Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)


Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Uusimmat artikkelit

Ilmastonmuutos suomalaisen näkökulmasta

Indonesian poliisi hävitti puoli tonnia marihuanaa polttamalla - lähiseutu pöllyissä

Ensimmäistä kertaa 40 vuoteen maailmantalous kasvoi, hiilidioksipäästöt eivät

NASA: ilmastonmuutos minuutissa

Iso-Britannia: Aurinkoenergia kasvoi 94%, uusiutuva energia ohitti ydinvoiman

Puolisonne - 3

erina

  • Hippiäinen
  • *
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 29
Vs: Puolisonne
« Vastaus #30 : 01. Tammikuuta 2014 klo 16:45 »
  • Tykkää (0)

  • Huoh. Mietin tässä kovasti, että mitä tehdä. Olen nykyisen mieheni kanssa seurustellut kohta kolme vuotta ja alusta asti on ollut sellainen tunne, että nyt löysin ihan oikeasti sen oikean. :) Meillä ajatukset kohtaa todella hyvin ja lisäksi hän on todella fiksu ja on saanut minutkin miettimään asioita eri kanteilta ja oikeastaan kasvamaan ihmisenä. Oikeastaan onkin niin, että mieheni on ollut isosti vaikuttamassa ajattelutapani muutokseen, joka tällä hetkellä tapahtuu koko ajan kiihtyvää tahtia. Nyt onkin muodostunut ongelmaksi se, että muutun itse niin nopeasti, ettei mies pysy perässä. Siirryin mm. kasvissyöjästä kokonaan vegaaniksi ja nyt olen aloittanut prosessin, jossa yritän vähentää omistamaani tavaraa mahdollisimman paljon, haaveilen eläinten vanhainkodin perustamisesta tai sitä ennen haluaisin vaan heittäytyä vapaaksi ja kiertää vähän maailmaa.
    Puhutaan mieheni kanssa kaikesta ja tästäkin ollaan paljon juteltu. Hän selkeästi haluaa samoja juttuja kuin uusi minä, mutta ei ole kuitenkaan vielä valmis ottamaan sitä isoa askelta muutokseen. Itsellä sitten on tällä hetkellä sellainen fiilis, että en jaksa enää yhtäkään päivää tätä entistä eli siis nykyistä elämää vaan haluaisin jo muuttaa ulkoiset asiat vastaamaan paremmin sisäistä, uutta minääni. Eli kysymys kuuluu, pitäisikö minun vain jaksaa odottaa, että mies saa oman muutoksensa samalle asteelle minun kanssani?
    Yksi iso taistelun aihe meillä on se, että mies syö lihaa. Hän on kyllä muuttunut siinäkin asiassa paljon lyhyessä ajassa ja piti mm. lihattoman lokakuun ja on nyt joululomalla syönyt pääasiassa minun kokkaamaa kasvisruokaa. Lisäksi hän tykkää luomusta ja lähiruuasta jne. Mutta kun tämä asia ei ole mikään sellainen, että esim. toinen tykkää salmiakista ja toinen hedelmäkarkeista vaan kun minusta tuntuu, että hän tuhoaa sitä mitä minä yritän rakentaa.
    Lisäksi ollaan molemmat taipuvaisia masennukseen ja tuntuu, että kun toisella on parempi päivä niin toisen masennus vetää omankin mielen taas matalaksi. Ja sekin, että itse olen positiivinen ihminen ja nauran paljon, innostun helposti jne., mutta häneltä saa hymyjä vain harvoin. Ja vielä yksi iso asia on se, että saan miehen vain harvoin mukaani lenkkeilemään. Itse kun tykkään tosi paljon luonnossa oleilusta (tänäänkin lähdin koirien kanssa metsään kävelemään ja pysähdyin hetkeksi nojaamaan poskeani puun runkoon ja vaan kuuntelemaan, mies vain nauraisi tällaiselle...) niin olisi kiva, kun olisi joku toinen, joka heräisi aamulla virkeänä ja lähtisi mukaan (mies on vaan väsynyt ja kärttyinen aamuisin ja nukkuu mielellään jopa kahteen asti päivällä...).
    Välillä mietin, pitäisikö vaan erota ja pitäisikö minun etsiä uusi mies, joka olisi enemmän minun kaltaiseni? Iloinen, positiivinen, innostuva, vegaani, hengellinen, joka harrastaisi joogaa ja meditointia, joka tykkäisi kaikesta luonnollisesta, jonka kanssa voisi käydä älyllisiä keskusteluja (no, näitä käydään kyllä nytkin) jne. Joka olisi valmis vaikka muuttamaan minun kanssani telttaan asumaan vähäksi aikaa, jos se tuntuisi hyvältä ratkaisulta?
    Äh, olipas pitkä teksti. Mutta kirjoittaminen auttoi. Ja lopultahan elämä menee niin kuin se menee. :)
    Kirjattu

