Tätä tulee mietittyä varsin monesti. Itse kuljen paikallisliikenteen busseilla lähes päivittäin ja ei voi kuin päätään pyöritellä, kun katsoo kuinka ihmiset ( no ei tietenkään kaikki) niissä käyttäytyy. Miten niin yksinkertainen asia kuin tervehtiminen ei onnistu. Pahimpia ovat juurikin ehkä yläasteikäiset, mutta kyllä siellä löytyy ihan eläkeikäluokan ihmisiä, jotka painelevat bussiin ovesta sanomatta sanaakaan. Ei vaan ymmärrä. Omassa työssäni kaupan alalla kohtaan paljon erilaisia ihmisiä koko ajan. Sieläkin huomaa kuinka joillekin ihan alkeelliset käytöstavat ovat vieraita.
En tervehdi useasti bussissa kuljettajaa. Joskus olen niin omissa ajatuksissani, että menen lukkoon jos vaikkapa kuljettaja tervehtii minua. Toisinaan se taas johtuu siitä, että olen epävarma itsestäni. Tiedän että tämä voidaan kokea töykeänä, mutta itse en toisaalta koe velvollisuudekseni tervehtiä, jos niin en halua tehdä. Pidän suurena rikkautena sitä, ettei minun tarvitse tervehtiä, jos niin en halua tehdä.
Ja sallin sen myös muille.
Ihmisten välinen kommunikaatio on niin suuria aukkoja täynnä, että väärinkäsitykset ovat väistämättä arkipäivää. Itselleni saattaisi tästä tulla ikävä olo, mutta toisaalta se haihtuisi nopeasti, sillä tietäisin, ettei minulla ole aavistukaan siitä todellisesta syystä, miksei ihminen tervehdi. Minulla on vain mieleni muodostama arvaus, ja tämä arvaus kertoo enemmän mielestäni, kuin siitä millainen todellisuus on.
