Tänään istun ja ihmettelen, sit lähemme kaupunkiin ja roihikan kyläjuhlille, oleilemaan taas toisaalla puolen kaupunkii ja kiertelee siel, ehkä metsäydymme johonkin puistoon samoilemaan.
Viime ajat ovat olleet lepäilyä, kaihoa ja sienestystä, pitäis onnistua jotenkin voimautumaan, alkaa vain olla keinot vähissä. Ehkä siin on esteenä just se haluaminen, että ois melkein jotenkin nöyrryttävä fiilistelee hieman vaatimattomampaa fiilistä ja olotilaa, pienentyä pienuuteensa. Miten tää menikin näin kummasti, tämä elämä, miksi on niin paljon negatiivisuutta ja vastustusta sisäl, ja voiko olla jotain muuta, voiko tää taas joskus keikahtaa ja unohtua.
Pilvinen sää, kaupungin häly on joskus oikeastaan aika meditaatiivista, jonkinlaista virtaa. Maalla oli hiljaisuus ja pystyi kuulemaan joutsenet, täällä kuulee lentokoneita. Veri vetäis etelään,
yhtäkkiä tuli vaan sellane fiilis että voispa mennä johki lämpöseen talveksi vaan makoilemaan ja viettämän siestaa riippumatos olkihatun alla.
Vaan ei, ensi viikolla alkavatkin jo luennot ja kurssit ja sen semmoinen, pitää skarppautua ja liikkua ja vetristyä, saada sykettä ylle täällä kylmemmissä maisemissa ja toivoa että tää tästä alkaa sujua.