    Erakkorapu

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 181
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #31 : 01. Tammikuuta 2014 klo 16:58 »
  • Tykkää (0)

  • Eli kysymys kuuluu, pitäisikö minun vain jaksaa odottaa, että mies saa oman muutoksensa samalle asteelle minun kanssani?
    Kokkeileppa sellasta että kirjotat ylös jonku perustelun että mikä sulle on siinä niin tärkiätä että kumppani tekkee samoja juttuja sun kans, ja lue sitte itekses se jäläkeenpäin. Se varmaan seleventää omia fiiliksiä.

    Ei kannata unohtaa että elämä ei opeta ihmistä itsenäiseksi, mutta voi aika kovakouraisesti töniä siihen suuntaan jos meinaat yrittää sullautua väärillä tavvoilla toiseen ihimiseen.
    Kirjattu

    Johnnyboy92

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1583
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #32 : 01. Tammikuuta 2014 klo 18:12 »
  • Tykkää (0)

  • @erina

    Ei kannata odottaa löytävänsä puolisoa joka on kaikessa samaa mieltä ja tekee aina asiat samoin kuin itse, koska sellaista ei vaan ole. Ja mitä ideaa siinä olisi? Itse en kyllä ikinä haluaisi kumppania joka on ihan kaikesta samaa mieltä kuin minä! Kävisi arki aika tylsäksi jos ainoa asia mitä sanoo toiselle on:"Kulta, olen samaa mieltä"... Mun mielestäni parisuhteeseen tuo kiinnostavuutta juuri ne erot ja erilaiset mielipiteet. Toisaalta jos toisella on täysin erilainen arvomaailma, niin se on ongelma. Mutta sun tilanteessa se ei liene ongelma.

    Ja sori jos oon tyly, mutta sun jutusta tulee vähän sellainen fiilis että oot vähän ahdasmielinen. En ole itsekään mikään kompromissien ja sopeutumisen fanittaja, mutta joskus niitäkin pitää tehdä. Etenkin silloin jos on parisuhteessa. Jos aina vaan hyväksyy ainoastaan omat tapansa elää, niin ei siinä kovin helposti seuraa sitten löydä.

    Sanoisin että pysy yhdessä miehesi kanssa. Ja anna hänelle aikaa. Jos ongelmat kasvaa isommiksi, niin sitten kannattaa miettiä enemmän.

    Mutta mitäpä minä tiedän?
    Kirjattu
    "Life is not a problem to be solved, but a reality to be experienced" -Kierkegaard

    gemma

    • Vieras
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #33 : 01. Tammikuuta 2014 klo 20:11 »

