Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)


Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Uusimmat artikkelit

Ilmastonmuutos suomalaisen näkökulmasta

Indonesian poliisi hävitti puoli tonnia marihuanaa polttamalla - lähiseutu pöllyissä

Ensimmäistä kertaa 40 vuoteen maailmantalous kasvoi, hiilidioksipäästöt eivät

NASA: ilmastonmuutos minuutissa

Iso-Britannia: Aurinkoenergia kasvoi 94%, uusiutuva energia ohitti ydinvoiman

Traumat - 1

fårad

  • Vieras
Traumat
« : 23. Huhtikuuta 2017 klo 12:12 »

! No longer available Small | Large


Must traumat on kinkkisii, aina kun kuvittelet että oot jostain yli, niin oot kohta taas tilanteessa, jossa vähän kuin sisimmäs rätisee ja oot että  :-[ :-\ :-X >:( :-[ :( :-[ niin siis niin ainakin mä olen. Onkohan meillä kaikilla traumamme? Onko vain niin että osa jaksaa niist mainita vähän siellä sun täällä ja osa taas ei välttämättä edes nimeä elämänsä kömmähdyksiä tai esteitä sillä nimellä?

En tiedä odotanko mä tältä ketjulta mitään :D mutta kun ei tällä palstalla ollut mitään traumoista ja ite niist aina jaksan jaaritella, niin pistetääs nyt pystyyn. Ton videon koen jotenkin aika jännäksi ja puhuttelevaksi.
Kirjattu

Omppu

  • Kukkaishippi
  • ****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 397
Vs: Traumat
« Vastaus #1 : 23. Huhtikuuta 2017 klo 23:58 »
  • Tykkää (0)

  • En tiedä olenko lapsuusajalta kokenut traumoja vanhempien ongelmista johtuen, mutta koulunkäynti yläasteella jätti kyllä pysyvät arvet. Niin paljon aikaa on ehtinyt kulua, että tuokin aihe on tullut puhkikuluttua omassa mielessä enkä tietoisesti enää kanna taakkaa, mutta silti alitajuisesti se varmaankin vaikuttaa vielä käytökseen ja luottamiseen ihmisiin (en luota juurikaan kuin aniharvoihin). Uskon silti, että pohjimmiltaan suurin osa ihmisistä on hyviä tyyppejä. Pidän vain etäisyyteni heistä.

    Itsetunto ei ole ollut parasta mallia varsinkin kun on ollut tuota herkkyyttä, mutta ajan myötä on se omakin nahka paksuuntunut eikä sitä enää vaan jaksa välittää monestakaan asiasta. Häpeä on ollut melko vahva osa elämää sitten teini-iän. Pitkäaikaisen masennuksen lisäksi siis, joka tosin tuntuu olevan melko kausittaista, mutta silti turhan paljon elämää hankaloittavaa. Häpeä ollut siitä, että ei ole ollut vahvempi tai "parempi" ihminen vaan on ollut vaan kynnysmattona. Ollut liian erilainen, herkkä. Siksi sitä virhettä ei tule enää koskaan tehtyä, että antaisi muiden kohdella kaltoin, mutta muistot pysyvät jossain siellä sielussa. Sitä haluaisi jotenkin saavuttaa taas sellaisen normaalin tason missä ei niinkään näe ihmisiä potentiaalisina ongelmatapauksina vaan suhtautuisi avoimemmin tyyppiin kuin tyyppiin ja sosiaalisuuttakin olisi kiva saada enemmän vaikka olen tällainen introvertti-erakko-pohdiskelija.

    Jos aihetta haluaa käsitellä vielä syvällisemmin ja henkisyyden kautta niin on minulle kerrottu, että menneistä elämistäkin on aika paljon traumoja. Selittäisi enemmän kuin paljon. Jostain syystä kun olen melko empaattinen ja tiedän psykologiasta melko paljon niin tunnun vetäväni puoleeni samankaltaisia ihmisiä traumoine ja ongelmineen kuin jokin magneetti.

