guaaarwa on kiitollinen - 1

Jee tänään näin vanhaa lapsuuden kaveriani ja suunniteltiin jo seuraavaa kertaa jolloin vietettäis aikaa yhdessä  Lisäksi äidin luona oli hyvää kahvia ja pullaa! 

Kämppä alkaa pikkuhiljaa oleen kuosissa, eli kaikki hippirätit seinillä ja kamat paikoillaan. Oi vitsi, täähän alkaa tuntuun ihan oikeasti kodilta <3

Vielä toivon että suunnittelemamme matka pääsisi toteutumaan.
Kiitos näistä hetkistä 

Tänään on hyvä fiilis.
Tuntuu että luovuus kukkii ja olenkin tänään ommellut, paitsi korjannut siskon vaatteita, myös melkein saanut valmiiksi hameen itselleni.
Lisäksi on kiva musisoida. Ehkä osa mun onnestani ainakin koostuu siitä, että pääsen ilmaisemaan itseäni ja tekemään omilla käsilläni jotain konkreettista pelkän ajattelun sijasta. uuuuuuuuuuuuh tuntuu luovalta!!! 

Hei beibi mä diggaan sua ja sun tuoksua..oon ihan lövessä <3
Kaikista henkisistä paineista kyllä selviän, varsinkin ystävien tuella.
On aika latistaa mieleni laiskuus ja alkaa tekemään ja ajattelemaan aivan eri tavalla.
Pois löhöämästä ja lusikka kauniiseen käteen.
Hyvää tiistaipäivää kaikille, meitsi haluaa vertauskuvallisesti syntyä uudestaan 

Juhannus on sujunut hyvin, metsäretki rauhoitti ja kotipippalot karaoken parissa oli hauskat.

Tuntuu ett elämässä on ehkä kääntynyt uusi lehti, yllä mainitsemani kirja muutti aika paljon asioita ja ehkä ajattelen elämääni nyt ajanjaksoina ennen ja jälkeen Enkelipelin lukemista. Tuo kirja synnytti mussa jonkinlaisen sisäisen uskonnon...mun uskonto on se, että uskon siihen mitä teen. Elämä on uskomisesta kiinni, mitään kun ei voi tietää varmasti. Tiede antaa selityksiä, muttei varmoja vastauksia ja siihen systeemiinkin pitää uskoa, jotta voi ajatella tieteen todella antavan meille tietoa.

Sisäinen uskontoni palvoo henkilökohtaista kokemusta...ei kuitenkaan niin, että kokemus pitäisi ottaa sellaisenaan ja todesta. Kokemuksia voi tarkkailla ja mietiskellä, ei pidä jäädä huonon kokemuksen vangiksi tai liikaa hypettää hienoa kokemusta. Kokemukset ovat hetkittäisiä, äskeinen hetki meni jo. Takertuminen pilaa kaiken.

Uskon siihen mitä teen ja mitä haluan tehdä. Ei ole mitään muuta syytä tehdä niitä asioita mitä teen, kuin se että olen niistä kiinnostunut ja ne tuntuvat hyvältä..uskon täten, että juuri niiden asioiden tekeminen on hyväksi minulle. Kun uskon siihen mitä teen, olen täysillä mukana ja saan asioista enemmän irti kuin jos tekisin niitä vain puolivillaisesti vasemmalla kädellä.

Henkilökohtainen uskontoni ei sisällä jumalaa, tai oikeastaan kaikki on jumala. Tiedän, etten tiedä, ja tämä ainoa tieto elämässäni jättää tilan mysteereille ja ihmeille, joita voi kutsua jumalaksi. En usko että on olemassa konkreettista jumalaa, olemassaolo itsessään on mielestäni jumala. Mun pitää vaalia sitä ja uskoa siihen, muuta ei ole. Tai voihan olla, että tämä elämä onkin vain unta. En tiedä ja voinkin vain uskoa että oikeasti olen täällä (mitä ikinä tuo "oikeasti" sitten onkaan). Ainakin voin itse vaikuttaa tämän unen laatuun ja pyrkimyksenäni on elää hyvin.

Mieli tuntuu jotenkin levolliselta..poissa on ahdistus, jota joskus koin ja joka hajotti mut osiin. Sen takia varasin ajan psykologillekin, ja nyt kun ensi viikolle vihdoin sain ajan, en tiedä mitä sille kertoa. Tuntuu tosiaan että uusi jakso elämässä on alkanut (aika ennen Enkelipeliä ja aika sen jälkeen niin sanotusti ). Ehkä voin jutella sen kanssa kaikesta elämääni liittyvästä, tuskin siitä haittaakaan on, vaikkei nyt tunnu siltä että kärsisin mieleni levottomuuden takia.

