Kyllä. Ystävät ovat kantava voima,, vaikka ei tavattaiskaan juurikaan, tai oltais vain löyhästi yhteyksissä.
Tänään oli sillee kiva päivä, herättiin melkoisen aikaisin, oltiin jo puol kaheksalta menossa rannalle leikkipuistoon leikkimään ja jotenkin tää päivä on mennyt iisisti. Lapsi on jo toipunut tympeestä flunssasta mitä meil on ollut jo pari viikkoa. Mulla on viel kurkku kipeenä, mutta tauti ei enää niin rajoita ja haittaa.
Nyt on viikonloppu ja ihan oikean viikonlopun tunnelma. Viime viikko oli jännittävä, kun oli eka sellainen kurssi tuolla opiskelupaikassani, jossa pääsin ryhmätilanteeseen. Meillä oli ryhmätentti, ja siis kun tein tällee ikäänkuin 7 (*muoks korjaus, aluks laskin että 9) vuoden jälkeen comebackin tuonne opintoihin ja n. ehkä 9 vuotta nuorempien joukkoon, niin olihan se jännää. Mä yritän selviytyä semmosesta oudon linnun tunteesta tuolla. Tuntuu että kun oma henkilökohtainen elämä on sen verran normeista poikkeavaa ollut tässä jo vuosia, että on jotenkin hankalaa sosialisoida ja kertoa itestään juuri mitään, kun tuntuu sitten siltä kuin tarvis selitellä jotain että miksi mä en ole elänyt niinkuin muut, mikä on hassua mutta myös ihan tosissaan todellista. Mul on ollut jopa pientä ahdistusta siitä että miten mä nyt kehtaan yrittää vielä ja että mitäköhän muut musta kelaa,, etenkin noi opettajat/professorit, sun muut vanhemmat tyypit, jotka mahdollisesti just ovat tehneet järjestelmällisesti duunia sen oman paikkansa eteen.
Mulla on kaks vuotta opinto-oikeutta jäljellä ja tahdon ihan tosissaan nyt käyttää tän ajan, että saisin tavallaan jotain normaalia tästä kaikesta aikaseksi...mutta epäilen itseeni että pystynkö siihen. Ei se helppoa ole, eikä tietenkään ole sen helpompaa nuoremmillekaan,, eli en kuitenkaan haluis olla 9 vuotta nuorempi ja kaikissa epävarmuuksissani tuolla. Ja enköhän mä senkin kestä jos tästä ei mitään tule lopulta ,mutta kyl mä haluisin että saisin luotuu tästä vähän kuin jotain konkreettista ja todellista,, eikä tää ois vaan haihattelua tää mun opiskeluni. Eip tässä siis auta kuin palata ekologian pariin.... Hitsit miten pienii me ollaan...