    Tykkään auttaa, olla tukena. Useasti minule on sanottu, että olen hyvä kuuntelija kun minulle pystyy puhumaan syvimpiä tuntojaan kun en tuomitse vaan ymmärrän kun olen kokenut niin paljon. Toisaalta mietin, että mitenköhän itse aina ajaudun jonkinlaiseksi terapeutiksi ihmisille kun en nyt itsekään vielä ole henkisesti maailman tasapainoisimmalla tasolla ongelmineni ja pelkoineni. Sitä en häpeä myöntää, että olen vielä keskeneräinen ihminen ja ehkä hieman rikkikin, mutta yritän parhaani tehdä sen eteen, että olisin täysin tasapainoinen ja tyytyväinen itseeni sekä ympäröivään maailmaan.
    Kirjattu

    fårad

    • Vieras
    Vs: Traumat
    « Vastaus #2 : 24. Huhtikuuta 2017 klo 15:15 »

    Mun on tosi vaikeaa luottaa autoilijoihin, että ne pysähtyy suojatiellä. Oon jäänyt kaks kertaa auton alle.. mikä varmaan vaikuttanut siihen, että en ole ajanut ajokorttia, vaikka perhe kovasti siihen ois kannustanut ja maksais kulut. Sit taas, kun on seksuaalinen trauma, niin se on paitsi tabuisa, myös jotenkin vaan niin henkilökohtaista ja ahdistavaa, että aina ois parempi olla hiljaa vain. Vaikuttaa kyllä elämässä, mutta minkäs teet. Ja sit viel parisuhdetrauma + ihmissuhdesotkut kaiken kaikkiaan, miten rumaksi ja solmuun voikin mennä ihmisten suhde...ja toisaalt miten sitä kuitenkin pystyy kääntämään seuraavan sivun ja antaa sotkujen olla.

    Oikeastaan kun täs aattelin, niin monet tommoset isommat negatiivisesti vaikuttaneet jutut ovat olleet oikeastaan monen ikävän ja surullisen tapahtuman ympäröimiä, siis että samaan aikaan ollut onnettomuuksien suma. Kolmen tragediasuman henkilöitymänä on toisinaan aika särkynyt olo....mutta toisaalt ei, kyllä kaikkia elämä koettelee.
    Kirjattu

    tea

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 12
    Vs: Traumat
    « Vastaus #3 : 04. Helmikuuta 2019 klo 18:56 »
  • Tykkää (0)

  • Onhan noita traumoja. Suurin osa jäänyt lapsuudesta ja nuoruudesta koulukiusaamisen takia. Ja yksi väkivaltainen parisuhde takana. Joiden takia en oikein uskalla luottaa ihmisiin. Parisuhteenkin haluaisin luoda jos löytyis joku johon pystyn luottamaan, mutta.......  :'( :(
    Kirjattu

    Suttenkoistu

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 595
    Vs: Traumat
    « Vastaus #4 : 20. Marraskuuta 2019 klo 17:00 »
  • Tykkää (0)

  • Traumaa ja trauman viemää mieltä jos vähän seuraa, niin siel on jotenkin aina sellainen kaaos odottamassa kaikista asioista, jotka joskus on käynyt.

    Ei kai kukaan halua pohjimmiltaan kärsiä tai pelätä tai kelata kaikkia ikäviä asioita, mitä on sattunut. Lapsuuden ikävimpiä traumoja on kun luottamus petetään, ja siitä tulee vaan syvä epävarmuus....ei edes pettymys, koska lapsena ei vielä osaa välttämättä hahmottaa ihmisiä ja niiden tekoja itsestään erillisinä. Kaikki mitä lapselle tapahtuu tavallaan painautuu niin syvälle mieleen ja näkyy ehkä piilotettuina pelkoina ja oireina. Se on aika iso tehtävä muistaa se oma lapsuus ja viattomuus ja oppia kaikki mitä lapsille halutaan turvata vähän kuin ulkopuolelta ja siten osata suuttua tarpeeksi ihmiselle joka on esim. käyttänyt lapsen avointa luottamusta johonkin, mikä rikkoo lapsen oikeuksia ja suojaa kasvaa tietyllä tavalla. ...mutta jos siihen pystyy niin voi tavallaan hypätä menneisyyteen kasvamaan sitä omaa sisäistä lasta vahvemmaksi ja kertomaan että kaikki on hyvin ja järjestyy kyllä...niin että osaa itse puolustaa itseään.

