Sekalaiset

NASA:n likainen ongelma: kuupöly

kuuErityisesti Apollo 13:n ongelmat kuulennoista puhuttaessa ovat nousseet julkisuuteen, mutta myös kuussa eteen sattui odottamattomia ongelmia, ensimmäisellä kuulennolla. Kyse ei ollut teknisestä viasta vaan kuun maaperän rakenteesta.


Kaikkia Apollo-avaruuslentoja vuosien 1969-1972 välillä siis yhdistää yksi ongelma: kuupöly.

Aurinko on valkoinen

AurinkoMaasta katsottuna aurinko näyttää keltaiselta, mutta miltä aurinko näyttää avaruudesta, minkä värinen aurinko oikeasti on?

Aurinko on oikeasti valkoinen, maan ilmakehä saa auringon näyttämään keltaiselta. Kaikilla tähdillä on väri, eikä ole itsestäänselvyys että Aurinkomme on valkoinen. On myös muunvärisiä tähtiä kuten punaisia ja sinisiä tähtiä. Tähden väri riippuu sen kuumuudesta, samaan tapaan kuin tulitikusta tulee keltainen liekki, mutta kaasupolttimesta kuumempi, sininen liekki. Tähden väri määräytyy sen mukaan, kuinka suuri energia fotonilla on, kun se poistuu tähdestä. Toki tähdet yleensä lähettävät montaa eri säteilyä, eivät vain vaikkapa esimerkiksi sinistä valoa, vaan myös muita värejä ja esimerkiksi röntgensäteilyä. Vastoin perinteistä käsitystämme, tähtien kohdalla punainen tarkoittaa kylmää ja sininen kuumaa. Punaiset tähdet ovat alle 3200 C asteisia, kun taas yli 9700 C asteen ylittävät tähdet ovat todella kuumia ja väriltään sinisiä.

Avaruuskävelyiden aikana ei voi viheltää

AvaruuskavelyViheltäminen tarvitsee väliaineen, ilman, jota kautta ääniaallot voivat kantautua korviisi. Koska avaruudessa ei ole ilmaa, vaan käytännössä tyhjiö, et voi viheltää.

Viheltäminen onnistuu kun avaruuteen tuodaan väliainetta, ilmaa. Avaruusalusten sisällä on mahdollista viheltää, koska siellä vallitsee normaali ilmanpaine maahan verrattuna. Entinen astronautti Dan Barry yritti vihellellä toukokuussa 1999 kun hän oli suorittamassa avaruuskävelyä avaruusasema STS-96:lla.

Selitys on yksinkertainen, avaruuspuvuissa vallitsee pienempi ilmanpaine kuin maan päällä, vain noin 25 kPa:ta. Avaruuspuvut suunnitellaan näin, koska se pienentää puvun ulkopuolisen ja sen sisäpuolen välistä paine-eroa, estäen pukua paisumasta kuin ilmapallon. Näin avaruuspuvuista voidaan tehdä paksumpia ja taipuisampia. Pienemmästä ilmanpaineesta johtuen huulet eivät saa aikaan yhtä nopeaa värähtelyä jota vihellykseen vaaditaan.


Lähteet:

http://abcnews.go.com/Technology/story?id=2894799

Miljardi kertaa aurinkoa suurempi tähti

Auringon halkaisija on yli 1,3 miljoonaa kilometriä, ja Maan noin 12 tuhatta kilometriä. Auringon sisään mahtuisi siis noin miljoona maapalloa. Suurin löydetty tähti on VY Canis Majoris, jonka halkaisija on noin kolme miljardia kilometriä. Sen sisään mahtuisi siis noin miljardi Aurinkoa.

Henkeäsalpaava video näistä mittasuhteista:

Miljardi kertaa aurinkoa suurempi tähti - 1.5 out of 5 based on 2 votes