    Uskoisin, ettei täydellistä parisuhdetta ole; koska kumpikin on erillinen olento, on pakko tehdä kompromissejä. Itse pitää päättää, missä niin voi tehdä ja mitkä asiat on itelle niin tärkeitä, ettei niissä halua joustaa. Olen ollu useammassa parisuhteessa ja kaikissa on ollu omat kommervenkkinsä, vois sanoo, että jokaisessa on ollu jotain "vikoja". Ja ihan varmasti entiseni ja nykyinen voisivat listata minusta useita "vikoja".
    Jotenkin aattelen, ettei mun asia ihan kauheesti oo muuttaa toista, semmonen kunnioitus toista kohtaan, että antaa toisen kasvaa ja kehittyä omaan tahtiinsa ja omaan suuntaan ja kykyä hyväksyä oma ja toisen keskeneräisyys. Huumori auttaa tässä usein. Tietysti on hyvä pitää puolensa, eikä jäädä suhteeseen jossa joutuu tavalla tai toisella kaltoin kohdelluksi.
    Meillä erimielisyydet koskee käytännön asioita; olen dyykkaava hamsteri ja puoliso taas sottapytty.  :sydamia

    Vähän esineellistävänä särähti mulle tuo "etsiä uuden miehen", ihan kuin nykyinen ois noin vain korvattavissa kuin hakis rikkoutuneen esineen tilalle uuden kaupasta.. Entä jos mahdollisen eron tullen vähän aikaa nuolis haavojaan ja miettis elämää ja kattos mitä eteen tulee?  :)
    Kirjattu

    Ksri

    • Vieras
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #34 : 01. Tammikuuta 2014 klo 21:04 »

    Äh, en ole yhtään parisuhde-ekspertti kun on omat jääneet tekemättä.

    Kaverini on kuitenkin ollut ja on sitä mieltä, että parisuhteet perustuu työhön, jota niiden eteen tehdään. Sen kanssa, jonka on löytänyt ja siihen panostaen. Sen sijaan, että etsisi uuden miehen, no, voisi opiskella jotain nykyistä miestä ei välttämättä miellyttävää, mutta yllättävää. Ei ehkä sitäkään, mutta jotain, mikä edistäisi niitä parisuhteelle asetettuja oletuksia ja odotuksia, tai sitten määrittäisi puolison kanssa parisuhteen kokonaan uudelleen, esim. mikä riittää itselle ja mikä toiselle ja mitkä ovat ongelmat ja mitkä ongelmat ovat oikeastaan hyviä. Mille on tilaa suhteessa jne.

    Jotain tällaista olen uneliaasti pohdiskellut omalle varalle kaverin näkemykseen pohjaten. Jos parisuhteen oletuksiin kuuluu tällaisten pohdintojen kelvottomuus, onko ongelma hyvä vai huono?

    Mielestäni kumppanin vaihtamista tulisi pohtia, kun suhteen jatkaminen on ihmisoikeuksia vastaan tai yksinkertaisesti väärin.

    Seksistä olen viime aikana ajatellut että ehkä se todella onkin pelkästään lisääntymistä.
    « Viimeksi muokattu: 01. Tammikuuta 2014 klo 21:15 kirjoittanut Ksri »
    Kirjattu

    erina

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 29
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #35 : 02. Tammikuuta 2014 klo 00:43 »
  • Tykkää (0)

  • Jotenkin tuli sellainen fiilis, että kauheasti kritisoitte ajatuksiani. :) Ja myös, että pitäisitte minua jotenkin kokemattomana ihmissuhdeasioiden kanssa. En olisi kirjoittanut ajatuksiani, jos en kokisi, että elämässäni (ja parisuhteessani) on tällä hetkellä ongelmia. Ehkä ne saattaa toisista kuulostaa pieniltä ongelmilta, mutta itselle ne on varsinkin tällä hetkellä aika isoja juttuja (erityisesti tuo kasvissyönti ja toisen masentelun vaikutus itseen). Ja näihin ajatuksiini vaikuttaa varmasti sekin suuresti, että olen jokaisen eron myötä löytänyt aina vaan paremman kumppanin. Eli ehkä siksi ajattelen nyt, että löytäisin vielä paremman... Mutta joo, en välttämättä niinkään kirjoittanut tuota tekstiäni siksi, että kaipaisin neuvoja vaan koska halusin vaan avautua. :) Ja vaikeahan teidän on neuvoa, kun ette ole tässä tilanteessa. Mutta siis ylipäätään, olen sitä mieltä, että kyllä sen kumppanin pitää olla tosi paljon samanlainen kuin itsekin on. Eikä se minua haittaa, että toinen sanoo aina, että on ihan samaa mieltä. Varsinkin minun tilanteessani, kun tuntuu että kaikki muut ihmiset mun elämässä ajattelee niin erilailla, niin on hyvä, että mies ymmärtää ja tukee puheitani. Ja tiedän, ettei kukaan voi olla täydellinen enkä itsekään ole. Siksi ajattelenkin, ettei kellekään ole sitä yhtä ainoaa oikeaa. Ehkä meidän pitäisikin nyt yrittää hankkia meidän parisuhteeseen kolmas osapuoli. :)
    Kirjattu

