Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)

Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Miten osata surra? - 2

keltainen

  • Hipahtava
  • ***
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 197
Vs: Miten osata surra?
« Vastaus #15 : 23. Tammikuuta 2015 klo 22:32 »
  • Tykkää (0)
    • Olen ymmälläni. Selailin keskusteluja ja katsoin, että onpas kiinnostava otsikko. Luin aloitusviestin ja edelleen ajattelin, että tuohan voisi olla kuin minun kirjoittamaani, miten kukaan onkaan voinut ikinä tuntea täsmälleen samoin kuin minä nyt - ja se kirjoittaja olinkin minä itse! En todellakaan muistanut tätä ketjua, en noita sanojani enkä sitä, että olen elänyt kymmenen sekunnin itkuvaiheen ennenkin. Luulin, että tämä on joku uusi järjetön tapani alitajuisesti padota tunteita.

    Ehkä noudatan vain omia aikaisempia ohjeitani: katson surullisia elokuvia ja luen surullisia kirjoja, jotta voin rauhassa itkeä muiden asioita ja samalla purkaa omia patoutumia.

    Kirjattu

    Hariel

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1903
    • Human 3.33
      • Galactic Expansion
    Vs: Miten osata surra?
    « Vastaus #16 : 24. Tammikuuta 2015 klo 00:06 »
  • Tykkää (0)
    • Muistan itkeneeni viimeksi kesällä 2012 ja se oli juuri tuollainen 10 sekunnin itku...

    Pieniä surun vivahteita tulee kyllä lähes päivisin ja se on miusta ihan normaalia.

    Ja ei, en patoa tunteitani. "Salaisuuteni" on, että annan kaikkien tunteiden tulla. En vaan ruoki negatiivisia tunteita lisää, vaan pyrin puhdistelemaan ne aika nopeasti pois.

    Ajatus siitä, että kielteiset tunteet kuuluu elämään, on miusta vähän "vanhan maailman juttuja" - yleisesti kulttuurissamme uskottu asia, joka ei kuitenkaan ole ihan niin totta... Ei meidän niin paljoa tarvitse kärsiä. Elämä voi olla ihan mukavaa.

    Mutta ei kielteisiä tunteita varmaan kokonaan saa pois, eikä se olisikaan kovinkaan tarkoituksenmukaista.

    Eikä suru ole pelkästään kielteinen asia, siihenkin voi sisältyä sellaista tietynlaista "kauneutta". :)

    Ilosta voisi olla kiva itkeä seuraavaksi.
    « Viimeksi muokattu: 24. Tammikuuta 2015 klo 00:10 kirjoittanut Hariel »
    Kirjattu
    <3 Follow your bliss <3

    Ketoneilikka

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 351
    • Dianthus deltoides
    Vs: Miten osata surra?
    « Vastaus #17 : 24. Tammikuuta 2015 klo 15:46 »
  • Tykkää (0)
    • No, mun ongelmani on päinvastoin liiallinen herkkyys, oli kyseessä sitten itku tai nauru. Olen huomannut, että näytän tuntevan ja kokevan monet asiat ja tuntemukset voimakkaan kuin useimmat tuntemani henkilö. Sitähän ei tietenkään tiedä mitä ihmisen kokee päänsä sisällä, vain sen mitä tulee ulos. Esim itkun pidättelyssä mä olen todella huono, jos joku toinen on huonona ja itkee niin mä kyllä parun aika äkkiä mukana. Jossain muinaisessa ajassa mä oisin varmastikin ollut yhteisön itkijänainen... Tässä ajassa ja paikassa herkkyys on aika hyödytöntä ja välillä haitaksi elämän mutkissa, mutta näiden kanssa olen vaan sit opetellut elämään.

    Olen mä käynyt läpi senkin, ettei mikään tunnu oikeastaan miltään – ei itkettänyt, muttei naurattanut eikä mistään saanut iloa tai oikein mitään muita tuntemuksia kuin jatkuva matala vtutus. Ja jos siihen vertaa niin toki sit mieluummin vaikka nuo vähän liiankin voimakkaat ja raa'at tuntemukset kuin et ihan kaikki elämässä maistuu pahvilta.
    Kirjattu

    Omppu

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 446
    Vs: Miten osata surra?
    « Vastaus #18 : 24. Tammikuuta 2015 klo 20:49 »
  • Tykkää (0)
    • Minä itken silloin kun itkettää ja on syytä siihen. Voi mennä kuukausia tai vuosia ettei kyyneleitä juuri tule, muuten kuin ehkä herkistyessä kun katsoo tai kuuntelee jotain, melko harvinaista tosin ja vaatii tietyn tunnelman. Tuossa syksyllä ja alkutalvelsta tuli muutamaan otteeseen itkettyä melko vuolaasti, joskus itkin itseni uneen ja syystäkin, tuntui hyvältä ja puhdistavalta vaikka se syy siihen ei niin hyvältä tuntunutkaan. Enhän minä muuten olisi itkenytkään jos tunteet eivät olisi niin voimakkaat olleet. Hetken jo mietin, että olinko unohtanut senkin taidon, muille tosin en itkuani näyttäisi kun ei vaan pysty. Minä siis olen hyvin herkkis, mutta yleensä vain nauran tai sitten vaan mökötän asioille. Olen surullinen monesta asiasta hyvin usein kuten maailman tilasta, mutta prosessoin sen omalla tavallani. Vihan ja pettymyksen tunteet tosin ovat usein pinnalla ja ne pitäisi myös purkaa jotenkin hyvällä tavalla. Olenko vihainen ja pettynyt itseeni vai maailmaan, en aina tiedä sitä. Suru on osa elämää ja kuuluu siihen, sen käsitteleminen on tärkeää.
    « Viimeksi muokattu: 24. Tammikuuta 2015 klo 20:53 kirjoittanut Omppu »
    Kirjattu

