Tämäkin on taas in the office

Hieman räkätautisena, mutta monia kokemuksia rikkaampana

Takana on Itä-Suomen kierros, jossa matka vei Vääksyn, Savonlinnan, Punkaharjun (Retretti), Imatran, Puumalan ja Padasjoen kautta takaisin kotiin.
Upeita visuaalisia elämyksiä, kauniita maisemia, joskin myös surullisia, koska paikoitellen myrskyt olivat tehneet todella pahaa tuhoa. Liikkuminen tapahtui valiten mieluummin pienempiä ja kiemuraisempia teitä, joissa luonto oli lähempänä ja nähtävissä. Joka päivä uintipulahdus eri järvessä. Sellaista mukavaa kulkurielämää asuntoautolla

Retretissä erityisesti tietysti Suomalaiset naistaiteilijat. Oli hienoa nähdä, kuinka taitavia he ovat olleet, vaikka eivät ole saaneet ansaitsemaansa arvostusta elinaikanaan. Lisäksi Pekka Kauhasen installaatio Vinterreisse, joka oli suunniteltu luolastoon ja Pekka Luukkolan valokuvat! Valitettavasti siellä ei saanut kuvata ja päässä olevia kuvia ei saa vielä USB:llä ulos

Mutta mukavaa olla täälläkin taasen teidän ihanien hippien parissa. Kävin lukemassa foorumia, mutta ei oikein silloin ollut kirjoitustuulella vielä.