Sydän avautunut hiukan, kiitos frantsilasta saadun salvan.
Meditoinnista taukoa, omat heikkoudet tai sortumiset tai miksi niitä ikinä kutsuisikaan, valtaavat alaa. En tiedä pahennanko vanhoja mutta en tahdo sortua itsesyytökseen, sillä tiedän sen pahentavan asioita.
Olo fyysisellä tasolla ei ole mitenkään mainioin, mieli on levoton joten elämäntavat ja niiden muuttaminen on pyörinyt mielessä. Välistä tuntuu hiukan eksyneeltä, mutta toisaalta pieni hengähdystauko tuntuu samaan aikaan hyvältä kuin harmittavaltakin. Kyllä vielä tästä saan asiat kulkemaan sinne oikeaan suuntaan, luotan ja uskon siihen, sillä muutenhan en siinä onnistuisikaan. Huomisesta tahtoisin sen alkavan, pitäisi vaan tehdä oikea päätös, jotta saavuttaisin takaisin jotain sellaista ja oppisin uudelleen asioita, joiden luonne välillä unohtuu.
Olen rakastunut kissaan joka päästelee hassuja ääniä ja kehrää välillä sylissä ja jolle voin antaa suukkoja pehmeään turkkiin.
Ja olen rakastunut taivaaseen, joka yllättää kerta toisensa jälkeen upeilla aamuilla, kauniilla tähtitaivailla, tähdenlennoilla ja auringonlaskuilla. Aurinko joka on ollut kauan kateissa, on nyt näyttäytynyt, ja siksi luulenkin sen tekevän hyvää, sillä nämä harmaat ja sateiset säät ovat saaneet oman itsensäkin verhoutumaan tiettyyn harmaanutuiseen harsoon, jonka läpi ei näe kuka todellisuudessa on.
Olen rakastunut myös omaan itseeni ja opetellut arvostamaan itseäni juuri sellaisena kuin olen, kuitenkin hetkittäin joudun pohtimaan, kuka oikeasti olen ja millainen? Nimeni ja arvoni, elämäni ja suuntani, menneisyyteni ja tulevaisuuteni. Salaa joku tekee valintoja ja elän pysähtyneisyyden hetkissä, joiden valossa en näe kulkea eteenpäin.
Ehkä välillä on vain pysähdyttävä ja arvottava korttinsa uudelleen. Joko tämän ajan loppu häämöttäisi? Sillä en tahtoisi sen jatkuvan enää kauempaa, mutta päätös, joka sen eteen on tehtävä, hämmentää, koska en tiedä mikä päätös olisi tehtävä jatkaakseen.
Ymmärrykseni rajallisuus on tullut vastaan, joten olen havainnut että ehkä minun kuuluisikin vain puhdistua jotta näkisin taas uudelleen ja selvemmin.
Uneni elämästäni, joka on ollut ja joka odottaa, ja uneni öisin, saa minut pohtimaan omaa naiseuttani ja myös sitä että mitä olisi oivallettava jotta osaisin tosissani pitää itseäni viehättävänä ja ihanana. Itsensä korostus näissä hetkissä on havaittava asia, jota on turha kieltääkkään, mutten osaa sanoa ymmärtävätkö muun sen todellista luonnetta. Vai ymmärränkö itsekään?
Minun sanani ja tekoni hyväilevät mieltä ja toisinaan raastavat kun en osaa käsittää että miksi ja miten. Kaoottisuuteen taipuva aika kuitenkin, kun etsii suuntaa ja itseään uudelleen. Toivoisin valon määrän kasvua, jotta osaisin tietää mihin suuntaan lähteä kulkemaan.
Elämässäni on ihania ihmisiä ja olentoja, kiitos siitä. Vaikka jotkut rakkaat joskus taivuttavatkin minut haluamattaan tai tietämättään hakoteille, on minun se koettava. Ei se heidän vikansa ole, vaan sen etten osaa erottaa itseäni heti heistä ja itsestäni. Tai onko se edes vika, sillä erheen kauttahan me opimme ja siten kasvamme ylöspäin.
Kuitenkin tämä on tieni, luotan itseeni ja opin tästäkin, vaikken nyt niin myöhemmin!
Muutun ja löydän itseni uudelleen, sen päätän!
