Vapaa rakkaus, parisuhde vai joku muu? - 2

Kysyttäessä "kumpi oli ensin, henki vai aine?" voidaan ajatella keskiaikaisen ihmisen ja myöhemmänkin uskonnollisen ihmisen (sillä lailla kuin Lähi-idässä syntyneiden uskontojen piirissä ollaan uskonnollisia) vastausta "henki, koska Jumala loi aineen". Siihen nähden on ehkä edistyksellistä ajatella "kaikki on aineellista, siis myös henki". Mutta ajat muuttuvat. Elämme maailmassa, jossa ylintä viulua eivät soita hengen vaan aineen vartijat. Ihmiset alistetaan myös todellisuudenhahmotusmallien kautta. Ajatukseen "kaikki on biologiaa, kemiaa tai muuten luonnontieteellistä" sisältyy piilomerkitys, ettemme loppujen lopuksi voi mitään "ihmisluonnolle" – joka tarkoitushakuisesti määritellään naurettavan suppean ajan ja paikan perspektiivin kautta. Jos ajattelisimmekin yhtäkkiä, että "kaikessa on henkisyyttä, kaikessa on rakkautta", se merkitsisi aivan valtavaa, radikaalia, käänteentekevää mullistusta verrattuna nykyiseen sovinnaiseen maailmankuvaan. Se antaisi ihmiselle täysin uuden lähtökohdan irtautua siitä paskasta, mitä nimitetään "realiteeteiksi".

Oikeastihan mitään muuta ei ole todistettu kuin että aineella (kemialla) ja hengellä (rakastumisella, rakastamisella) on yhteys.

Ai ai, Aamen!

Rakkaus on mun mielestä todella tärkeä osa kokonaista, kokevaa ihmiselämää. Se on kokijassaan, mutta se liikkuu energiana sitä kokevien välillä.
Täällä on ehditty listata paljonkin asioita, joista olen melko samaa mieltä. Mm. täydelliseksi kumppaniksi täytyy tulla (ja jos on jo, täytyy muuttua vuosien varrella aina uudelleen, sillä muutosta kuitenkin tapahtuu molemmissa kumppaneissa ajan myötä).
Mun mielestä (puhdas) rakkaus ei voi olla koskaan keneltäkään pois. Se, että kuinka moni meistä vajavaisista ihmisistä osaa aina ihan puhtaasti rakastaa, onkin sitten jo toinen juttu.
Periaatteessa kannatan vapaata rakkautta, eli vaikka ihmisellä olisi kumppani, sen ei mielestäni pitäisi rajoittaa hänen haluaan ja kykyään rakastaa kaikkea rakastettavaa. Itse elän kahden välisessä ihmissuhteessa. Kuitenkin parisuhdeasioita on huomattavasti helpompaa hoitaa vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan..  Ja onhan se myös siitä kiinni, että oma kumppani on niin sopiva.
Olen aikanaan elänyt toisinkin. Mielenkiintoista on se, että suurimmat ongelmat olivat juuri niillä kolmansilla osapuolilla. -Ei meistä kovin moni halua olla se toinen nainen tai mies.

Itse en pystyisi kyllä millään kuvittelemaan että kykenisin koskaan elämään parisuhteessa, jossa olisi useita kumppaneita. Olisin varmasti hyvin mustasukkainen... Minulle nyt parisuhde muutenkin merkitsee kahden ihmisen välistä kumppanuutta. Olen tosin varmaan aika lapsen asteella koko asiassa koska mietiskelen hyvin usein että mitä koko rakkaus edes on enkä vieläkään ole löytänyt siihen mitään "oikeata" vastausta. Opettelen vasta ja rakkauselämäni on ollut aika rajoittunutta, jonkinlaisia lukkoja on päällä...
Itse toivoisin juuri sellaista syvää henkistä suhdetta jossa kumppani olisi sekä rakastaja että ystävä. En tiedä tuleeko sellaista löytymään mutta ainakin toistaiseksi toivon niin.

Itse toivoisin juuri sellaista syvää henkistä suhdetta jossa kumppani olisi sekä rakastaja että ystävä.

Minun uusimpani oli sellainen suhde. Se tosin päättyi, mutta ystävyys jäi. En osaisi muuntyyppistä suhdetta enää juuri kuvitellakaan, saati toivoa.

