Lidl lisää kasviksia tuotevalikoimaansa

vihanneksetLidl muuttaa tuotevalikoimaansa vihreämpään suuntaan. Suomalaisten kasvisten kulutus on noussut ja monipuolistunut, johon Lidl on vastaamassa tuotevalikoimaansa muuttamalla.

– Terveellisyys ja selkeät maut ovat nykyään merkittävä osa suomalaisten ruokailua. Lidl elää kehityksessä mukana ja panostaa koko ajan myös hedelmä- ja vihannestarjontaansa, kommentoi Lidl Suomen ostojohtaja Timo Hansio.

 

Odotetusti suomalaisten tottumukset eroavat muusta Euroopasta. Hansion mukaan muun muassa tankoparsa, retiisi ja munakoiso ovat suuremmassa suosiossa muualla Euroopassa, retiisi erityisesti Saksassa salaatin raaka-aineena. Suomessa taas villityksen aiheeksi ovat päätyneet avokadot, luultavasti ainakin ruokablogien avustamana joissa avokado oli jossain vaiheessa suuri hitti. Lisäksi suomesta löytyy monia erilaisia salaattilaatuja verrattuna muihin maihin, Hansio kommentoi.

Lidlin tuotevalikoiman uudistus näkyy jo heidän nettisivuillaan. "Tuoretta Suomi-satoa ja herkkuja maailmalta!" on ensimmäinen teksti mihin silmät osuvat. Voit käydä toteamassa asian Lidlin nettisivuilta: http://www.lidl.fi/cps/rde/xchg/lidl_fi

Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavatko muut kaupat jollakin tavalla perässä Lidlin viitoittamaa tietä, ja tulee kasvispainotteisesta ruokavaliosta jonkinlainen muoti-ilmiö, jollei se sitä jo ole.

Asiasta uutisoi muun muassa Taloussanomat.

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Arvostelu 0.00 (0 Ääntä)

You have no rights to post comments