    Kurre

    • Vieras
    Vs: Miten osata surra?
    « Vastaus #19 : 26. Tammikuuta 2015 klo 20:48 »
    keltainen, minusta tuollaiset kymmenen sekunnin itkut ovat ihan normaaleita, tai siis, niissä ei ole mitään vikaa. Jokainen käyttää oman aikansa suremiseen, toiset saavat itkufiilikset pois vähemmällä, toisten pitää käsitellä tunteita kunnon vellomisella.
    « Viimeksi muokattu: 20. Kesäkuuta 2017 klo 11:30 kirjoittanut Kurre »
    Kirjattu

    keltainen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 197
    Vs: Miten osata surra?
    « Vastaus #20 : 28. Tammikuuta 2015 klo 09:52 »
  • Tykkää (0)
    • Kurre, ongema onkin, että mä en ole yhtään sellainen ihminen, jolle riittäisi kymmenen sekuntia. Mä itken yleensä tosi usein ja ihan kunnolla. Eikä mun itkemisen tarvitse olla mitään kovin suurta: surullinen lehtijuttu tai ällöonnellinen kohtaus elokuvassa riittää saamaan mut itkemään.

    Ja itkemisen jälkeen on aina paljon parempi olo. Se on vähän kuin hyvä urheilusuoritus tai sauna. Tulee raukeaksi ja onnelliseksi.

    Uskon enemmän sun kuin Harielin näkemykseen surusta osana elämää. Yleensä kaikkien elämässä on syitä surra, joten ne on parempi käsitellä kuin keskittyä siihen, mikä on kivaa.

    Mutta ehkä minäkin pikku hiljaa opin käsittelemään. Suremani asia vaan on ollut niin valtava, että elimistöni on suojellut minua päästämällä siitä tietoisuuteen vain vähän kerrallaan. Mutta varmaan jo parin viikon päästä ne osat alkavat luoda kokonaisuutta ja voin itkeä romahtamatta täysin.
    Kirjattu

    Brooks

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1012
    Vs: Miten osata surra?
    « Vastaus #21 : 28. Tammikuuta 2015 klo 22:06 »
  • Tykkää (2)
    • Ajattelen niin, että suru ja liikuttuminen ovat eri asioita. Liikutun usein, kun tosielämässä - ja joskus ehkä fiktiossakin - tapahtuu jotakin surullista ja säälittävää tai toisaalta jotakin hyvin kaunista.

    Suru taasen on evoluution muovaama selviytymiskeino. Sen tehtävänä on auttaa ihmistä sopeutumaan elämässä tapahtuviin menetyksiin. Menetyksen tunnehan on se, joka saa ihmisen eniten herkistymään. En oikeastaan edes pitäisi surua kielteisenä tunteena. Tokihan surutyöhön saattaa liittyä esimerkiksi vihan, katkeruuden tai riittämättömyyden tunteita, mutta suru itsessään on positiivinen asia, koska sen tarkoitus on auttaa meitä jaksamaan, eheytymään ja jatkamaan elämäämme.

    Mielestäni ei edes ole "oikeaa" tapaa surra. Vain sinä itse voit tuntea surusi. Se, mitä sinä tunnet, on totta. Kukaan ei voi sanoa sinulle, miten sinun pitäisi surra. Surutyö voi kestää vain ohikiitävän hetken tai se voi viedä vuosia. Ihmiset tekevät surutyötään eri tavoin. 

    Itku ei sinällään ole osoitus tunteen syvyydestä sen enempää kuin itkun puuttuminen on osoitus tunteettomuudesta. Itkun avulla hermosto yrittää palauttaa kehon lepotilaan stressaavissa ja ahdistavissa tilanteissa.
    Kirjattu
    The Art Of Brooks

    piiperoinen

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 19
    Vs: Miten osata surra?
    « Vastaus #22 : 05. Helmikuuta 2016 klo 09:56 »
  • Tykkää (0)
    •  Suru ei aina ilmene itkuna. Mulla suurin suruni oli lamaannuttava, kuristava ja puristava painontunne kurkussa ja rinnassa.
     Itku kuitenkin puhdistaa kehoa ja mieltä. Ehkä tilanne jossa ei enää osata itkeä on mennyt liian pahaksi. Itkekää ihmiset, itkekää välillä ilostakin :)
     Suru muuttaa muotoaan, sen on annettava tehdä niin. Uskon että tulen loppuelämäni jossain muodossa suremaan läheiseni kuolemaa. Suru ei kuitenkaan ole enää niin vahva ja hallitseva. Jokseenkin se on muuttunut, haikeaksi kaipaukseksi. Toisinaan puhun yhä hänelle, kerron miten pärjätään ja pyydän voimia kun meinaan uupua, neuvojakin kysyn välillä. Tä on mun tapa. Vaikka fyysinen ruumis kuolee, henki elää ja on yhä läsnä. Näin minä uskon.
    « Viimeksi muokattu: 05. Helmikuuta 2016 klo 10:03 kirjoittanut piiperoinen »
    Kirjattu