Oma vinkkini on että jos sinulla on hyvä ystävä joka on myös rakastajasi, ja jos itse haluaisit jotain enemmän mutta hän ei, niin tosiaan kannattaa jotenkin rajata se järkevästi ennekuin sattuu!  Tai siis varmasti erittäin paljon vaihteluita eri ihmisten välillä, mutta itselläni viimeisin suhteeni on ollut tuon kaltainen ja päättyi ERITTÄIN kivuliaasti ja keräilen yhä sydämeni sirpaleita ympäri Helsinkiä. 

Tuo mies on ollut iso osa elämääni ja olemme parin vuoden sisällä kokeneet vaikka mitä juttuja yhdessä ja uskoin todella meidän ystävyytemme olevan sen verran vahva että se kestää vaikka olisimme vain ystäviä. Olin NIIN väärässä. Meillä meni myös niin päin että itse olisin tavallaan halunnut enemmän mutta hän ei. Sitten kun päätimme suhteemme niin tuo mies päätti päättää samalla koko ystävyyden. Hän tosin on erittäin vakavasti maanis-depressiivinen ja mielialat vaihtelevat erittäin radikaalisti.

Voi kyllä hyvinkin olla että tämä oma kokemukseni on ollut jotenkin poikkeava tai ääripäästä en tiedä, varmasti ystävyys voi monella hyvinkin säilyä. Mutta noissa hommissa on kuitenkin hyvin helppo polttaa siipensä.

Meillä meni juuri samalla tavalla! Seksi sujui kuin rasvattu ja uskouduimme toisillemme paljon hyvin aroista ja henkilökohtaisista asioista. Siksi nyt hävettää vähän kun se ystävyyskin kaatui erittäin komeasti, tuntuu vähän siltä että vaikea luottaa tuollaisen shaissen jälkeen enää kehenkään. Varmaan hyvin yleinen tunne.

Ja itselläni sama moka oli juuri tuo että menin rakastumaan ja ihan kunnolla. Ja annoin myös nuo vaihtoehdot kun tuntui että pelleily saa riittää ja tiesin kyllä jotenkin että parisuhde hänen osaltaan ei kuitenkaan tule kysymykseen. Vaan enpä osannut odottaa että se ystävyyskin menee. 

Meillä oli myös hirvittävän paljon sitä uskoutumista ja yhdessä kokemista. Sitten tämä toinen osapuoli päätti, etten ole hänelle "se oikea", joten ollaan vain ystäviä. Itse olisin halunnut jatkaa yhdessä, sillä ensiksikään en ole ikinä uskonut "siihen oikeaan", vaan ainoastaan rakkauteen – ja toiseksi, vaikkemme päätyisikään toistemme kanssa pysyvään yhteiselämään, on mukavampaa elää se välivaihe rakastaen kuin ilman rakkautta. No, kävi niin kuin kävi, se sattui suht' kipeästi ja välillä oli kaikki merkit ilmassa, että ystävyytemme menee saman tien. Mutta jaksoin antaa anteeksi ja hylätä katkeruuteni. Asiaa ehkä helpotti, että ystäväni itse tiesi tehneensä väärin minua kohtaan ja halusi koko ajan minulle kaikkea hyvää. Ei sellaista ihmistä voinut heittää pois elämästään!

mutta tuntuu jo niin hiton vaikeelta löytää ees YKS sellainen ihminen, miten sitten kaksi?!?

Niinpä. Kyllä minullekin keskustelu moni"avioisuudesta" on aina ollut etäistä...

Friends with benefits - Voipi olla kun edut lähtee niin ystävyyden päivitys tuntuu vähintään laimeelta joskus tosin se on luonnollinen suhteen kulku...

Ite oon ideallisesti polyhenkinen. En tosin tiedä oisko musta täyspainoiseen polysuhteeseen, enkä tosin haluais ees kokeilla, tarpeellinen haisu asiasta. Asumisjärjestelyt ja kaikkien osapuolten tasa-arvoisuus jne. Opettavaista olis ja siks kai täällä maanpäällä tampataan. Kaikki varmasti on samaa mieltä, että rakkaus on tärkeintä, mutta toinen asia miten on määrän laita. Eli enemmän ihmisiä=enemmän rakkautta ei mahdollisten käsittelemättömien tunteiden/ epäavoimuuden takia toimi. Sellainen aihe, että helpompi ois jutella tyyppien kans nokikkain kuin postaa foorumille...