Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)


Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Vk:n Päivittäinen meditaatio - 3

Vihreäkaupunki

  • Hippi
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2521
    • Blogi
Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
« Vastaus #30 : 11. Marraskuuta 2014 klo 23:00 »
  • Tykkää (1)

  • ^
    ^
    Mulla on kokemusta ihan samoista fiiliksistä, itsellä on auttanut tosi paljon, kun on selvittänyt syyn noille ajatusmalleille, että mikä ne on joskus laukaissut. Kukaan ei kuitenkaan synny ajatellen, että muut varmaan inhoavat minua, se ajatus tarttuu ihmiseen jossain kohtaa kasvua.
    Varmasti meditaatio ja uusien ajatusmallien luominen ovat itsessään riittävän tehokkaita tällaisiin asioihin, mutta myös niiden ymmärtäminen voi antaa (lisä)voimaa päästä niistä ylitse.
    Osaatko sanoa itsellesi, miksi saatat välillä ajatella, että muut ovat sinua vastaan? Löytyykö esim. lapsuudesta/nuoruudesta jotain tällaisia tilanteita? Ihmisellä ei tarvitse olla edes suuria traumoja, etenkin nuorena on altis kaikenlaisille vaikutuksille ja asioilla, jotka eivät aikuisen vinkkelistä tunnu isoilta, voi olla todella pitkäikäiset jäljet.

    Olen ainakin huomannut, että kuva kehostani on sama kuin mikä se oli teini-ikäisenä, kun liikuin vähän ja olin todella paljon koneella. Nyt jälkikäteen kun olen nähnyt jotakin kuvia itsestäni, on ero aika dramaattinen. Mutta koen itseni edelleen epäviehättäväksi, enkä edelleenkään usko sitä vaikka moni ihminen on kehunut ulkonäköäni. Ajattelen, että se on jonkinlainen tapa, tai että nykyään näytän jo paljon huonommalta. Kiitos huomiosta, tarvitsee tätä pohtia tarkemmin.

    Nyt illan aiheen kimppuun. :D

    Oli hämmentävä meditaatio, kun huomasin sen vaikutukset niin selvästi sen jälkeen. Samanlaisia vaikutuksia on tullut vastaan todella harvoin, ehkä ensimmäisellä retriitillä ja joskus satunnaisesti.  Ilmeisesti tuo rentoutuminen ja sen jälkeen asioiden tarkkaileminen toimii.

    Viime aikoina on oma itse käsitteenä ollut pinnalla, ja tänään pohdin asiaa käytännön kautta. Olisin halunnut pyytää erästä henkilöä lounaalle tai treffeille lähiaikoina. Kuitenkaan en niin tehnyt ja pohdin syytä tähän. Asiaan vaikutti moni asia, mutta ehkä mielenkiintoisimpia ovat ajatukset itsestä.

    Minulla on itsestäni jokin mielikuva, jota jatkuvasti ylläpidän. Se on konkreettisesti visuaalinen mielikuva, taustaprosessi, joka päivittää kuvaa omasta itsestäni tasaisin väliajoin. Ja mikä oudointa, uskon, että jollakin tavalla tämä mielikuva kuvaa sitä, mitä muut ajattelevat minusta, tai miten he näkevät minut. Oma näkemys toisesta ihmisestä värittyy aina vahvasti oman ajattelumaailman, maailmankatsomuksen ja arvojen mukaan. On todella kummallista, että tämä mielikuva, minkä itse on itsestään luonut oman ajattelumaailman, maailmankatsomuksen ja arvojen pohjalta, sen luulee kertovan siitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Todellisuudessahan tämä kuva kertoo vain siitä, mitä itse ajattelet itsestäsi! Suorastaan naurattaa, kun asiaa ajattelee. :D