    Musta siinä kohti Jumala ja armo on ihan hyvä ulottuvuus kokea että ei se Jumalan tahto ole että kukaan sen lapsista leimautuu ja kärsii kohtuuttomasti asioista...niin että osaa armahtaa itseään ja vaan ymmärtää sitä kaikkea parhaan käsityksensä mukaan ja se riittää. Traumojen käsittely vie aikaa ja kuluttaa voimia, mutta siinä pitää vaan olla kärsivällinen.
    Kirjattu

    Suttenkoistu

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 595
    Vs: Traumat
    « Vastaus #5 : 27. Maaliskuuta 2021 klo 17:06 »
  • Tykkää (2)

  • Traumoissa on myös sellainen asia, että se vie sen oman systeemin shokkiin. Mä en osaa olla hiljaa mun traumoista, vaikka vois olla järkevää niin. Aina jos mä olen kaikenlaisesta hiljaa, niin mun on vaikea tuntea. Koko keho on jähmettynyt ja sitten saan usein aikaan aika sekasta settii. Kai mä yritän vain hakee jotain muutosta tai päätöstä. Aina sitä ei tule. Sen takia saattaa alkaa semmone kierre että stoori jatkuu ja etsii vaan aina jotain mikä tois kotiin. Niinkuin joku haittaohjelmisto, joka vaan heittää näytölle kaikkii ponnahdusikkunoita, mitä kukaan ei osaa klikkailla pois.

    Ai hitto että elämä on joskus hankalaa ja epämukavaa.
    Ja onko se edes mikään lohtu että me kaikki kärsitään, useimmiten aina jostain... Ja vaikka joillai kai tuntuu että ne on yli joistain kärsimyksistä niin aina on mahdollisuus että jotain käy ja tapahtuu. Kai se vaan pitää jossain tunteessa sitten, ja tunteminen on ihan hieno asia.
    Kirjattu

    Omppu

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 397
    Vs: Traumat
    « Vastaus #6 : 28. Maaliskuuta 2021 klo 18:22 »
  • Tykkää (0)

  • Niin tätähän voisikin päivitellä, elämä kun on näemmä täynnä kumuloituvaa traumaa.

    Trauma kun tosiaan varastoituu kehoon. Minulla viimeiset neljä kuukautta on ollut tässä posttraumaattista stressiä ja se on varmaankin ollut elämäni kammottavinta aikaa vaikka luulin noin muuten, että viime vuosi olisi ollutkin jo tarpeeksi ankea. Kun kroppa ja mieli läpikäy yhä uudelleen tuota helvettiä niin siinä kyllä rupeaa ennenpitkää hymy hyytymään.

    Mistäkö tuo sitten johtuu? No, kolmisen vuotta sitten minulla alkoi parisuhde jonka oletin olevan elämäni paras asia, mutta se paljastuikin ehkä pahimmaksi. Tosin melkoinen oppikoulu. Luotin toiseen täysin, paljastin haavoittuneen itseni ja kerroin traumoistani kuten hänkin ja luulin olevamme tiimi joka ei koskaan vahingoittaisi toista. Väärin oletettu, toisella kun olikin vakava persoonallisuushäiriö joten itse jouduin käytännössä narsistisen hyväksikäytön uhriksi. Miehenä tuollaisesta ei ole yleensä kovin helppoa puhua, aina vaan jaksetaan jauhaa siitä kuinka naiset joutuvat parisuhdeväkivallan uhreiksi. Ei se sukupuolta katso ja miehet vaan puhuvat näistä asioista vähemmän.

