Yksi ongelma suomalaisten suhtautumisessa maahanmuuttajiin on juuri ollut se, että kinastellaan siitä, kenen - kantaväestön vaiko maahanmuuttajien (mikä nykyisessä "keskustelussa" tarkoittaa lähinnä muslimeja) - arvot pitää asettaa hallitsevaan asemaan. Ihan kuin olisi olemassa vain kaksi vaihtoehtoa.
Monikulttuurisuus lähtee siitä, että kaikki kulttuurit ovat tasa-arvoisia ja niitä kunnioitetaan. Ei esimerkiksi islamilaisen kulttuurin kunnioittaminen tarkoita sitä, että Suomesta tulisi islamilainen valtio tai että suomalaisten pitäisi luopua omasta kulttuuristaan. On ilman muuta selvää, että gemman esimerkissään mainitsema mies ei ottanut naiskassalta rahaa suoraan käteen juuri sukupuolen takia: Lähi-idän kulttuurissa mies ei voi koskettaa tai kätellä naista julkisesti. Se voi tuntua meistä loukkaavalta, mutta toisaalta se ei ole Suomen lakien vastaista. Kannattaa myös muistaa, että kulttuuriset muodot muuttuvat hitaasti, mutta kuitenkin paljon nopeammin kuin biologiset ominaisuutemme. Todennäköisesti jo toisen tai kolmannen polven maahanmuuttaja on luopunut tuosta tavasta, vaikka olisikin muslimi ainakin nimellisesti. Ja asiasta toiseen: ei tarvitse mennä sen pitemmälle kuin Viroon, niin kassa ei suostu antamaan sinulle rahaa käteen, vaikka haluaisitkin, eikä se ole mikään epäkohteliaisuuden ilmaus.
Tokihan maahanmuuttajaryhmillä voi olla kiistoja keskenään. Jos naapurustossa elää vaikkapa eri Balkanin maista tulleita siirtolaisia, on hyvinkin mahdollista, että tuloksena on ennemmin tai myöhemmin erilaista vihanpitoa ja yhteenottoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suomalaisilla olisi syytä suhtautua kielteisesti näihin maahanmuuttajiin.
Yleisesti ottaen lienee niin, että mitä enemmän tietoa, sitä vähemmän ennakkoluuloja, pelkoa ja väärinymmärrystä.
Mitä tulee maahanmuuttajien asuinalueiden mahdolliseen gettoistumiseen, niin meillähän viitataan usein Ruotsin Södertäljeen (jossa kolmannes asukkaista on maahanmuuttajia) ja eräisiin muihin lähiöihin esimerkiksi Malmössä, joissa erilaisten sosiaalisten ongelmien, kuten työttömyyden ja matalan koulutustason, sanotaan kasautuvan. Epäkohtia ei voi kiistää, mutta toisaalta meillä ei ole mitään näyttöä siitä, että assimilaatiopolitiikka toisi parempia tuloksia. Jos ajatellaan siirtolaisuuden historiaa niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin, niin ehkä meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia, että siirtolaisuuskokemukseen liittyy vieraantuneisuutta, juurettomuutta, tyytymättömyyttä ja häiriintynyttä yhteiskuntataloudellista tasapainoa. Suomalaistenkin osalta on todettu, että äskettäin maahan saapuneilla nuorilla ja yksinäisillä ihmisillä fyysiset ja psyykkiset ongelmat olivat korostetumpia kuin naimisissa olevalla vakiintuneemmalla siirtolaisväestöllä. Siirtolaisten psyykkisen sairastavuuden on todettu olleen sitä suurempaa, mitä kauempana vanha kotimaa sijaitsee ja mitä pienemmän osan väestöstä siirtolaisryhmä muodostaa. Yhdysvalloissakin suomalaisten sosiaalinen häiriökäyttäytyminen, kuten juopottelu ja tappelut, kasautuivat sellaisille paikkakunnille, missä nuori suomalaisasutus ei ollut vielä järjestäytynyt siirtolaisyhteisöksi (Yhdysvalloissa vielä 1920-luvulla kaikista siirtolaisryhmistä suomalaiset joutuivat suhteellisesti ottaen useimmin vankilaan - ylivoimaisesti suurimpana syynä juopumus.)
Meille parin sulkupolven mittainen aika saattaa tuntua kovin pitkältä, jos pari viikkoa kestänyt pakolaistulvakin alkaa jo käydä voimille, mutta historia on osoittanut, että yhteiskunnallisessa kehityksessä se on kovin lyhyt aika.