    Miksi sitten tämän mallin mukaan toimii, ja sitä kuuntelee? Yksinkertaiseksi siksi, että se on ainoa kuva, mitä itsestä on. "Itse" on pysyvä, vaikka se onkin jatkuvassa muutoksessa. Ei ole montaa eri itseä, vaan on yksi itse, joka muuttuu. Miellän itseni joko ystävälliseksi tai töykeäksi, kauniiksi tai rumaksi. Ei ole olemassa kahta minää, joista toinen on ystävällinen ja toinen töykeä. On minä, jonka pysyvyydestä on luonut kuvitelman. Jos satun olemaan joskus töykeä, vaikka miellän itseni ystävälliseksi, silloin kyseessä on poikkeus. On jonkinlainen, mutta se millainen on, muuttuu jatkuvasti. Voidaan sanoa, että on perusluonteeltaan jonkinlainen, mutta muuttuuko tuo luonne? Vuosien saatossa niin saattaa hyvinkin käydä. Ja millä mittapuulla itsensä kuvailee rauhalliseksi tai rauhattomaksi? Jos ajattelee olevansa rauhallinen, olisiko näin asian laita myös nunnaluostarissa, vai olisitko siellä rauhattomimmasta päästä? Olisitko silloin rauhaton vai rauhallinen perusluonteeltasi, jos käytöksesi ei muuttuisi?

    Itse on monimutkainen ajatusrakennelma, jota ylläpitää jatkuvasti huomaamattaan. Tällä ajatusrakennelmalla pystyy hahmottamaan omia suhteitaan muihin, ja ennustamaan omien toimiensa vaikutuksia. Ongelma on siinä, ettei kuva itsestä ole objektiivinen. Itse työkaluna tuntuu toimivan hyvin asioiden ennustamiseen, koska silloin oma käytös muovautuu sellaiseksi, kuin itsensä mieltää. Jos kuvittelen olevani epäurheilullinen, helposti käyttäytyy niin, että itsestä tulee entistä epäurheilullisempi. Ja kas vain, kuva itsestä tuntuu ennustavan hyvin sitä, mistä pitää ja ei pidä, ja onko urheilullinen vai ei. Itse on itsensä toteuttava ennuste.

    Huomaan, että ajattelen todella harvoin olevani hyvää seuraa. Että ihmiset nauttisivat seurastani. Tuntuu, että vaihtoehdot ovat, että ihmiset joko eivät pidä seurastani, tai kokevat sen neutraalina. Ja miten mahtaa käydä, kun olen ihmisten seurassa? Häpeilen itseäni, enkä uskalla avata itseäni ymmärrettävästä syystä. Ja entä treffeille pyytäminen. Tässä vaiheessa vastaus on varmasti ilmiselvä. Miksi ihmeessä pyytäisin ketään treffeille, jos koen, että kanssani ei ole mukavaa, ja koen, että olisin lähinnä häiriö toisen elämässä?

    Tuntuu, että asian muuttamiseksi löytyy muutamia erilaisia lähestymistapoja. Yksi on minäkuvan muokkaaminen itseään kohtaan tekemällä ystävällisyysmeditaatiota. Toinen, mistä Kurrekin mainitsi, on näiden uskomusten lähteiden tutkiminen. Kolmas on näiden itseään koskevien uskomusten kyseenalaistaminen.

    Mutta mikä on mielestäni kaikista mielenkiintoisin sekä jännittävin tapa tutkia asiaa, on alkaa toimimaan mieltään vastaan, mielestä välittämättä. Toimin jo nykyään toisinaan näin, ja se on todella mielenkiintoista. Mitä pidemmälle tässä uskaltaa mennä, sitä enemmän olo on kuin kulkisi heikolla jäällä, välittämättä jään risahtelusta, ja siitä, että mieli varoittaa jatkuvasti että pitäisi kääntyä takaisin. Mutta yleensä yhtään mitään ei tapahdu, joka jättää ihmettelemään.