    Erakkorapu

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 181
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #36 : 02. Tammikuuta 2014 klo 08:51 »
  • Tykkää (1)

  • Voi vittu mitä kohellusta :D oisko ehkä kannattanu tehä niin päin että eka selevität haluakko nää ees sen sun jätkäs kans parisuhteeseen ja sitte vasta rupiatta seurustelleen jos se on hyvä ratkasu? Voittehan te nyttenki tehä nii että otatte toisistanne ihan reilun tauon, minkä aikana kumpikaan ei virittele vähimmässäkään määrin minkäänlaisia suhteita. Se tekkee tosi hyvvää kun ihan tietoisesti valittee olevansa yksin ja omistautuu ihan täysin vaan omalle henkiselle kasvulle. Ylleensä oma omistautuneisuus ja rakkaus asioita kohtaan on se loppusilaus joka tekkee asioista täyjellisiä. Sillee tiijäkkö, tyytyväisyys tullee hankkimisesta, siitä että teet töitä haluamas eteen, ei siitä että vaajit ja katot saatko lykyllä just sen mitä haluat.
    Kirjattu

    gemma

    • Vieras
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #37 : 02. Tammikuuta 2014 klo 14:10 »

    Mutta eikö oo jotenkin epäreilua olla parisuhteessa semmosella asenteella, että toinen on vaihdettavissa uuteen noin vain? Uuteen ja "parempaan".. Pitää toista jotenkin varalla, jos vaikka ei osaa olla yksin ja sitten haikailee uutta. Mä ehkä semmosessa tilanteessa kattosin parhaaksi olla ihan itekseen jonkin aikaa tai tauolla kuten erakkorapu esitti. Onko se oikeaa rakkautta, jos toisella on niin vähän merkitystä, että hänet voi vaihtaa kuin vaatekerran toiseen?

    Minusta suhde toiseen ihmiseen on tutkimusmatka uuteen maailmaan.. Usein ei tajua toisen ajatuksia ja joutuu miettimään ihmeissään, että ai sä oot tollanen ja aattelet ja toimit noin. Yleisellä tasolla oon vähän surullinen, että kertakäyttökulttuuri on tullut ihmissuhteisiinkin, ei jakseta yhtään, jos ei oo koko ajan kivaa ja toinen ei oo just niinkuin haluaa. Treffi-ilmoissa on kilometrin mittaset vaatimuslistat, kuin ostais autoa tms.

    Masennus tuo kyllä huonoja viboja ja on raskasta kattoo vierestä. Mulla on lähipiirissä masentuneita ja yks kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava.. Joskus väsyy.. Mutta mulle on tullut vanhemmiten vähän semmonen asenne, että toisten mielialat on kuin sääilmiöt; ne ei oo mun vallassa. Saatan sanoo, että sori nyt en jaksa, puhutaan muusta tai sitten vetäydyn hetkeksi omiin oloihini. En ota taakkaa toisen olosta harteilleni. Joskus imin itteeni tosi tehokkaasti toisten pahan olon. Mut ei ketään voi pelastaa, vaikka rinnalla voi kulkea.  :)

