Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)


Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Uusimmat artikkelit

Ilmastonmuutos suomalaisen n?k?kulmasta

Indonesian poliisi h?vitti puoli tonnia marihuanaa polttamalla - l?hiseutu p?llyiss?

Ensimm?ist? kertaa 40 vuoteen maailmantalous kasvoi, hiilidioksip??st?t eiv?t

NASA: ilmastonmuutos minuutissa

Iso-Britannia: Aurinkoenergia kasvoi 94%, uusiutuva energia ohitti ydinvoiman

Avautumista - 63

Kävelen

  • Hipahtava
  • ***
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 142
Vs: Avautumista
« Vastaus #930 : 23. Lokakuuta 2019 klo 01:05 »
  • Tykkää (0)

  • Mä kävin eilen lääkärissä kun sormi ei ihan palautunut siitä, kun se vääntyi ikävästi pari viikkoa sitten. Ajattelin jos siel on jotain sijoiltaan tai murtunut... Röntgenissä kai näkyi sitä sun tätä epäselvää aluksi, ett jostain puuttui ja jossain liikaa ja sain heti lähetteen sairaalaan johki kuvaukseen ja siellä mulle laitettiin semmonen ranneke, missä hetu ja nimi.. ja siin kohti aloin vähän panikoida että pääsenkö mä sieltä pois? Mä pelkään sairaaloita ja lääkäreitä, tai inhoan koko systeemiä todella sieluun ja vereen. Nyt on jotenkin mennyt monta tuntia kaikesta palautumiseen. Tuntuu että haluis juosta metsään ja sieltä viidakkoon ja kadota 'sivilisaatiosta'. Lopulta siel sairaalassa ei edes tehty juuri mitään, istuin vaan odotushuoneessa ja sitten ne oli että kaikki ok ja kolmen viikon päästä takas jos on vielä särkyjä. Sinne meni koko päivä ja tunteita on pyörinyt tässä niin paljon että ihan uuvuttaa. Enpä tiedä miksi siit halusin tänne kirjoittaa. Ehkä just vastustaa niin paljon tää kulttuurissa missä kehoon/ruumiiseen vaan isketään nimilappu ja se on jotenkin musta aina kamalaa, sellainen objektina olo. Ajattelin että ehkä tääl joku ymmärtää niit fiiliksiä mistä puhun. Valitettavasti mitään suurempaa viisautta ei ole jakaa,.. ei kannata teloo itsee tai muita. Oma koti, rauhallinen aika ja luonto on paras lääkäri.
    Kirjattu

    Sininen evä

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 113
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #931 : 01. Marraskuuta 2019 klo 13:06 »
  • Tykkää (0)

  • Ootkos saanu sormen kondiksee?
    Kirjattu
    Toivossa on hyvä elää, rauhassa vielä parempi

    Kävelen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 142
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #932 : 02. Marraskuuta 2019 klo 19:21 »
  • Tykkää (0)

  • En, mä yritän vaan tottua siihen. Se ei niin hyvin enää taivu ja näyttää ihan siltä että olis käynyt vasaran alla, kun on leveä siit nivelen kohdalta. Enpä usko että sille mitään voi tehdä. Toi vasen käsi on mulla muutenkin ollut tuollainen traumakäsi, sielt on ehkä joku muukin jänne joskus tuhoutunut, joten mä nyt vaan yritän asennoitua että nuo tapaturmat on paikkoja mennä vähän itseensä. Pitäis pitää paremmin huolta jaksamisesta, niin ei kävis köpelösti.
    Kirjattu

    Nayrus Love

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 18
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #933 : 03. Marraskuuta 2019 klo 18:39 »
  • Tykkää (0)

  • En tahdo avautua siitä kuinka työni ja toiveeni käyvät tyhjiksi. Minun on nyt hyvä näin yksin, on rauhan ajan viimeiset vuodet, ja mieluummin kirjoitan irroittavani näistä unelmistani kuin sitä miten murrun niiden alla. Olisi hyvä jos tulisit luo ja lepäisit vierelläni. Laskisit kätesi koskettamaan, niin että maailma kävisi pieneksi ympärillä. Ohuet vaatteesi ja iho niiden alla melkein pohjattomaan meren pintaa. Hämärä suojelisi meitä. Mutta minä nauran vielä vapautta enkä edes tunne sinua vielä.
    Kirjattu

    Kävelen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 142
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #934 : 15. Marraskuuta 2019 klo 09:55 »
  • Tykkää (0)



  • <'3 onneks on omituisten otusten kosminen kerho!
    Kirjattu

    Kävelen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 142
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #935 : 18. Marraskuuta 2019 klo 15:14 »
  • Tykkää (0)

  • Mun lapsi kaatui kovassa vauhdissa alamäessä naama edellä asfalttiin ja liuku siellä hiekkaista asfalttia pitkin. Kasvot oli verillä ja huulet turposi ja lapsi ihan shokissa. Ekat 15 minuuttia se toistuvasti kysyi että mihin me oltiin menossa ja mitä tapahtui eikä muistanut mitään onnettomuudesta. Hän vain itki ja huusi pelkoa ja kipua kun huuli turposi jne..  Oltiin bussissa ja yritettiin tapaturmaklinikalle mutta se oli kiinni ja päivystys siitä puolen tunnin bussimatkan päässä, joten mä vaan soitin. Oli jo väsy ja nälkä niin mentiin kaupan kautta kotiin. Lapsen muisti ja voimat ja elo alkoi palautua vähitellen n. 20 minuutin päästä,. Kokoajan pidettiin sylissä ja puheltiin rauhoittavia asioita ja hengiteltiin elämää takaisin turvallisiin oloihin. Mutta olihan se kamalaa. Oikeastaan vasta nyt muutaman päivän päästä alkaa itsellä jotku tunteet käydä läpi ja käsitellä sitä pelkoa ja muuta mikä liitty siin kaikkeen. Niin se vain on että kaikkeen ei voi tai osaa aina vaikuttaa ja varautua. Elämä välillä heittää eteen kiviä ja haasteita.
    Kirjattu

    Kävelen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 142
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #936 : 18. Marraskuuta 2019 klo 17:54 »
  • Tykkää (0)

  • Jotenkin tommonen epäonni pistää miettimään että mikä oikeastaan on vialla....että miks ei vaan vois sujua. Elämä on ollut pidemmän aikaa jotenkin jumissa ilman tarkkaa suuntaa ..mutta kun ei vaan toisaalta näy vaihtoehtoja. Nooh..pimeään talvenaikaan on sopivaa hiljentyä ja jotenki funtsia asioita hiljakseen.
    Kirjattu