    Eräällä meditaatioretriitillä kysyin silloisen retriitin opettajalta, miksi hän sanoi ja teki eräällä tavalla retriitillä. Kysyin, että yrittikö hän saada aikaan tietynlaisia kuvaamiani vaikutuksia. Hän vastasi, ettei hän ajatellut mitä seurauksia hänen toiminnallaan olisi. Hän teki niin, koska hänestä tämä toimintatapa tuntui oikealta tavalta toimia. Vastaus oli minulle täysin odottamaton. Mutta hänen toiminnassaan oli kyse samasta asiasta, kun toimii mielestä välittämättä. Hän ei alkanut ajattelemaan mahdollisia seurauksia, tai sitä, millainen kuva hänestä itsestään välittyy. En kysynyt nousiko hänelle tällaiset ajatukset mieleen, mutta joka tapauksessa hän toimi piittaamatta seurauksista. Minkä mukaan hän sitten toimi? Nähdäkseni hän toimi viisaus ohjenuoranaan, hän tiesi, mikä polku johtaa onnellisuuteen. Onnellisuutta ei takaa se, että toiset pitävät sinusta. Onnellisuus on hyvin läheisessä suhteessa sen kanssa, että voit olla itse tyytyväinen omiin tekoihisi. Tietenkään tämä ei kaikkiin tapauksiin sovi, toisinaan on pakko laskelmoida omia toimiaan. Mutta kuinka usein se on oikeasti välttämätöntä?

    Eräänä yönä katselin allaolevan videon ja olen sen pariin sittemmin aina silloin tälloin palannut.

    r
    Small | Large
    « Viimeksi muokattu: 12. Marraskuuta 2014 klo 01:14 kirjoittanut Vihreäkaupunki »
    Kirjattu

    Hariel

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1903
    • Human 3.33
      • Galactic Expansion
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #31 : 12. Marraskuuta 2014 klo 14:36 »
  • Tykkää (0)

  • Tuntuu, että asian muuttamiseksi löytyy muutamia erilaisia lähestymistapoja. Yksi on minäkuvan muokkaaminen itseään kohtaan tekemällä ystävällisyysmeditaatiota. Toinen, mistä Kurrekin mainitsi, on näiden uskomusten lähteiden tutkiminen. Kolmas on näiden itseään koskevien uskomusten kyseenalaistaminen.

    Bashar opettaa, että uskomuksia voi vaihtaa (muitakin kuin minäkuvaan liittyviä). Se toimii näin: 1) paikallista uskomus, 2) vaihda se, 3) usko että se on vaihdettu.

    Hän opettaa myös, että planeetallamme on harhakäsitys "seeing is believing", kun se oikeasti on "believing is seeing".

    Tästä näkee myös versiota "uskomuksesi luovat todellisuutesi", tää on tullut myös omassa kanavoinnissani.

    [Edit: Haitallisia uskomuksia voi myös poistaa laittamatta uutta tilalle]
    « Viimeksi muokattu: 12. Marraskuuta 2014 klo 14:42 kirjoittanut Hariel »
    Kirjattu
    <3 Follow your bliss <3

    Ksri

    • Vieras
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #32 : 12. Marraskuuta 2014 klo 19:14 »

    Tämä hämmästyttävä kirja älykkyydestä, jota olen lukemassa, on osoittautunut ilta toisensa jälkeen hämmentäväksi kokea.
    http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=0374533555&gclid=CLfova_I9cECFePPcgodWVQAVg
    Kirjattu

    Vihreäkaupunki

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 2521
      • Blogi
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #33 : 19. Marraskuuta 2014 klo 22:30 »
  • Tykkää (1)

  • Bashar opettaa, että uskomuksia voi vaihtaa (muitakin kuin minäkuvaan liittyviä). Se toimii näin: 1) paikallista uskomus, 2) vaihda se, 3) usko että se on vaihdettu.

    Hän opettaa myös, että planeetallamme on harhakäsitys "seeing is believing", kun se oikeasti on "believing is seeing".

    Tästä näkee myös versiota "uskomuksesi luovat todellisuutesi", tää on tullut myös omassa kanavoinnissani.

