Anna Freud tutki aikoinaan eräitä keskitysleireillä täysin vailla vanhempien tukea kasveita lapsia, sen jälkeen kun heidät oltiin pelastettu englantilaiseen lastenkotiin. Kyseessä oli neöjän lapsen ryhmä, joka oli jotenkin onnistunut pysymään yhdessä vankeusajan. Anna Freud kuvaili näiden lasten kohdelleen toisiaan ja huomioivan toisensa rajattoman solidaarisuuden piirissä, niin että tovereista huolehdittiin jopa ensisijaisesti itseen nähden. Vieraisiin ja etenkin aikuisiin lapset suhtautuvat agressiivisemmin, ja muiden arvioiden mukaan heistä kasvoi kustakin psyykkisesti tasapainoisia aikuisia, vaikkei heitä sellaisiksi kukaan kasvattanutkaan.
Tätä voidaan pitää myös ihmiskunnan poliittisen järjestelmän lähtökohtana, heimoyhteisöissä, juuri tämä elinikäinen tuttavuus ja yhdessä kasvaminen rakensivat traditionaaliseen heimo-yhteisöön radikaalin solidaarisuuden periaatteet.
Kaikessa kaupankäynnissä tämä solidaarisuuden periaate on murtunut, ja ensimmäinen vaihtokauppa ihmisten kesken on siksi merkittävä askel historiassamme eteenpäin kohti vääjäämätöntä tuhoa.
Aiheesta on tehty ihana elokuva gods must be crazy jossa tyhjä kokispullo tippuu lentokoneesta bushmanniheimon keskelle ja tästä kapistuksesta kehittyy epäsolidaarisuus. Aivan yliveto

Yksi bushmanneista lähtee lopulta heittämään kokispulloa yli maailman laidan.
Näytti löytyvän youtubestakin. Etsin linkin teitä varten. Nyt vain klikkaatte ja nautitte.
ps. youtubekatsojan kommentti...
"One of the most iconic black movies of all time.
The description of the silliness of western living, as compared to the African way of life, is the best I ever heard. An African classic. Settle down, turn that rubbish tele off and prepared to learn something about life."