Olen vasta aikuisella iällä tajunnut, miten tärkeää on käydä läpi kaikki tunteet, myös suru.
Ennen vanhaan oli esim. itkijänaisia, jotka itkivät päiväkausia hautajaisissa. Monesti luullaan, että he teikivät sen ikäänkuin muiden puolesta, mutta luulenpa, että se oli kään kuin esi-itkentää, johon muiden oli helppo yhtyä. Itku ja nauruhan on tarttuvaa.
Nykyään itketään elokuvien ääressä. Itse olen kokenut hyvin puhdistavana itkeä elokuvan mukana. Itku tulee herkissä kohdissa, mutta huomaankin itkeväni omia asioitani, vanhoja itkemättömiä juttujani, enkä niinkään sitä elokuvaa - sehän on vain elokuva!
Ja oli minullakin aika, jolloin itku ei vain tullut, ei sitten millään, vaikka kuinka oli surua ja itku tuntui kurkussa ja koko kehossa, mutta silmät pysyivät kuivina. No, sellaista voi sattua, kun ihminen venytetään liian tiukalle.
Suruun ja suremiseen auttaa oma aika ja oma rauha. Jos saa viettää rauhassa omaa aikaa kotona tai metsässä kävelyllä tai missä nyt tykkää, voi käsitellä tunteitaan joko aivan tietoisesti ja tarkoituksella, tai sitten vain olla ja antaa tunteiden ja ajatusten pulputa pintaan omaa tahtiaan ja elää ne läpi.
Jos yksinolo ahdistaa, niin sitten olisi varmaan parasta jakaa suru, jos se vain on mahdollista. Kyllä läheisiä ja ystäviä voi "rasittaa" tälläisillakin asioilla, kunhan sitä ei tee jatkuvasti!
Minä en ehtinyt surra isäni kuolemaa, kun elämässä oli niin paljon muutakin kaaosta, mutta hautajaisissa itkin aivan hillittömästi, se tuntui oudolta. Tunsin jotenkin syyllisyyttäkin siitä, etten osaa surra, mutta olen sitten vuosien aikana kuitenkin surrut pikkuhiljaa suruni pois.
Suru katkenneesta ihmissuhteesta on itseasiassa vaikeampaa surra kuin kuolema. Ainakaa minä en ole kyennyt niitäkään kunnolla suremaan, mutta aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja jossain vaiheessa suru on jo pienentynyt sen kokoiseksi, että sen voi käsitellä. Tai voi vain todeta, että kaipaan häntä yhä (kaipaan kaikkia exiäni, kaikissa on paljon hyvää!), mutta aika on korjannut paljon enkä enää koe tarvetta muuttaa surua vihaksi (näinhän aika usein taitaa käydä!?)
tässäpä aamun ajatusta....