    [Edit: Haitallisia uskomuksia voi myös poistaa laittamatta uutta tilalle]

    Ensin ajattelin että on jotakin väärää siinä, että päättää vaihtavansa uskomuksen. Mutta miksi? Huomasin, että minulla on uskomus, että uskomusta ei voi vaihtaa vain päättämällä. Uskomuksen pitää vaihtua kokemuksen ja pitkällisen prosessin päätteeksi. Mutta tämä on jokin uskomus, josta pitää kiinni. Uskomuksissa vaikuttaa muutenkin olevan kyse erityisesti kiinni pitämisestä.

    Aivan samalla lailla voi käydä niin, että kun uskaltaudut treffeille, kauhuskenaariot eivät toteudukaan ja huomaatkin olevasi todella hyvää seuraa :)

    Riskinotto on aina jossittelua kannattavampi vaihtoehto, ei ole muuta kuin voitettavaa  :peukku

    Voi olla, mutta minulla oli muitakin syitä olla kysymättä henkilöä treffeille. Ja riskinotto ei todellakaan ole AINA parempi vaihtoehto kuin jossittelu. :D

    Lyhyt päivitys:

    On vaikea löytää, mikä on minän ydin, kun huomaa käyttäytyvänsä hyvin eri tavoin, riippuen seurasta. Mikä näistä on sitä oikeaa minuutta? Muidenhan täytyy olla teeskentelyä, esittämistä? Koska minän on määritellyt yhdeksi ainoaksi, pysyväksi kokonaisuudeksi, sen vuoksi tällaisia paradokseja syntyy. Tietenkään mikään näistä käyttäytymistavoista ei ole sen enempää tai vähempää sinä, kuin mikään muukaan. Olet määritellyt itsesi jonkinlaiseksi, ja jos käyttäydyt toisella tavalla, se on esittämistä. Jos taas et määrittele minälle tällaisia rajoja, tai minää lainkaan, silloin ongelmaa ei synny. Kyse ajatustottumuksista ja niiden havaitsemisesta.

    Monesti itselleen ottaa kunniaa ja risuja siitä, mitä elämän varrella tulee vastaan. Mokaa parisuhteessa, onnistuu työssä tai koulussa, pääsee tavoitteeseen jne. Mutta kuinka paljon näistä itsellä on asiaan tekemistä? Jos olet mokannut parisuhteessa, mistä kaikista seikoista se johtuukaan? Siitä millaisen kasvatuksen olet saanut, millaisia ihmisiä ympärilläsi on ollut, millaista ravintoa olet saanut, millaista ilmaa olet hengittänyt, millainen olo sinulla on ollut jne. Listaa voisi listata mistä tahansa asiasta loputtomiin. Oman itsen osuus kaikessa mitä elämässä tapahtuu, tuntuu olevan lähes mitätön, jollei jopa mitätön.

    Siksi onkin välillä herännyt kysymys, miksi juuri minä? Miksi juuri minä olen saanut elää näin onnellista elämää, jossa minun ei tarvitse pelätä henkeni puolesta, ei tarvitse nähdä nälkää tai nukkua taivasalla? Siksi, koska olosuhteet ovat olleet sellaiset. Mitä olen tehnyt sen eteen, että kotonani on lämmin? Olen vääntänyt patterin namiskuukkelia. Ja mitä kaikki muut ihmiset ovat tehneet sen eteen vuosisatojen kuluessa, jotta minulla olisi lämmin?

    Tämän vuoksi ei kannata ottaa itselleen suotta kunniaa asioista tai kokea häpeää, menivät asiat niin tai näin. Kunnian ottaminen tai häpeily liittyy keskeisesti minän illuusioon. Omalle minälle vierittää suuren arvon, kun todellisuudessa minän osuutta on todella vaikea löytää!
    « Viimeksi muokattu: 19. Marraskuuta 2014 klo 22:38 kirjoittanut Vihreäkaupunki »
    Kirjattu

    Vihreäkaupunki

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 2521
      • Blogi
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #34 : 27. Marraskuuta 2014 klo 00:01 »
  • Tykkää (1)

  • On alkanut tuntua selkeämmältä, miten elämä kanntattaisi elää. Toimia niin, että tulee hyvä mieli. Mistä tulee hyvä mieli?

