Tämän elämäsi tähän mennessä häkellyttävimmät/ikimuistoisimmat tapahtumat. - 1

Kahteen otteeseen aloitin kirjoittamaan. Ja kahteen otteeseen poistin tekstin.
Tuntuu äkkiä lopulliselta merkitä ylös joku tai joitakin tapahtumia, mitkä olisivat vaikuttaneet minuun big time. En osaa laittaa niitä arvojärjestykseen enkä koe siihen tarvettakaan. Olen osieni summa, kaikella on ollut merkityksensä ja jälkensä siihen mitä olen nyt.

Onnellisella tavalla ikimuistoinen asia on kuitenkin ehdottomasti ollut lapsen syntymä!!

Tulee kyllä mieleen yksi päivä pari viikkoa yli 10 vuotta sitten. En ollut (enkä nyttemminkään ole) mikään festari-ihminen, mutta kun monet tuolloin uudet kamut olivat kehuneet Ilosaarirockia ja nytkin sinne lähdössä, päätin lähteä mukaan. Selvisi joitakin päiviä ennen oletettua lähtöä, että liput oli myyty loppuun. Seuraavaksi ilmeni, että lähipiirin autokyydit olivat täysiä. Pähkäilin sitten Ilosaari-viikonlopun lauantaiaamuvarhaiseen (tai käytännössä pe-myöhäisiltaan, kun laitoin kellon herättämään...) saakka lähtöäni. Lopulta päätin lähteä sinne seikkailumielellä. Kysymys oli siinäkin mielessä seikkailusta, etten omistanut kännypuhelinta, en ottanut mukaan yöpymisvälineitä ja rahaakin oli tosi vähän.

Aamulla hyppäsin Oulusta, jossa tuolloin majailin, Joensuuhun menevään bussiin. Matka oli upea jo siksi, että mukana oli monta festareille menijää ja ennen kaikkea yhden (tytön) kanssa pääsin oikein hyvin juttuun. Reitin varrella Pohjois-Karjalassa näkyi pinkki- ja vihreähiuksisia liftareita. Kun bussi tuli lopulta Joensuun linja-autoasemalle, kuski ilmoitti: "Jatketaanpa sitten festareille." Niin saatiin tosiaan kyyti ihan festarialueen portille. Bussissa nähdystä tytöstä tuli pidempiaikainen, tosin epäsäännöllinen, mutta yksiselitteisen myönteinen tuttavuus.

Perillä löysin ensimmäiset tuttavaseurueen jäsenet jo muutamien minuuttien etsiskelyn jälkeen. Homma oli sillä selvä. Festarialueelle ei ollut lippuja, mutta festarileirintään pääsin. Olin ystävien kanssa niin vapautuneessa olotilassa, että hämmensi. Toki alkoholilla oli vaikutusta, mutta niin oli kaikella muullakin. Kaikkein eniten hämmensi se, ettei yksikään koko illan (tai seuraavankaan päivän) aikana tapellut tai rähissyt. Ympärillä oli punkkareita, hippejä, gootteja, mitä lie, ja kaikki olivat täydellisen sulassa sovussa yhdessä.

Seuraavana päivänä tapasin joitakin nettituttuja, joiden kanssa ei ollut koskaan ennen tavattu tai tunnettu, niin että yksi arvasi minut nähtyään minun olevan se mikä olen. Sekin hämmensi. Takaisin silloiseen kotiin pääsin erään puolitutun pariskunnan ystävällisellä kyydillä. Koko reissu oli helppo tuomita täydelliseksi onnistumiseksi. Se vapautti minut kaikkeen mahdolliseen, mistä aiemmin melko konservatiivinen mieleni ei ollut osannut uneksiakaan. Ilosaarirock 2000 oli minun Woodstockini.

Ikimuistoisia ja tärkeitä tapahtumia on niin valtavasti, etten yritäkään tärkeysjärjestää niitä.
Mutta haluan kertoa, että kun muutama viikko sitten olin Gumnäsissä somistamassa Faces-festivaalia (se somistushommakin on neljä vuotta ollut sellainen jokakesäinen ikimuistoinen ihana elämys kokonaisuudessaankin), menin kultani kanssa mereen (joka oli lämmin ja makea kuin järvi! Suomen ainut vuono kuulemma!) peseytymään, ja kun seisoimme ihan lähekkäin kirkkaassa vedessä, valtava parvi pikkuisia kalanpoikasia ui meidän väliin ja ympärille! Ne pysähtyivät välillä näykkimään meitä rinnasta ja vatsasta ja selästä ja joka paikasta ja se kutitti ja tuntui pikkuriikkiseltä pussailulta! Mutta jos hihitti, kalat väistivät, ja kun oltiin taas paikoillamme, ne tuli heti takaisin. Ei maltettu peseytyä vaan pikaisesti, oltiin niiden kalasten kavereina tovi jos toinenkin ennen kuin piti nousta vedestä.

Enpä tiiä onko tää nyt niin ihmeellistä,mutta ollessani jotain 14vee niin havaitsin,että "näen" asioita.
En ole enää piiiiiiiiiiiiitkäääääääään aikaan nähnyt niitä mutta pari kertaa nämä näyt ovat pelastaneet jonkun hengen.

Varmaan mun vaarini kuolema kun olin 14-vuotias. Eli siis 6 vuotta sitten. Vaari oli aina ollut mulle läheinen henkilö, läheisempi kun oma isä. Kuolema oli ensimmäinen kerta kun oikeastaan kunnolla käsitin että kaikki on vain ohimenevää ja että kaikki kuolevat joskus. Ehkä silloin lakkasin olemasta lapsi...

Häkellyttävintä oli ehkä se, kun huomasin että pienistä palasista voi koostua suuri ongelma. Muutettuani uuteen kaupunkiin "ystävystyin" ihmisiin joiden kanssa sattui ja tapahtui. Huumeet liittyivät näihin kavereihin ja pian huomasinkin olevani mukana jätkien kanssa katukaupassa ja bilettämässä aivan vääränlaisten ihmisten seurassa.

Onneksi tajusin itse mihin tuo tie olisi voinut päättyä. Vaihdoin suunnan elämässäni. Välit menivät poikki huumediileri-kaverini kanssa, jolloin huomasin ettei välillämme ollut minkäänlaista ystävyyttä. Kaikki mitä väilillämme tapahtui tuntui olevan samantekevää ja pinnallista. Jätin samalla taakseni myös muun kaveripiirin, jossa aikaisemmin hengailin. Näillä tuntemillani tyypeillä ei tuntunut olevan mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittaa: kaverista pidetään huolta.

Tuo huumekauppa avasi silmäni. Päätin silloin, että mieluummin olen illat yksin ja teen asiat omanmieleni mukaan. Pyrin onnellisuuteen ilman mieltäturruttavia aineita. Onnistuin siinä. Kaikki on nyt hyvin, eikä kukaan aikaisemman kaveripiirini ihmisistä ole ottanut enää yhteyttä.

Lapsen odotus, syntymä ja kasvu.