Puolisonne - 1

Eipä ole koskaan ollut puolisoa. Tuntemani "samanhenkiset" ihmiset ovat yleensä olleet joko varattuja tai muuten vain eivät minusta/minunlaisestani kiinnostuneita.

Hauska nähdä että meitä on tässäkin asiassa erilaisia. Itse koen minun ja puolisoni erilaisuudet enemmän etuna kuin haittana. Ajattelen että jos joskus saamme lapsen, lapsi saa meiltä laajan näköalan elämään. Ettemme anna vain yhtä suuntaa jota kulkea.

Itse olen pyrkinyt tukemaan lapsen omaa ajattelua ja pohdiskelua tarjoamatta yhtäkään valmista polkua kuljettavaksi. Hippi hän ei kuulemma halua olla.

Ehkä jos etsisin nyt vanhemmalla iällä puolisoa, saattaisin etsiä vain hippejä ja muita saman henkisiä... Joten onneksi tapasin rakkaani jo hyvin nuorena. Silloin meistä kumpikaan ei ollut vielä "valmis" oma itsensä, joten saimme rakastua vapaasti, ilman ulkomaailman ja pinttyneiden tapojen ja periaatteiden kahleita. Saimme rakastua siihen oikeaan toiseen, emme toistemme aatteisiin ja vaatteisiin 

Aatteisiin ja vaatteisiin en osaisi rakastua, mutta kyllä koen että kumppanin on oltava samanhenkinen kuin itse olen. En jaksaisi yrittää jakaa elämääni sellaisen ihmisen kanssa joka ei koe samoja asioita mielekkäiksi ja tärkeiksi kuin itse, tai jolla ei ole samoja tavotteita ja päämääriä kuin minulla. Puolisoni on paras ystäväni tai parisieluni joka on kaikin tavoin Minä (tosin fyysisesti eri sukupuolta). Alunperin rakastuin koska löysin sukulaissielun joka näkee ja kokee maailman samoin kuin minä, ja olemme olleet toisillemme se voima joka tönii aina hiukan eteenpäin lisääntyvän ymmärryksen suuntaan. Pahinta olisi varmaan yrittää elää jonkun sellaisen kanssa joka ei edes yritä etsiä ymmärrystä ja totuutta maailmasta, tai joku joka arvostaisi materiaa yli henkisyyden... Tai jotakin sellaista.

Kihlattuni on kanssa hyvin hippihenkinen, joka on kyllä erittäin mukavaa. Hyvä näin!

Itse asiassa ihmiset puhuivat ensin miehestäni hippinä ja vasta nyt minä olen mennyt hippeydessä hänen ohitseen. Tosin tyypillisemmin häntä kutsutaan Kurt Cobainiksi
No pääasia kai on, että samanhenkisiä ollaan. Kaveri kertoi, että hänen äitinsä oli sanonut meidän sopivan täydellisesti yhteen, koska ollaan tällaisia oman tien kulkijoita. Se lämmitti kyllä sydäntä ja muistelen sitä aina, kun tulee pienikin epäily siitä, onko meidän yhteiselossa mitään järkeä. Ja uskon kyllä kaverin äidin tietävän, mistä puhuu, koska hän on kuitenkin aika kauan katsellut niin minua tyttärensä hyvänä ystävänä kuin poikaystävääni poikansa hyvänä ystävänä.

Mulla ei ole enää puolisoa, mutta ex-mieheni on varsin hippi kasvissyöjäsivari, enkä varmasti olisi pystynyt elämään vuosikausia kenenkään valtavirtamiehen kanssa. Exä elää säästäväisesti ja vaatimattomasti eikä tuhlaa rahaa tavaraan, harrastaa kasvimaanhoitoa ja suunnittelee muuttavansa maalle elämään mahdollisimman omavaraista elämää, mieluiten jonkinlaisessa ekoyhteisössä. Parhaillaan hän etsii ympärivuotiseksi asunnoksi kelpaavaa mökkiä. Olin itsekin lähdössä mukaan, mutta niin se elämä heittelee ja nyt on meidän suunnitelmien sijaan mun suunnitelmat ja hänen suunnitelmat. 

Puoliso on vähemmän hippihenkinen kuin minä, mutta on hänessäkin "hippimäisiä" piirteitä.  Ei tuo nyt ihan peace&love -meiningillä pelkästään mene, esim. armeija on käyty ja on ollut hänelle tärkeä juttu ja sinne jäi töihinkin joksikin aikaa asepalveluksen suorittamisen jälkeen. Mutta aika vihreä aatemaailma muuten, tykkää luonnosta ja eläimistä ja ympäristönsuojelu on lähellä sydäntä. Mä en varmaan voisi elää ihmisen kanssa, joka ei ajattelisi edes jokseenkin vihreästi ja pitäisi eläimistä ja luonnosta. Mies on kovin kiinnostunut erityisesti noiden meidän maatiaiskanojen kasvattamisesta ja puhuu mielellään esim. tehokanaloita vastaan. Kai tuo mielellään kasvattais vaikka kokonaan omat lihat pakkaseen, jos minä taas suostuisin moiseen... Ei oikein tykkäile tehotuotannosta siis ja haluaa tietää mistä oma ruoka pöytään tulee ja syötävien eläinten hyvinvointi ja se mitä ne ovat eläessään itse syöneet merkkaa. (Ihan samaan tapaan kuin minä, minä vaan en tunne olevani valmis ottamaan esim. possua meille ja hoivailemaan sitä ja sitten syömään sen joulukinkkuna.)

Henkisistä asioista tai vaikka politiikasta jutellaan paljonkin miehen kanssa ja vaikka aina ei samaa mieltä ollakaan ja samoihin juttuihin uskota, niin molemmat kunnioittaa toistensa näkemyksiä. Ja se onkin mielestäni hyvin tärkeä juttu, vaikka mies ei ihan yhtä korkealentoisilla hippitaajuuksilla lentelekään kuin minä.

Ja onhan tuolla ollut jo vuosikausia pitkä liehuletti, kunnon hippimallia.  )

Mummoni sanoin joskus, että rakkaus iskee kuin salama kirkkaalta peltikatolta (tai jotain) eli ei se etsiminen(jossa aikaa hukkuu) vaan löytäminen. Pitäisi osata olla yksin, että voi olla kaksin (tai kolmin, miten vaan), niin paljon näkee parisuhteita, joissa riippuvuus toisesta sekoitetaan rakkauteen, yksinäisyyden pelkoa ei eroteta omillaan olemisen pystyvyyteen. Ystävät, ette ole yksin. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja rakkaus lähtee meistä itsestä.

ps.Ei virheitä vaan opetuksia.