    Jos rakentaa omaisuutta, omaa kehoa tai vaikkapa omaa älykkyyttä, alkaa helposti pelkäämään, että tuo mitä on rakentanut, häviää. Ehkä jopa joku toinen vie sen. Mutta miten käy, jos vaikkapa rakennat omaa kehoasi muita varten? Tällä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että pidät huolta omasta terveydestäsi, sekä voit auttaa myös muita tavaroiden kantamisessa tai raskaassa ruumiillisessa työssä. Suhtautuminen siihen, sairastuuko ja vanheneeko keho on aivan toinen. Kun rakentaa kehoa itselleen, on helppo miettiä, onko tästä itselle tarpeeksi iloa. Mitä jos kaikki työ menee aivan hukkaan? Mutta jos mielessä on muiden auttaminen, tällaista kysymystä ei synny. Kysymystä ei synny, koska itse ei voi menettää mitään. Jos tekee asiaa toisten hyväksi, se sisältää jo itsessään päätöksen siitä, että päästää irti hyödyn tavoittelusta itselle, ja mahdollisista seurauksista itseä kohtaan.

    Minusta on alkanut tuntua kovin etuoikeutetulta. Minulla asiat ovat niin hyvin. Miksi juuri minulla, kun niin moni on kärsinyt ja kärsii? Mitä juuri minä olen tehnyt sen eteen, että minulla asiat ovat niin hyvin? Mitä olen tehnyt sen eteen, että saan kulkea kadulla pelkäämättä tapetuksi tai ryöstetyksi tulemista, että minulla on ruokaa saatavilla maailman kaikista kolkista, että minulla on tietokone ja niin edelleen? Voin laittaa tietokoneen olemassaolon sen piikkiin, että saan töistä rahaa, mutta mitä kautta olen työn saanut? Ilmaisen koulutuksen ansioista minulla on ollut mahdollisuus käydä kouluja, ja sitä kautta saada työtä. Olen tietty itse kävellyt kouluun, mutta vanhempani ovat opettaneet ja patistaneet minut kouluun. Mitä oikeastaan olen tehnyt minkään eteen? Mitä olen tehnyt sen eteen, että elän juuri nyt, ja olen juuri minä, enkä kukaan muu?

    Tästä herää kysymys, kuinka suuri oikeus minulla on pitää kaikkea "ansaitsemaani" omana omaisuutenani? Miten ihmeessä omaisuuteni voi olla minun, jos suuri osa, jollei kaikki mikä minä olen, on jonkin muun tulos? Voinko väittää, että palkkani on vain minun asiani, eikä kenenkään muun? Eikö asia ole juuri toisin päin? Eikö palkkani ole kaikkien muiden paitsi minun asiani, koska minä olen vain kaiken muun lopputulos?

    Tässä minulle alkaa hahmottua miksi minä on illuusio. Minä on illuusio, koska se yrittää olla erillinen kaikesta muusta. Mutta kun sitä tutkii tarkemmin, huomaa, että minä onkin se kaikki mitä on. Tästä tulee toteamus, että minä olen maailmankaikkeus, universumi jne. ja maailmankaikkeus on minussa.

    Elämän hukkaamisen pelko, "täysillä eläminen" ja kokemuksien hakeminen pakonomaisesti juontavat juurensa minään. Kun minä on erillinen muusta maailmasta ja samaan aikaan tiedostaa oman kuolevaisuutensa, silloin syntyy syvä pelko. Miten minun käy?