    Eli parhaimmillaan asiat olivat oikein hyvin, mutta sitten tuossa suhteessa saikin sietää fyysistä väkivaltaa, kontrollointia, sanallista solvausta ja muutenkin kaikenlaista julmaa kaltoinkohtelua. Sairaalloisen mustasukkainen ihminen kumppanina ei ole kauhean hyvä juttu. Tyhmänä silti uskoi toisen sanoihin, että välittää vaikka oikeasti kyseessä onkin vain tarve ja riippuvuus. Kunnon energiavampyyreita tuollaiset ihmiset. Tajusin, että tuo ihminen johon luotin onkin toisenlainen ja on pettänyt minut, oletin hänen olevan hyvä ihminen. Minun piti hankkiutua eroon hänestä ja onneksi se onnistuikin vaikka aikaa olikin ehtinyt kulua jo liian paljon mielenterveyteni huomioon ottaen. Loppujen lopuksi tuo ihminen päätyi pettämään minua toisen kanssa vaikka oli minuun käynyt käsiksi harhoissaan sen takia kun oletti minun pettävän vaikken koskaan sellaiseen edes pystyisi tai haluaisi. Vahva karminen läksy tuo suhde näemmä.

    Eli joo, ihan kivat traumat kyllä tuollaisesta "henkisestä" ihmisestä jäi. Silti jokaisessa ihmisessä on se jumalallinen kipinä, pieni Kristus. Jotkut meistä ihmisistä on vaan hyvin karkeita ja synkkiäkin sieluja vielä, osa melko valoisia. Maailma on täynnä hyvää ja pahaa, mutta kun paha tulee omalle kohdalle esittäytyen hyvänä niin onhan se melkoinen järkytys koko systeemille ja maailmankatsomukselle. En osannut kunnolla luottaa ihmisiin aiemmin, nyt en tiedä miten se voisi edes teoriassa olla mahdollista. Toki tiedän, että on paljon hyviä ihmisiä joten se jo sinällään auttaa. Ehkä joskus jos kohdalle tulee ihminen jolle pystyn avautumaan syvällisesti niin ettei hän petä minua niin ehkä sitten uskoni ja luottamukseni ihmiskuntaan palautuu taas normaalihkolle tasolle, mutta en pidätä hengitystäni sen suhteen.
    « Viimeksi muokattu: 28. Maaliskuuta 2021 klo 18:28 kirjoittanut Omppu »
    Kirjattu

    Sombu

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 46
    Vs: Traumat
    « Vastaus #7 : 28. Maaliskuuta 2021 klo 19:42 »
  • Tykkää (1)

  • Hyvä, että sinulla oli Omppu rohkeutta lähteä suhteesta. Oletko saanut terapiaa tai muuta keskusteluapua?

    Olen miettinyt, miten nostaa kissa pöydälle, kun luulen läheiseni olevan samantyyppisessä tilanteessa. En halua loukata häntä, jos epäilykseni eivät pidäkään paikkaansa. Mutta jos jotain on meneillään, haluaisin puuttua siihen. Tai ainakin osoittaa ystävälleni, ettei hän ole yksin.
    Kirjattu

    Omppu

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 397
    Vs: Traumat
    « Vastaus #8 : 29. Maaliskuuta 2021 klo 01:48 »
  • Tykkää (1)

  • En ole saanut terapiaa kun tilanne tässä maassa on niin käsittämättömän paska ja hidas, tässäkin tilanteessa tulee hyvin esille se kuinka taloudellisella epätasa-arvolla on merkitystä. Jos olisi massia niin ei varmaan olisi ongelmaa päästä yksityiselle tuosta vaan. Sentään keskusteluapua olen saanut mikä on kyllä auttanut, mutta kyllähän tämä yksinäistä on elää traumoineen. Mikään ei ihmisen sielua varmaan pahemmin voi vahingoittaa kuin petetyksi tuleminen. Hädässä ja tragedioiden kohdatessa todelliset ystävät tunnetaan.
    Kirjattu

