Rakkaus ja seksi on elämän suola, mutta samalla yks vaikeimpia asioita. Mä en oo vapaa mustasukkasuudesta, hylkäämisen pelosta ja epävarmuudesta. Ehkä se on vähän helpottanut tän pitkän suhteen aikana... Mut avaamalla sielus, eikä pelkät reidet, altistuu jotenkin mahdollisuudelle haavoittua syvästi. En mä pysty ottamaan tätä kovin kevyesti. Ehkei tarviikaan, menen rikki, jos menen. Mut muittenkin kohdalla toivois, että samankaltaset kohtais... ettei ihmiset särkis toisiaan. Että suhteen kaikilla osapuolilla olis samat toiveet rakkaus/seksisuhteen suhteen.
Totta on kans, että pitkässä suhteessa kyllä joutuu ittensä takia polvilleen siinä mielessä, että kohtaa oman raadollisuutensa. Mä luulin itestä kaikkea ylevää ja oon saanu huomata, etten ookaan niin "hieno" ja täydellinen ihminen. Se katoo aika tehokkaasti, kun räkä poskella itkee, ettei musta oo tähän... Mut musta tää on kannattanu, huumori on auttanu ja toisaalta se tuttuus toisessa tuo turvaa, vaikka mun puolisosta ainakin löytyy jatkuvasti uusia puolia.
Ja jos elämässä haluaa vaihtelua, ei kai pakko oo ihmisiä ympärillään koko ajan vaihtaa. Mulle riittää itelle oudon musiikin kuuntelu, jollakin keikalla käynti, matka lähikaupunkiin, joku elokuva... Tai siis yleensä, että välillä tekee asioita ihan eri tavalla, vaikka menis termospullon kanssa lähimetsään kahville ja tekemään luonnoksia tai valokuvaamaan. Mutta ehkä mä oon "tylsä" siinä mielessä, että en tarvii mitään ihmeellistä.