    Jos ymmärtää minän olevan yhtä kaiken kanssa, pelko häviää ja tilalle tulee kiitollisuus. Viimeaikoina minusta on alkanut tuntua siltä, että elämä on todellinen lahja. Kaikki ja kaikkeus on antanut sen, eikä pyydä mitään vastineeksi. Saat tehdä lahjalla mitä haluat. Mitä haluat tehdä kun saat lahjan? Avata sen, ja katsoa mitä olet saanut, ja tämän jälkeen kiittää lahjan antajaa. Eikö elämässä ole kyse samasta asiasta?

    r
    Small | Large

    r
    Small | Large
    « Viimeksi muokattu: 27. Marraskuuta 2014 klo 00:28 kirjoittanut Vihreäkaupunki »
    Kirjattu

    Kurre

    • Vieras
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #35 : 28. Marraskuuta 2014 klo 15:07 »

    Ihanan iloista juttua ja viisaita ajatuksia täällä taas, inspiroivat setit! (:
    Kirjattu

    Vihreäkaupunki

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 2521
      • Blogi
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #36 : 19. Joulukuuta 2014 klo 01:43 »
  • Tykkää (1)

  • Kiitos Kurre! :)

    Huomasin tänään, kuinka olo tuntui jokseenkin tyhjältä, mutta se ei häirinnyt. Olen ollut viimeaikoina vähemmän ihmisten kanssa tekemisissä, ja ollut enemmän yksin enkä ole kauheasti tehnyt hyödyllisiä juttuja. Mutta se ei tunnu häiritsevän samalla tavalla, kuin joitakin vuosia sitten asia häiritsi. Nyt katsoo itseään ehkä askeleen verran ulkopuolelta, ja ymmärtää samalla ajatusten yrittävän koko ajan huijata luulemaan, että on onneton. Mutta kun on nähnyt tämän kuvion useasti, se ei nappaa mukaansa, sitä katselee sivusta.

    Olen huomannut, että enemmän ja enemmän päässäni on jatkuvasti pyörinyt se, mitä elämässäni todella haluan. Tuntuu, että tällä ajatuskuviolla on jokin muukin tausta, kuin pelkästään se, että onnellisuuden tavoittelu heijastuisi tällaisina ajatuksina.

    Yllätyin muutama päivä sitten, kun ymmärsin mitä haluan. Nämä haluamisen kohteet ovat vain sellaisia, joita en ole itse hyväksynyt kovin kehittävinä. Mutta nyt ymmärsin, että ongelma eivät ole nämä halun kohteet, vaan se miten niihin suhtautuu. Tavallisesti suhtaudumme haluihimme joko hamuamalla niitä todella, tai pyrkimällä pois jostakin aggressiivisesti. Nämä kummatkin tavat aiheuttavat pakonomaista tarvetta muuttaa nykyhetkeä, joka johtaa onnettomuuteen. Tällä tavoin asioita saa aivan varmasti tehtyä, mutta se ei välttämättä tee onnelliseksi.

    Onnelliseksi sen sijaan tekee lähestymistapa, jossa halun kohteisiin pyrkii viisauden kautta. Toisin kun ahneuden tai aversion tapauksessa, viisaudessa keskitytään reitin selvittämiseen, suunnitteluun ja sillä pysymiseen. Ahneus taas asettaa tavoitteekseen halun kohteen, ja itse matka on vain hidastava este, josta on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Koska polku on joka tapauksessa kuljettava, ahneus tekee onnettomaksi. Viisauden avulla keskittyminen siirtyy enemmän tähän hetkeen, ja lopulta jos ja kun saa haluamansa, voi nähdä olivatko omat halunsa kohteet viisaita vai eivät. Jos taas määränpäähänsä saapuu ahneuden tai aversion kautta, onnettomuus vain jatkuu, kun huomaa että halun kohde on siirtynyt muualle edellisen määränpään saavuttaessaan, ja uusi hidastava ja täysin turha polku on taas kuljettavana.

    Summa summarum: tavoitteisiinsa kannattaa pyrkiä, mutta ei ottaa tavoitetta päämääräksi, vaan polun joka johtaa päämäärään.
    « Viimeksi muokattu: 19. Joulukuuta 2014 klo 01:50 kirjoittanut Vihreäkaupunki »
    Kirjattu

    Vihreäkaupunki

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 2521
      • Blogi
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #37 : 28. Joulukuuta 2014 klo 19:54 »
  • Tykkää (0)

  • Olen tarkkaillut miksen pyri tavoitteisiini ja tee asioita joita oikeasti haluan tehdä, nyt kun tiedän mitä ne ovat.

