Asioilla on yleensä useampia puolia. Joku juttu saattaa vaikuttaa juuri nyt kurjalle, mutta myöhemmin huomaa, että siinä olikin jonkun hyvän asian siemen.
Ehkä onnellisuuden syvin olemus on viiltävä tietoisuus, että tämä elämä on ohikiitävää ja kaikki on ohi ennenkuin huomaakaan. Se laittaa ainakin yrittämään arvostaa jokaista hetkeä. Kun auringonsäde pilkistää puun takaa, kun tuntee sylikkäin toisen sydämen lyönnit ja tietää että tämä hetki tässä on kaikki.
Myös se, että myöntää, ettei lopulta voi muuttaa kuin itseään ja hyväksyy sen, vaikka pyrkisikin tarjoamaan tietoa asioista ja olemaan esimerkkinä joissain asioissa. Tunnen olevani täällä muukalainen ja monet kanssaihmisten touhut herättää syvää surua, pienet ja suuret. Lapsiavioliitot, seksuaalinen ja muu väkivalta, eläinten kohtelu, piittaamattomuus ympäristön tuhoutumisesta tai vaikka ilkivalta mun polkupyörää kohtaan tai roskien heittäminen maahan jne. Ihminen on tän maapallon syöpä.. Mutta silti on paljon hyvää vaikkapa nyt jotkin satunnaiset kohtaamiset joissa on jotain suurta yhteyttä.
Olen vähän omassa kuplassani. Lienenkö joku erityisherkkä (HSP).. Tää on mun ainoa keino pysyä järjissäni
ja toinen on huumori. Mussa on tietty omituisuus, että viihdyn omissa oloissani, istun jossakin kivellä metsässä ja samalla olen pääni sisällä hyvin kaukana tavallaan ja hups vaan tuntikausia on mennyt.
Mun onnellisuuden avain on se, että olen ymmärtänyt oman ominaislaatuni ja saanut elämäni siihen kuosiin, että mulla on omaa aikaa ja rauhaa ja toisaalta puoliso, muutama ystävä ja lojaalinen seuralainen pieni koira.
