Eilen palasin Gatheringista väsyneenä mutta onnellisena.
Olen erittäin kiitollinen matkaseurasta (kiitos vihreäkaupunki, v-i-p, Brooks ja Jade ja kaikki, jotka siellä tapasin

), ilman heitä en olisi välttämättä niin helposti lähtenyt matkaan.
Koen olevani jotenkin valaistuneessa tilassa. On hämmentävää jälleen olla takaisin kaupungissa. Saan jatkuvasti muistuttaa itselleni, että nyt on tiistai (päivämäärästä ei edelleenkään mitään hajua) ja että pitäisi katsoa kelloa, koska on sovittuja menoja, joihin mun oletetaan saapuvan. Sillä jo parikin päivää ilman kelloa ja elektroniikkaa nähtävästi riitti siihen, että nyt tämä maailma kaupungissa tuntuu oudolta. (Ja takaisin tullessa kyllä huomasi millaisen liikenteen melun keskellä sitä onkaan tottunut elämään..!

)
Aloin myös miettimään suhdettani uskontoihin. Jonkin verran tästä keskustelimmekin mutta täydenkuun juhlassa, tanssiessani monta tuntia puolitranssissa main firen ympärillä, sain ehkä uuden oivalluksen omasta suhteestani uskontoihin.
Mun mielestä on hassua sanoa että "uskoo" esimerkiksi jumalaan. Koen, että on olemassa jokin mystinen voima, joka pitää yllä tätä maailmaa ja vaikuttaa elämän tapahtumiin. Mutta en usko siihen. Mun ei tarvitse uskoa, sillä mulle asia on näin. Tavallaan näen että uskomisella ja tietämisellä ei ole paljonkaan eroa. Ehkä löysin sisältäni tämän asian, joka on aina ollut siellä. Vasta tämä kokemus sai mut ymmärtämään sen.
Gatheringissa oli tietenkin muutama negatiivinenkin puoli, mitä on kaikissa ihmisjoukon kesken tapahtuvissa asioissa. Negatiiviset asiat eivät kuitenkaan kumoa niitä positiivisia, joiden takia tämä kokemus Gatheringista jää elävänä mieleen. Sain olla rauhassa yhtä luonnon kanssa ja tasapainottaa mieleni, tärkeintä mulle ei ollut sosialisoida muiden ihmisten kanssa vaikka sekin oli kyllä hienoa.
Tahdon vain kiittää aluksi tätä foorumia, josta ensinnäkin sain tiedon Gatheringista ja myöhemmin hyviä neuvoja sitä varten ja nyt kiitän siksi, että voin jakaa kokemuksiani täällä. Kiitän uudestaan matkaseuraa ja kaikkia ihmisiä, jotka tapahtuman kanssani tavalla tai toisella jakoivat. Lopuksi kiitän luontoa ja sitä voimaa, joka tätä kaikkea ylläpitää, se mitä mä tarkoitan jumalalla. <3
Kuten sanottua, tästä matkasta jäi huomattavasti enemmän kotiinvietävää kuin tavallisesta lomamatkasta. Tuliaiset vaan eivät ole materiaalisessa muodossa vaan pään sisällä.