    Näihin tavoitteisiin pääseminen tuntuu tunteiden tasolla todella haastavalta. Joudun kohtaamaan melko nopeasti tunteita, joita en halua kohdata, ja ajatukseni ja toimintani alkaavat sakkaamaan hyvin nopeasti, ja minun täytyy paeta niitä. Tuntuu, ettei itsensä pakottamisessa ole mieltä, koska se ei johda pitkällä aikavälillä lopulliseen muutokseen. Mikä siis johtaisi?

    Jotta pystyisin työskentelemään tavoitteideni parissa pidempiä aikoja hyvillä mielin, tuntuu että suhteeni maailmaan, ajattelutapani ja tunteisiin suhtautumiseni pitäisivät joillakin tavoin muuttua. Kuitenkin nämä muutokset tuntuvat niin perinpohjaisilta muutoksilta, etteivät pienet muutokset riitä. Suurin suhtautumistavan muutos pitäisi tapahtua viime viestissäni mainittua asioiden haluamista ja poistyöntämistä kohtaan. Jotta olen huomannut asian, olen tarvinnut avukseni tietoista läsnäoloa ts. mindfulnessia. Mutta tämä ei yksin riitä, sama pyörä jatkaa pyörimistään, jos vain olen tietoinen. Tueksi tarvitaan siis myös tietoa ja ymmärrystä, ja harjoitusta. Perinpohjaisten muutosten tekeminen on hankalaa ilman meditaatiota, koska mielen käyttäytymismalleihin ei pääse vaikuttamaan ilman syvää harjoitusta.

    On ollut jännä huomata, kuinka kiinnostukseni meditaatiota kohtaan taas heräsi, kun ymmärsin tarvitsevani meditaatiota. Ensimmäistä kertaa tiedän meditaation vaikutukset, ja tiedän myös nykyisen ongelmani, ja osaan nähdä ongelman osaratkaisuna meditaation. Aikaisemmin meditaation höytyjä ja sen tarpeellisuutta on ollut vaikea perustella, ja siksi meditoiminen on ollut hieman pakonomaista. Nyt kun näkee ongelman selkeämmin, ja tietää ongelman ratkaisun vaativan selkeää mieltä ja harjoitusta, en tiedä muuta ratkaisua kuin ongelman.

    Meditoinnin avulla olen ymmärtänyt sen olevan ainoa tapa ratkaista asia. Siksi meditaatiota on vaikea tai mahdoton perustella ihmisille jotka eivät meditoi, koska ongelmaa ja sen ratkaisua voi olla mahdoton nähdä, ilman että niitä näkee ensin selkeästi.
    « Viimeksi muokattu: 28. Joulukuuta 2014 klo 20:00 kirjoittanut Vihreäkaupunki »
    Kirjattu

    Vihreäkaupunki

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 2521
      • Blogi
    Vs: Vk:n Päivittäinen meditaatio
    « Vastaus #38 : 15. Huhtikuuta 2015 klo 22:05 »
  • Tykkää (1)

  • Mjaha, jatkuu.

    Meditointi on vähentynyt vähentymistään, kunnes huomasin mielen olevan niin levoton, ettei sitä pystynyt enää oikein järkevästi tarkkailemaan. Mieli alkoi olemaan niin villi, ettei oikein mistään meinannut tulla mitään. Aloin taas meditoimaan 45 minuuttia päivässä, kun huomasin yleisen fiiliksen alkavan synkistyä. Ja nyt on taas aika jees kun on muutamana päivänä meditoinut. :D

    Huomasin tänään, että hyvää tekemällä tulee yllättävän hyvä olo.

    r
    Small | Large
    « Viimeksi muokattu: 15. Huhtikuuta 2015 klo 22:08 kirjoittanut Vihreäkaupunki »
    Kirjattu