Avautumista - 66

<3

Juu. Mä en tykkää kauheesti siitä karmameiningistä, koska mulle on käynyt ikävästi tässä elämässä. Jos kaikki vaan ajattelee, että se on tietenkin ihan "oikein", että karma on erehtymätön ja pajoille tyypille käy paskoja asioita......niin se on aika onneton ja lohduton juttu. Mä en usko, että rankaiseminen tätä maailmaa ja ihmisiä erityisesti opettaa, koska mä olen kokenut aika voimakkaasti sen että jos mua satutetaan ja en edes ymmärrä syytä, niin meen siitä semmoseen aggressioahdistukseen...mitä se auttaa?

Mä en usko että kukaan raiskattu oikeesti haluaa sitä toiselle, vaikka olis kuinka vihainen...etenkään missään toisessa elämässä, eli että joku saa ns. puhtaan alun ja sitten sitä ihmistä rikotaan, ei hyvä. Ketju olis aika loputon, koska silloin taas joku raiskaa jne.. hyvät jutut opettaa enemmän hyvään elämään.

Musta asiat on joskus paljon hankalampia,.mitä halutaan ajatellakaan. Ja toisaalta nykyään suosin mielelläni sitä, että en ajattele niin paljoa. Tuntuu etten voi kuitenkaan koskaan tietää niin paljon, että voisin vetää mielekkäitä johtopäätöksiä.. Voihan se olla henkistä laiskuutta, mutta ehkä kuitenkin parempi vaan yrittää elää sen minkä pystyy ja miten parhaiten osaa.

Toivottavasti tää koronahomma vähitellen muuttuis ja kääntyis historiaan. Tsemppejä.

Tää olis voinu mennä tonne toiseenkin ketjuun mut koska on aika raskas juttu niin laitan tänne...

Jenkeissä oli toi poliisin aiheuttama kuolema äskettäin, niin musta on ihan järkyttävää että mä oon täällä Suomessa todistanut sivusta tosi samantyylistä tilannetta, kun vartija käyttää samaa tekniikkaa täysin turhaan. Siinä ei ollut kuitenkaan kyseessä mitään rasistista, toisin kuin Jenkkien surullisessa tapauksessa ja toi luultavasti päättyi hieman paremmin... Mutta silti ihan järkyttävää.

Kävelin kerran vaan sivullisena ohi kun pisti silmään kyseinen tilanne, huomasi heti että nyt ei oo kaikki kyllä ihan ookoo, siis kirjaimellisesti silmiinpistävää vallan väärinkäyttöä... Se toinen oli ihan tuskissaan siinä maassa ja sanoi useaan kertaan että hän ei saa henkee, ja sille vartijalle sanottiin siitä, useampi ihminen, lopulta mä jopa huusin sille, mut ei... Kävin sit sanoo toiselle vartijalle samalla alueella, et tuolla on tommonen meininki niin vastas vaan että "no jos se pystyy puhuu nii kyllähä se henkee saa". Toivon todella että varsinkin noi vartijat on kattonu uutisia nyt. Noin sanoi sekin kaveri joka kuoli siihen otteeseen. Voisivat VÄHÄ MIETTIÄ. Yritin sit tenttaa niiden sankareiden esimiehen tietoja mut eivät halunneet antaa, sain lopulta vaan jonkun mailin mihin voi laittaa palautetta. Varmaan hatusta keksitty. Se tyyppi kuka oli maissa ei edes ollut tehnyt kuulemma mitään uhkaavaa ja vaikutti muutenkin tosi harmittomalta kaverilta...

Noi on tosi tunteisiin meneviä tilanteita, ja turhauttavaa kun ei voi siinä hetkessä vaikuttaa juuri mitenkään siihen väkivaltaan, kun joutuu vaan ite seuraavaks niputetuks. Suomessa esiintyy muutenkin sekä oman kokemuksen mukaan (oon onneks ite säästyny tommoselta väkivallalta koska nainen, mutta on monia tilanteita joissa oon nähny toisia kohtaan ihan naurettavaa ylireagointia ja kohtuutonta voimankäyttöä, ja osa vetää muutenkin niin ihme asenteella vaikka vaan sanoja käyttäis) että kuulemani mukaan tuota vartijoiden ja poliisien liiallista voimankäyttöä ja kohtuutonta reagointia tilanteeseen nähden. Mun mielestä se pitäisi saada päivänvaloon ja saada muutos siihen. Ei kukaan voi virkansa suojissa käydä käsiks (riistää toiselta vapautta) ja käyttäytyä väkivaltaisesti toista kohtaan aiheuttaen täysin tarpeetonta kipua. On olemassa mukavia ja asiallisia sekä järkeviä vartijoita sekä poliiseja, mutta paljon on myös niitä joiden ei todellakaan pitäisi olla sillä alalla. Tehdäänköhän niille edes minkäänlaista psykologista testiä ennen kuin valitsevat ne jonnekin koulutukseen? Tuntuu että osa on vaan yksinkertaisesti vähän sairaita tai muuten vaan vähän liian typeriä tommoseen tehtävään.

