Pitkästä aikaa kirjoitan tälle "omalle palstalleni"...tekee mieli rustata ajatuksia näkyvään muotoon.
Arkisia asioita: Jälleen kipeänä, huomenna aika lääkärille, josta en erityisemmin pidä ja jonka en usko voivan auttaa mua juuri yhtään. Hämmentyneisyys siitä, että ylipäätään oon kipeänä, koska tulihan jouluna syötyä tavallista paremmin ja rentouduttua oikein olan takaa. No, ehkä kaikelle on syynsä. Ylpeä fiilis siitä, että oon polttanut vain kolme röökiä tänään (ehkä pääasiassa siksi, että oksensin aamun ekan röökin jälkeen ja ei kauheasti tehnyt mieli polttaa sen jälkeen).
Ajatuksia: Ehkä elämässäni on taas kääntymässä uusi lehti. Luopumisen helppoutta mutta myös tuskaa. Sen faktan tajuamista, ettei ole valmis pitämään toista ihmistä elämänsä arvokkaimpana asiana. Elämässäni kyllä on hienoja ihmisiä, ja pidän heitä arvossaan, mutta ei ole yhtä ylitse muiden. En voi teeskennellä sellaista ja jättää asioita kertomatta. Totuuden kuuleminen loukkaa ehkä nyt, mutta enemmän se loukkaisi viiden vuoden päästä.
Luin Ihanuuden kirjoittaman tekstin, otsikolla "Rakkaus on Psykedeeli..Sydän on Filosofiaa...". Heräsi ristiriitaisia tunteita. Kaikkea en osaa edes selittää ja varmasti tulkitsen monet asiat eri tavalla mitä kirjoittaja ajatteli. Kyllä, pakkien antaminen on paljon kauheampaa kuin niiden saaminen. Allekirjoitan täydellä sydämellä. Mutta tuskallista siitä tekee juuri se, että muistaa ja tietää miltä se tuntuu. Se, kun joku ei vastaakaan tunteisiisi. Kun luulit jonkun tuntevan samoin, mutta totuuden paljastuminen on kuin läimäys vasten kasvoja. Jos ei muistaisi, olisi paljon helpompaa elää asian kanssa. Ei tarvitsisi tuntea tuskaa omasta päätöksestään kun ei tietäisi miltä toisesta tuntuu.
Johtuen ehkä omasta elämäntilanteestani, suhtauduin muuhun tekstiin ehkä jotenkin kyynisesti. "Tosi rakkaus" kuulostaa niin naiivilta. Tosin moneen kertaan oon miettinyt ensinnäkin sitä, että mitä on rakkaus, toisekseen sitä, että miksei koskaan voi olla tyytyväinen. Missä on tasapaino? Kun olet suhteessa, kaipaat sinkkuaikoja, kun olet sinkku, haluat suhteeseen. Tai tästäkin löytyy variantteja. Kun olen sinkku, toisena päivänä katselen pariskuntia kateellisena ajatellen, että kuinka ihanaa olisi olla tuollainen. Toisena päivänä ajattelen, että vittu mitä pässejä, kun luottavat moiseen illuusioon. Tasapaino on se juttu. Varmaankin suurin osa ihmisistä kyseenalaistaa välillä rakkautensa toista ihmistä kohtaan, harvempi vain puhuu asiasta. Parisuhde ei voi olla ällöihanaa koko ajan eikä illuusiota koko ajan, ei se toimisi. Mitä on näiden välillä? Ehkäpä syvä, "hekumallinen" ystävyys. Enpä ole sellaista vielä löytänyt. On joko "hekumaa" tai sitten ystävyyttä.
Pyydän anteeksi julkista tilitystäni ihmissuhteiden vaikeudesta. Mutta vaikeudet tuovat särmää elämään, ja siksipä olen siitä huolimatta onnellinen. Ja aina parempi, jos on paikka missä ajatuksiansa jakaa.. Thänks ya hippies!
