii molemmilta valmiutta ja tietoista tahtoa kehittää itseään ja tukea toista omassa kasvussaan parhaimmaksi versioksi itsestään. Ei se välttämättä helppoa ole, mutta kun ymmärtää syvemmin mistä on kysymys ja minne ollaan tähtäämässä niin sitä on kärsivällinen ja antaa anteeksi ja rakastaa, aina.
Ps. Ja lisättäköön vielä sekin, että itse uskon niin, että ihmiselle on tarkoitettu joku tietty henkilö. Matkaan voi toki mahtua elämän varrella muutama ihminen, jonka kanssa kulkea hetki, oppia tietyt asiat, saattaa karmaa loppuun jne., mutta uskon, että ihmisen henkisen kehityksen ja sieluntehtävien täyttäminen toteutuu parhaiten kun seuraa sitä mikä tarkoitettu. Eikä esim. sählää turhan kevyesti tai tee tyhjiä lupauksia tai muuta mistä koituu vaan turhaa lisäläksyjä ja karmaa jne. Uskon että on olemassa joku jonka kanssa on tarkoitus olla. Siksikin parisuhde on oma kantani. En usko että vapaalla suhteella saa ainakaan mitään syvällistä aikaan millään tasolla. Mutta kukin tyylillään. One love, miten kukin sen käsittää...