On aika vaikea edes sanoin kuvailla, kuinka tärkeiksi metsät koen. Sinne on aivan pakottava tarve päästä välillä hiljentymään, ihmettelemään pieniä ja isoja asioita ja miettimään elämää. Marjojen ja sienten ynnä muun kerääminen on sen verran itsestäänselvyys, etten edes mainitse sitä tässä. Paitsi että juuri menin senkin lipsauttamaan.
Metsät ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Jo nuorena, kun ikätoverini joko pelasivat videopelejä tai olivat ryyppäämässä, minä hortoilin metsässä. Monesti saatoin olla siellä yöhön asti ja sen seurauksena sain äidiltäni aina pahemmat huudot kuin siskoni ja veljeni, jotka olivat samaan aikaan olleet herättämässä pahennusta kaupungilla
Eniten tykkään todella vanhasta metsästä. Puulajeilla ja metsätyypeillä ei niin kauheasti ole väliä, koska jokaisessa metsätyypissä on omat ihanuutensa. Mutta vanhaa sen olla pitää. Mitä vanhempi metsä, sitä enemmän sen muhkuraisilla ja kiekuraisilla puilla on tarinoita kerrottavanaan. Toisaalta, kyllä nuoresta talousmetsästäkin löytyy aina joku pieni paikka, jossa näyttää, tuoksuu ja kuulostaa kotoisalta. Siihen on sitten hyvä istahtaa mättäälle tai puunrunkoa vasten ja laittaa silmät kiinni.
Kävin viikonloppuna ystävän kanssa Ounasvaaralla hortoilemassa. Oli aivan mahtava tunne siinä käveleskellessä ja ihmetellessä, kun vierellä oli joku, jonka kanssa ollaan samalla aallonpituudella. Eilen kävin yksin Ounasvaaralla ja sekin oli mukavaa. Tänään aion mennä taas ja ottaa marjapoimurin mukaan. Siellä näkyi olevan paikoitellen aika hyvinkin puolukkaa ja variksenmarjaa sekä vähän myös mustikoita. Sieniä oli todella vähän. Ehkä lähiaikoina on ollut liian kuivaa...
Toivottavasti tänään tuulee niin, että puista lähtee kiva ääni
