Rakkauteen kaiketikin kuuluu haluta hyvää toiselle ja tehdä asioita hänen hyväkseen. Mietin nyt läheisiä ihmissuhteita, hyväntekeväisyydessähän on jotenkin helppo olla oottamatta mitään vastineeksi.. Läheisissä suhteissa tää on ehkä vaikeampaa. Haluaa tehdä ja tekee asioita toisen eteen ja sit kuitenkaan se ei oo ihan pyyteetöntä, kun ainakin mulle tulee semmonen odotus, että siihen vastattaisiin jotenkin; lojaalisuudella tai olemalla vastaavasti jotenkin avuksi... Miten siis rakastaa ja tehdä hyvää uhrautumatta kuitenkaan ja odottamatta "korvausta"?
Tuntuu jotenkin, että tietty tasapaino olis suhteissa säilyttää. Mulla ainakin on muutama ihmissuhde mennyt piloille, että oon tehny liikaa toisen eteen ja sitten joutunut hyväksikäytetyksi ja lopulta ärtynyt kovasti. Aatellaan vaikka että joku ystävyyssuhde muuttuu kuin varkain jonkinlaiseksi terapiasuhteeksi pysyvästi. Se ei pitkässä juoksussa oo hyväksi kummallekaan. Siinä ei enää kaksi tasavertaista kohtaa. Enkä mä aattele, että kaiken pitäis koko ajan mennä tasan, mutta semmonen kohtuus ja se, että "hyvää" virtais kumpaankin suuntaan.
Ihanaa olis kun kaikki tekis hyviä tekoja sen verran kun pystyvät ja haluavat hyvillä mielin, sillä liika "uhrautuminen" helposti johtaa katkeruuteen. Ja toisaalta aina on ihmisiä, jotka alkaa ikävällä tavalla "roikkua" ja pyytää, jopa vaatia koko ajan jotain. Miten löytää tasapaino rakkauden hengessä? Joskus oon aatellu, että mun ois helpointa elää reppureissaajana vaihtaen paikkaa vähän väliä, kun läheiset ihmissuhteet tuppaa pitkittyessään aina mutkistumaan.
