Vapaa rakkaus, parisuhde vai joku muu? - 4

Tällä hetkellä maistuu tuo vapaa rakkaus paremmin kuin hyvin.

Mitä pidemmälle tätä aamu-/keskipäivää kuluu, sitä enemmän minua alkaa kiusata tämä näkökulma ja nimenomaan samalta pohjalta, miltä viime yönä kirjoitin kommenttini JB:n puheenvuoroon. Alan ajatella asioita, jotka kirjaimellisesti maistuvat. Otetaanpa esimerkiksi leivokset: "Tällä hetkellä leivokset maistuvat paremmin kuin hyvin." Näkemys tuntuisi kuuluvan keskusteluun, jossa oletetaan jokaisella osallistujalla olevan varaa syödä leivoksia, tai jos jollakulla ei ole, se on hänen oma vikansa – mitäs menee juomaan rahansa tai mitäs meni velkaantumaan, eihän siltä perustalta voi raha-asioita yleistää. Ranskan kuningattarelle Marie Antoinettelle kerrotaan 1700-luvulla sanotun, ettei kansalla ole leipää, mihin kuningattaren kerrotaan vastanneen: "Syökööt sitten leivoksia." Tässä valossa lienee aika ymmärrettävää, että jotain sellaista kuin Ranskan vallankumous meni puhkeamaan, kuningaspari mentiin syrjäyttämään ja kuningatar päätyi aikanaan giljotiiniin.

Itse en tietenkään ole mestaamassa ketään, tuumailenpa vain, että ihan kuin leivosten syöminen ei kaikille ole valinta, ei myöskään "vapaa rakkaus" -nimistä vaihtoehtoa ole monille olemassakaan. Itsellänikin oli elämässä sellainen lyhyt vaihe, jolloin olisin hyvinkin saattanut tykätä ajatuksesta pörähdellä kukasta kukkaan, mutta eipä näkynyt yhtään kukkaa joka ei minut nähdessään olisi sulkeutunut. En ole katkera, mutta kuitenkin, emme elä todellisuudessa jossa läheisyyttä ja hellyyttä on tarjolla joka ikiselle kun vain ottaa sen asenteen. Luonnollisesti valtaosa ihmisistä haluaa olla vain yhden kanssa (niin minäkin, ja olenkin); toisaalta valtaosa niistä lopuista määrittelee ja rajaa tarkasti sen, minkälaisten ihmisten kanssa voi kuvitellakaan lempivänsä. Tämä määrittely ja rajaaminen tapahtuu myös hyvin usein siltä pohjalta, mitä oma sosiaalinen ympäristö tai viime kädessä koko länsimainen kulttuuri arvostaa ja mitä ei. Tulos: joukko vaihtoehdottomia yksinäisiä ihmisiä.

Ei välttämättä niiden trendi- tai ego-syistä pölyilevien seassa, mutta kaikessa hiljaisuudessa.

Ja eiköhän se juuri näin toimikin kaikkein parhaiten. Osana omaa arkea ja yksityiselämää.
Silloin kun on itsevarma ja tyytyväinen omassa suhteessaan sen ei tarvitse olla huomiohakuista, eikä tarvitse etsiä muiden hyväksyntää.
En sano etteikö onnellisessa suhteessa saattaisi joskus tulla se tunne että haluaa kiivetä katolle ja kailottaa rakkautensa kaikille kuulolla oleville. 
Mutta perusteellisella tasolla näen parisuhteen ja sen dynamiikan juurikin siihen osallisena olevien välisenä asiana.
Tällaisia ajatuksia tänään.^^

Se mitä viittasin valintaan oli enemmän molempien sisäiseen vapauteen eikä missään nimessä tarkoittanut epävarmuuden luomista (missä ei ole rakkautta vaan enemmänkin valtaa)!! Parasta on tietää että toinen(=kumpikin!) on tukena ja turvana, mitä ikinä. Että on syvä yhteys, että tietää ja tuntee rakkauden.

No niin, no siinähän tuli asia sit paljon meitsin rivejä paremmin kiteytettynä   

Jos todella rakastaa ihmistä ei tarvi mennä naimisiin.

Pitää paikkaansa. Mutta jos todella rakastaa toista ihmistä, voi myös olla romanttista ja ihanaa mennä naimisiin. Eikä naimisiinmeno aina vaadi kermakakkuhäitä ja kirkkoa ja ohjelmanumerohömppää.

Pitää paikkaansa. Mutta jos todella rakastaa toista ihmistä, voi myös olla romanttista ja ihanaa mennä naimisiin. Eikä naimisiinmeno aina vaadi kermakakkuhäitä ja kirkkoa ja ohjelmanumerohömppää.

Totta

^
Naimisiin menossa on myös tietyt lailliset hyödyt, mikäli sellaisista välittää.
Esim: kuoleman korjatessa.

Totta.

^ Todella mainio kertomus "KN:nältä". Emme mekään kumppanini kanssa ole ikinä talousasioista keskustelleet, kun naimisiinmeno on ollut kyseessä. Sydän on se joka jyllää.

Mulle parisuhde. Tai jos sitä ei olis, ehkä satunnaiset suhteet eri ihmisten kanssa, eli ei tiiviimpää tapailua. Mulle ei sovi kimpat eikä polyamoria ym vastaava. Ihmissuhteet on niin vaikeita muutenkin. En ole vapaa mustasukkaisuudestakaan ja parisuhteessa kai yleensä tehdään asioita toisen hyväksi, niin jollekin vois tulla laiminlyöty tai hyväksikäytetty olo. Jos vaikka asutaan yhdessä ja maksetaan kuluja ja sit toinen viihtyis "liian" paljon jonkun muun seurassa. Vaikka että toisen kanssa maksetaan eläminen ja sit toisen kanssa tehtäis kaikkea extraa.. Semmonen tasapuolisuus olis ehkä vaikeeta. Onko näissä polyjutuissa aina kuitenkaan kaikki "vapaaehtoisesti" mukana? Jos joku suostuu, että sais vaikka vähän toisesta, vaikka oma toive ois parisuhde?
Entä sitten tautien ehkäisy? Harrastaisiko kaikki kaikkien kanssa turvaseksiä ja jos ei niin, miten muut suhtautuisi, jos joku hankkisi koko porukalle jonkun ikävän pysyvän taudin?
Siis ite sitoudun yhteen tai en kehenkään, muu on mulle liian vaikeeta.