    Suttenkoistu

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 595
    Vs: Traumat
    « Vastaus #9 : 29. Maaliskuuta 2021 klo 20:44 »
  • Tykkää (1)

  • Syvää kipua. Mä nyt vähän tähän taas pulisen.... Satutuokio.
    Se oli iso juttu viimein kertoo jollekin kaikista syvimpii ja ikävimpiä kokemuksia, mikä oikeastaan on vaikuttanut niin paljon, ihan kui ois ollut joku semmone peikko solassa vaeltava.., mutta mulle ei koskaan riittänyt että olisin siirtynyt yhdestä solasta toiseen, vaikka se olikin mukavampi ja lempeä olla kahden kipujemme keskellä.

    Vaikka mulla oli traumoja, mä aina silti halusin kuin kokonaisen elämän, olla sellainen "kuin muutkin".. niinpä mä yritin ja altistin itseeni erilaisiin juttuihin ja ihmisiin ja mitä ikinä,, jopa yksinäiseen hulluuteen. Oon aina vähän outo, vähän kuin irrallinen olento.

    Mietin tässä mitä kaikki tää elämä on tehnyt mun persoonalle ja ystävyyssuhteille... Useiden kanssa olen liiankin varovainen, vähän semmone joka vaan seuraa mieluummin hiljaa ja pysyy sopivan turvallisissa aiheissa. Toisille mä olen ihan liikaa. Ja sit on vaan niin ikävii ja kipeitä juttui kerrottavana, joko tunteella tai tunteetta, tai mustan huumorin kautta, että sydämestä sieppaa. Sit mä oon joutunut tajuamaan että ei ystävät haluu kuulla tai kokee, tai lukee sellasta, että se voi hämmentää... Ehkä jos joku avautuu tai tulvii kaikkee, niin siihen on vaikee sanoa mitään. Ehkä silloin ei ole avoin sille yhteiselle ajalle, kun mieli pyörii mustissa pilvissä tai levottomuudessa.

    Mulla on aina ollut kohtalokas olo mun traumojen kanssa. Aina mulla on ollut joku rooli, tai tuntuva kokemus. Ja vaikka on ollut hyvin noloja asioita, niin aina kaikesta on selviytynyt. Usein on ollut myös tarve haastaa ylittämään itseään vastapainoksi sille että joku on vaikka alistanut. Ehkä meistä vaan kasvaa vuoria, minne on enää hankala päästä lähestymään. Tai mitä ikinä. Jos on vaikea kohdata itseään, niin miten kukaan toinen siihen pystyis? No. Ei se niin vaikeeta ole. Pitäis ehkä mennä nukkumaan  :D

    En muista että koskaan olis ollut niin ikävä päivä etteikö edes yhtä hetkee olis ollut jotain mikä saa hymyyn ja iloon tai muuhun ihmetykseen. Ja toisaalta ei taida olla semmosiakaan monta, että päivässä olis ollut ihan kaikki "hyvin".,rullannut vaan tai soljunut puron lailla, että ehkä se vaikuttaa, ehkä tää ihminen vaan nyt on sellane ja tällänen. Yritetään hengittää (;
    Kirjattu

    Suttenkoistu

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 595
    Vs: Traumat
    « Vastaus #10 : 01. Huhtikuuta 2021 klo 18:52 »
  • Tykkää (0)

  • Mä jätän tän biisin nyt tähän, koska,, siin vaan voi olla jotain apua tiettyihin juttuihin
    https://youtu.be/f8MAS2GqLXk Juho Kuusi - Tän jälkeen en enää ikinä koskaan palaa tähän aiheeseen
    Kirjattu