Nyt on kunnon avautuminen luvassa:

Oon monesti miettinyt mitä tekisin mun toisen vanhemman suhteen... Lyhyesti selitettynä tilanne on siis se, että vanhemmille tuli avioero kun olin noin 10 v, isä hyppäs suoraan 15 v avioliitosta toiseen suhteeseen eikä ole sen jälkeen ollut oikein missään tekemisissä. Vähän aikaa heitti kerran kuussa rahaa (varmaan silottaakseen omaatuntoaan) ja muisti parit synttärit, mutta sitten se yhteydenpito on kokonaan jäänyt. Mulla on myös vanhempi puolbroidi jonka faija feidas kun tää oli 7 v, ja kuulemma mutsi aina patisti faijaa soittamaan sille (asuu toisessa maassa) ja muistamaan synttärit ja näkemään välillä jne. Mutta muhun ei oo pitänyt mitään kontaktia. Ite oon silloin tällöin pyytänyt rahaa jos on tullut yhtäkkinen tarve, ja on useimmiten heittänyt kyllä. Mutta en oo kunnolla jutellut yli viiteentoista vuoteen. Joskus kun satuin näkee hänet ohimennen kaupungilla niin moikattiin, siis kirjaimellisesti vaan moi, ja laitoin sit tekstarin et moi mietin mitä sulle kuuluu ja olis kiva nähä joskus, no ei vastannut niin soitin ja oli et juu ei huomannu ja jepjep joo hänel on paljon töitä nyt mut soittelee sitte ku voi nähä - eikä ikinä soittanut.

Lapsuudenkaveri mm. on aina ollut ihan ihmeissään että eikö mitään yhteyttä pidä, kun niin mukava ihminen kuitenkin aina oli... Joka vuos sama ärsyttävä kysymys ihmisiltä että mites se xxx onko kuulunu mitään, silleen ei eikä oo yli 10 viimeseen vuoteen niin miksi yhtäkkiä olis... Mutta niin, siis ihan kiva ja normaali ihminen kyseessä kuitenkin, ainakin ulkopuolisten silmään. Oon sitten miettinyt että onko hänel sit nii paljon omia lukkoja ja traumoja yms miksi käyttäytyy noin? Vai onko kyseessä vaan ihan törkeen itsekäs ihminen? Narsisti?

En enää edes kyseistä ihmistä halua elämääni, mutta välillä vaiheilen sen välillä että huvittaisi soittaa hänelle ja sanoa ihan suorat sanat, kysyä mikä ongelma hänellä on, ymmärtääkö millainen vaikutus tuommoisella käytöksellä on ihmisiin (hänel siis kolme lasta ja kaikille tehny saman), haluuko hän maksaa mulle terapian koska välillä tuntuu että hän on kaiken alkusyy, kannattaisiko hänen itse mennä terapiaan, onko hänellä ylipäätään mitään sanottavaa. Olen jo antanut anteeksi, enkä halua että hänelle tulee paha mieli, mutta kyllä vihastuttaa välillä jos jää ajattelemaan asiaa.

Toisaalta mietin että pitääkö tähän suhtautua "niin kuin olisin itse valinnut tämän tilanteen" ja suhtautua niin että olen varmaan itse tämänkin halunnut käyvän jotta sieluni kasvaisi jne. Toisaalta tiedän että onkin helpottanut elämää että hän ei ole ollut kuvioissa kun olen mm. todella omapäinen mutta myös äärimmäisen herkkä ja hänellä on neuvostoliittolainen malli kasvatuksesta. Mistä myös suuri kiitos hänelle... Vaikka tuon ymmärtää jos on itse myös kasvanut sillä mallilla eikä tiedä paremmasta.

Että enpä tiedä. Joko en ole häneen enää ikinä missään yhteydessä tai sitten nostan kissan pöydälle ja unohdan sen jälkeen koko ihmisen ja asian. Hän ei muuten mennyt edes oman poikansa häihin. Eikä oman isänsä hautajaisiin... Ilman mitään hyvää syytä. Tuntuu että itsekin skippaan jos ei saa asioita selvitettyä ennen sitä. Turha sinne olis enää mennä itkemään.

Mistä tietää onko ihminen jotenkin sairas vai vaan todella säälittävä pelkuri?

Ps. Mietin sitäkin että onko se edes mun asia miettiä tommosta asioiden selvittelyä? Eikö sen pitäisi mennä toisinpäin? Ihan ihmeellistä. Eikö ihmisiä oikeesti kiinnosta muu kuin oma perse tässä maailmassa?

Oon muutenkin kyllästynyt siihen kun kuulee että välitän liikaa pienistä jutuista, mutta jos ne on mulle isoja niin kyllä mulla on oikeus vaatia sen mukaista kohtelua esim. kavereilta että mulla säilyy hyvä fiilis ja koen että kyseessä on oikeesti kaveri eikä joku joka yrittää pitää hyviä välejä jonkun itsekkään hyödyn takia. Siitä lähtisin jo toinen aihe, jätetään se seuraavaan tapaamiseen.

Kiitos.

PPS. Jotenkin tuli mieleen tolteekkien neljä sopimusta ja "älä ota mitään henkilökohtaisesti" -kohta, mutta silti onhan ihmisellä kai oikeus selvittää asiat ja ansaita kohtelua joka ei järkytä mielenrauhaa. Elämä on kyllä yks läppä kun näyttää ettei tätä oo keskeneräisille ihmisille tarkoitettu vaan täytyisi olla joku zenmestari ja elellä sitten rauhassa täällä hullussa maailmassa sekopäiden keskellä... Tai muuten olet vain yksi sekopäistä. Onnea matkaan, koita jaksaa, kyllä se valo sitten jossain vaiheessa välähtää.