Hippiliike saavutti Suomen jälkijunassa, vasta kesällä 1967, kun kaupallistunut hippikulttuuri levisi Yhdysvalloista ja Englannista muualle Eurooppaan. Voidaan sanoa nuorison protestin noudatelleen Suomessa enemmänkin mannermaista kuin anglosaksista kaavaa ilmeten opiskelijaradikalismina, uusvasemmistolaisuutena ja (meillä Moskovan ohjailemana) rauhanliikkeenä. Hippiaate koettiin yleisesti abstraktiksi ilman toimintaohjeeksi kelpaavaa konkretiaa. Muutenkaan vasta kaupungistuvassa ja länsimaistuvassa Suomessa ei amerikkalaistyyliselle elintasokapinalle oikein ollut tilausta.
Tiedotusvälineidenkin kiinnostus alkoi hiipua jo vuoden 1967 loppua kohden ja vuodenvaihteen jälkeen ne olivat valmiita hautaamaan koko hippikulttuurin.
Tampereen Popteatterin Hair, joka sai ensi-iltansa elokuussa 1969, on monen sen ajan nuoren aikuisen mieleen jäänyt eräänlaisena hippikauden symbolina ja huipentumana. Suomalainen Hair ei kuitenkaan kummunnut mistään suomalaisesta hippikulttuurista eikä sille ollut tarjolla hippiyleisöä. Popteatterin Hairia ei voi pitää sen enempää hippiaatteen uutena tulemisena kuin erityisen voimakkaana yhteiskunnallisena protestinakaan. Pikemminkin kyse oli hippiyden kaupallistumisen huipentumasta, joka sen vuoksi rantautui myös Suomeen. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Tampereella Hairin tekijöitä ei ajanut eteenpäin sen kummempi ideologisuus, vaan yksinkertaisesti harrastajien halu päästä esiintymään.
Vuonna 1967 tiedotusvälineet saattoivat varmaankin kutsua yhtä jos toistakin muusikkoa hipiksi, mutta varsinaisesti meillä oli kyse psykedeelisestä rockista, undergroundista ja vähän myöhemmin progesta. Johtavaksi hipiksi valittu Jukka Kuoppamäkikin esitti keikoillaan iskelmiä ja tangoja.
Vaikka hipit eivät Suomessa olleetkaan näkyvin osa nuorison protestia, heidän ideologinen ja ennen kaikkea tyylillinen perintönsä on jäänyt muodossa jos toisessakin elämään. Valtakulttuurin kohdalla se on varmaankin tuntunut selvimmin juuri musiikissa ja vastakulttuurin osalta ympäristöliikkeessä.
Eli voitaneen sanoa, että yleisemmin tunnetuissa suomalaisissa varsinaisia hippejä on ollut todella vähän, mutta monet ovat ammentaneet hippikulttuurista yhtä ja toista; enne kaikkea luonnollisesti siksi, että hippien keskeiset aatteet ovat nykyään niin yleisesti hyväksyttyjä ja erilaisille kulttuurisille rajapinnoille levinneitä.
