ei se ole velvollisuus, se on oikeus jonka saamiseen meni naisillakin aika pitkään. Ei ehkä kannattaisi luopua siitä laiskuuttaan.
Tuossahan tuo on ns pähkinänkuoressa. Mielestäni on aika typerää jättää äänestämättä. Maailmassa on hirveä määrä maita, joissa ei saa tai ei uskalla äänestää niinkuin haluaisi. Se, että muuttaako se asioita mihinkään suuntaan, ainakaan nopeasti, onkin jo toinen juttu.
Itse äänestin ennakkoon, helppo homma kauppareissun yhteydessä. Joka kerta vaaleista riippuen oon äänestänyt joko vasemmiston tai vihreitten ehdokasta vuorotellen, nyt oli vihreitten vuoro. Näillä kahdella puolueella on sentään joku tolkku ajatuksissaan ja puolustavat niitä heikommassa asemassa olevia sekä ympäristöä.
Tällä kertaa valinta olikin helppo. Äänestin henkilöä, joka on a nuori ja b hänellä on mielestäni oikeasti mahdollisuus mennä läpi. Sais ne vanhat jäärät jo pois sieltä. Suomessakin pitäis kansanedustajilla olla samantyylinen homma kuin jenkeissä, missä pressa saa olla vain 2 kautta putkeen virassaan. Muutoksia on hankala saada aikaan, kun samat naamat on siellä vuosikaudet.
Menkääs huomenna äänestyskoppiin, muuten ei saa valittaa