    Kirjattu

    Ksri

    • Vieras
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #38 : 02. Tammikuuta 2014 klo 15:52 »

    Tuosta kertakäyttökulttuurista, että kirjoittaessani aikaisempaa viestiäni tunsin pahoin sinkkuna omasta kokemuksestani muiden kumppanin vaihtamisista. Varsinkin jos sattuu olemaan tällaisen suhdeohittelijan hyvä ystävä niin tulee sellainen olo helposti, että pitäisikö jotenkin olla jonossa hyvälle ihmiselle tyrkyllä vai hypätä itse alas pilvilautalta ja koittaa siinä matkalla rakentaa jonkinlainen uusi sateenvarjo tai maailmankuva tjms. tosi raskasta puuhaa, ainakin aluksi. Tuossa alas hyppäämisessä taas tulee itsellä helposti huono omatunto siitä, että hyötyy jotenkin sekavasta tilanteesta, ja raskaintahan siinä on pudottaa suomuksia silmiltä ja haroa ilmasta tyhjiä riepuja varjoksi - jopa valheita itselle toisista.

    Toisaalta tulee sellainen olo, että jos on ihastunut johonkuhun, joka silloin on ikään kuin suhteessa tai varattu, niin onko tämä varattu sittenkään vai mitä ihmettä. Epäselvyydet jäytävät sitten omaa vapaata kumppaninetsintää.
    Kirjattu

    Ketoneilikka

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 349
    • Dianthus deltoides
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #39 : 09. Tammikuuta 2014 klo 12:32 »
  • Tykkää (0)

  • Mä ajattelisin tuosta lihansyönti vs. vegaanius niin, että miehesi tekee kuitenkin jo aika hyvin kun jättää ison osan lihasta syömättä ja siltä osin kunnioittaa sinun päätöstäsi ja myös mukautuu. Mitä hän syö kuitenkin minusta sellai aisia että vegaaniksi (tms) pitäisi päätyä viime kädessä omana ajatuksenaan (vaikka toki ympäristö siihen vaikuttaa). Tunnen yhden vegaani/lihansyöjä pariskunnan, jolla homma toimii oikein hyvin. Yhdessä syövät täysin vegaanisesti (se lihansyöjä myöskin kokkaa vegaanisafkoja eli ei oo ees yksipuoleista), mutta sitten jos on vaik loma tms niin nautiskelee popsimalla vaikkapa paikallista heppaa (eettisesti melko kestävää ko ei heppoja kasvateta ruuaksi, menevät muutoin kaatopaikalle). Joskus toki kumppanit alkaa ärsyttää, voi olla että on alkanut etääntyä ja tarrve jonkilaiselle muutokselle (ei se aina tarvitse olla se et päivittää kumppanin uuteen, muutoksia voi olla monenlaisia ja joskus on hyvä miettiä mitä itse voisi tehdä toisin ettei jokin asia, kuten lihansyönti, ärsytä). Ja no, tässä aika moni taisikin jo mainita, että masennus kuormittaa suhdetta kuin suhdetta aikalailla.

    Kolmannen ihmisen etsiminen suhteeseen voi olla vähän ehkä hasardi veto, jos muutenkin menee huonosti? Toki se riippuu ihmisistä ja suhteesta, jokainen tietää itse paremmin, mut luulen et ainakin tyypillisesti uudet kuviot ravistelevat vähän kaikkea ympärillään ja on helpompi jos se vanhempi suhde on vakaa ja ns. rakenteet ja perusta kunnossa. Jotenkin aattelen että on epäreilua tuoda uusi ihminen sekaan soppaan vain siksi, että suhteessa on joku ongelma. Kun ei välttämäti korjaa vanhoja ongelmia vaan ehkä syventää niitä ja ankeimmillaan tuo tukun ongelmia lisää.
    Ja sitten toisaalta voi olla teille kolmelle täyrellisen oikea veto olla yhdessä, jotain mitä jokainen teistä tarvitsee ja ansaitsee ja homma rullaa kaikkien kannalta paremmi ko mikään muu. Mistä näistä ikinä tietää.
    « Viimeksi muokattu: 09. Tammikuuta 2014 klo 19:19 kirjoittanut Ketoneilikka »
    Kirjattu