En vaan voi lakata hehkuttamasta tota kirjaa.. Mulle se oli ehkä paras trippi ikinä ja näytti mulle henkilökohtaisen jumalani. Matkasin sen kirjan parissa mieleni syövereihin.

Odotamme mielenkiinnolla

hmm, paljolti riippuu varmaan siitä, että millä tyylillä kirjaa lukee. Itse luin nuo hyvin keskittyen, en tajunnut ajan kulumista vaan piti vaan jatkaa lukemista. Ehkä osa oli sitä, että tarina oli niin koukuttava ja osa taas sitä, etten halunnut keskeyttää matkaa, jollaiselle päädyn aina lukiessani hyvää kirjaa. Tavallaan seuraan kirjan tapahtumia paikan päältä, joskus samaistun johonkin kirjan henkilöön.

Lisäksi ne kysymykset, mitä se Enkelipelin päähenkilö David pohti, osui niin hyvin omiin ajatuksiini että mietin jo että osaako se kirjailija lukea mun ajatuksia. "Pahis" Corelli oli kuin tuulahdus kitkeränhajuista ilmaa, joka toi aluksi kammottavan tuntuiset vastaukset, mutta lopulta niin vapauttavat.

Täytyy varmaan lukea vielä se Tuulen varjo uudestaan, siitä taitaa olla jo neljä vuotta kun luin sen.

Oon onnellinen, etten oo kaikkien haasteiden edessä vielä luovuttanut. Enkä luovuta.

Okei, tää on mulle jonkinsortin henkinen päiväkirja. Tuntuu hyvältä ajatus siitä, että voin kirjoittaa anonyymisti mutta silti ihmiset lukee tän ja ehkä joku saa jotain virikkeitä. Ja tää hippifoorumi on sellainen, missä kukaan ei ainakaan tuu vittuileen siitä mitä kirjoitan.

Tänään oli ihan sikakiva päivä. Ensin huvipuistossa kavereitten ja kultsin kanssa, sitten päikkärit ja illanviettoa ystävän kanssa. Menimme istumaan paikalliseen baariin, jossa hyvin pian eräs vanhempi mies liittyi seuraamme. Juteltiin aikamme ja mies ilmeisesti nautti seurastamme ja jutuistamme. Aloin miettimään, miksi hän tuijotti minua kunnes tajusin. Fyysiset himot veivät vallan ja pian hän alkoi kärttää pusua poskelleen. No, en antanut. En todellakaan halunnut pusutella häntä, vaikka hän mielestäni olikin ihan hyvä tyyppi. Aloin miettimään, että kyseessä oli miehen osalta taitamaton teko.

Hän olisi halunnut pusun siksi, että olisi voinut nukkua yönsä rauhassa. Mutta tämähän tarkoittaisi sitä, että joka ikinen ilta hänellä pitäisi olla joku antamassa pusu poskelle, jotta hän voisi nukkua rauhassa. Pusu poskelle muuttuisi huumeeksi, jota ilman hän ei kykenisi nukkumaan hyvin. Sanoin miehelle tästä ja sanoin myös, että tulisiko pususta hänelle todella oikeasti hyvä mieli, kun hän tietäisi etten oikeasti haluaisi sitä antaa? Hän vastasi että ei. Silti sama kärttäminen jatkui illan loppupuolella. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut sanoa painavammin ja mies oli muutoin todella kohtelias (tarjosi mm. juoman ja röökiä ja muutenkin, keskusteli asiallisesti).

Hassua, että pubit aika harvoin nykyään kai palvelevat alkuperäistä tarkoitustaan. Pub on käsittääkseni lyhenne sanasta Public House, eli paikka jonne ihmiset menevät juttelemaan ja vaihtamaan ajatuksia ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kuinka hyvin tämä toteutuu nykyään, kun ihmiset liikkuvat tietyissä porukoissa eivätkä pidä silmiä auki uusien tuttavuuksien varalta (elleivät he etsi panoseuraa)? Muita ihmisiä katsotaan ivallisesti kun he tulevat pöydän viereen notkumaan tarkoituksenaan vain vaihtaa muutama sana ja ehkä löytää uusia ystäviä. Niitä ihmisiä riivaa se, mikä kaikkia meitä. Vaikka olemme hyvässä seurassa ystävien keskellä ja vietämme hauskaa aikaa, minä tiedän. Sinä tiedät. Hän tietää. Ja minä tiedän, että he tietävät. Me olemme kaikki täällä yksin.

Hyväksykäämme yksinäisyytemme, niin voimme olla sinut sen kanssa ja nauttia yksinäisyydestä muiden yksinäisten hyvässä seurassa.  Ja ehkä ymmärtää niitä, jotka eivät yksinäisyyttään ole vielä ymmärtäneet ja hyväksyneet.