    Sunflow

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 5
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #40 : 04. Maaliskuuta 2014 klo 17:00 »
  • Tykkää (0)

  • Minun mieheni tunkee suuhunsa kaikkea epäterveellistä joka ikinen päivä. Hän on uskomattoman jääräpäinen ja ei todellakaan suostu muuttumaan "minun sisäistä maailmaani vastaavaksi". Sen takia minä rakastan ja kunnioitankin häntä niin paljon! Hänellä on se ihan oma sisäinen maailma, ja hän oli sen kanssa sopusoinnussa jo ennen minua. Hän ei ole minun kynnysmattoni, vaan juuri oma itsensä, mutta silti ottaa aina myös minut huomioon. Jotenkin nykyään ajatellaan niin usein, että pitää olla samanlaisia. Olen joskus ollut samanlaisen kanssa suhteessa. Helvetillistä oli se, eihän siitä mitään tullut. Ärsytti toisessa ne samat asiat, kuin ärsyttää itsessäni.

    Toisen huomioon ottaminen ei myöskään ole sama asia, kuin toisen jokaisen vaatimuksrn täyttäminen.

    Erakkoravun kanssa olen ihan samaa mieltä. Pitää oppia olemaan ensin yksin. Vasta sen jälkeen voi oikeasti olla vapaa parisuhteessa, tai sitten sinkkuna. Voi vapaasti valita. Ei huonon parisuhteen ainoa vaihtoehto ole toinen parisuhde. Sitä voi elää ihan täyttä elämää itsekin. Opetella kunnioittamaan itseään niin paljon, että on sitten helppoa sietää ja jopa kunnioittaa toistakin ihan unikkina yksilönä, eikä oman itse ja oman maailmankuvan jatkeena.
    Kirjattu

    Kurre

    • Vieras
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #41 : 23. Tammikuuta 2017 klo 21:25 »

    Huoh. Mietin tässä kovasti, että mitä tehdä ----

    Kyselen näin pari vuotta jälkijunassa - millaiseen ratkaisuun lopulta päädyitte?
    Kirjattu

    Epilä Phoenix

    • Vieras
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #42 : 30. Tammikuuta 2017 klo 00:53 »

    Olisipa minulla puoliso. Haluan mennä naimisiin.
    Kirjattu

    Lanoo

    • Vieras
    Vs: Puolisonne
    « Vastaus #43 : 19. Huhtikuuta 2018 klo 00:42 »

    Minä vein vapauden vihille, eikä hän tee eroa hipin ja juntin välillä. Yhtä hyvin hän näkee ihmisen poliisin kuin hipinkin univormun takaa. Ja itkee näkemäänsä. Minun puolisoni on myös minun siskoni ja äitini. Hän on Jeesuksen leski ja tyttönimeltään pyhä henki. Puolisoni omistaa tämän kaiken, ja hän sallii minun silmieni katsella häntä eikä minulla ole muuta iloa elämässäni. Hän pukeutuu keneksi haluaa ja antaa itsensä minulle silloin kun se häntä miellyttää. Puolisoni rakastaa sydämen hyvyyttä ja palkitsee sen suuresti surulla ja ikävällä ja yksinäisyydellä. Ne ovat hänen suurimmat aarteensa jotka hän jakaa minun kanssani. Minun puiolisoni pettää minua kaikkien kanssa, niin kuin minäkin olen pettänyt häntä. xD Tyhjää mä kerskaan, ei tällä pärställä ketään saa, sokeelta huoraltakaan ei heru. Puolisoni sallii tämän hellittelynimen ja on siitä ylpeä.
    Kirjattu