Tänään - 191

Tänään tuli purettua suurin kivi sydämeltä koskien muksulle varaamaani päiväkotipaikkaa. Olen etsinyt toisen vaihtoehdon ja käymme huomenaamusta heti tutustumassa perhepäivähoitopaikkaan ja toivon että se olis jotenkin oikean tuntuinen paikka. Käytiin tutustumassa päikkyyn ja itkin jotain puol tuntia siellä, kun en vain pysty heittämään niin pientä semmoseen maailmaan, jossa jo aloitetaan se että istutetaan paikoilleen ja kättä nostamalla saa puheenvuoron. Varmaan hieno taito joo, mutta se vaan tuntui niin keinotekoiselta ja väärältä, etenkin noin pienten kohdalla,, ja muutenkin. Tavallaan harmi, koska muksu nautti ihan todella siitä ajasta kun sai vapaasti leikkiä ja temmeltää kaikkien muiden muksujen kanssa pihalla, mutta päikyillä on ohjelmansa ja aikataulunsa ja sääntönsä ja en tiiä,,,kaipasin vähän henkilökohtaisempaa otetta siihen touhuun. Mua on vaivannut jo keväält asti kun ekaa kertaa käytiin tutustumassa, kun siel oli joku jäähypenkkisysteemi ja lapsi laitettiin sinne käytävälle rauhoittumaan kun poti koti-ikävää ja jotenkin vaan se tuntui kovin kurjalta.

Ei ole kokemusta, kannattaa varmaan googlailla niin löytyy.

Mehupuristimesta sen sijaan on kokemusta, loistokapine  . Käytiin illalla hakemassa omenoita, joita jaellaan kivasti siellä täällä talojen pihalla - täydellisiä punaisia makeita omppuja <3. Niistä mehut puristimen kautta mukiin ja mäskistä pyöräytin omenarieskoja.
Tulee olemaan omenainen viikko, pihlajaa ja marja-aroniaa vielä pitää hakea omenan mukaan.

Heh, terve vaan Neitsyt-toveri ja onnea! Itse olen muutaman vuoden nuorempi ja vietin juuri tänään synttäreitä. Tai no "vietin", lähinnä joka vuosi tavan vuoksi tuon kakun syön porukoiden kanssa ja taitaa olla viimeinen kakku tämä, mutta muuten en kyllä siitä huomiosta välitä juuri. Tai no jos joku nyt aidosti haluaa tarjota lämpimiä sanojaan niin ihan kivaahan se on vaikka en vaan niin itse enää innostu noista tapajuhlista. Statistiikkaa. Lahjojakaan ei ole tullut tänä vuonna ollenkaan kun sairaseläkkeellä olevat vanhemmatkin ovat niin köyhiä, että hyvä kun ruokaan ja laskuihin riittävät rahat. Eikä se haittaa oikeastaan niin yhtään kun arvostan sellaisia asioita enemmän, jotka eivät ole materiaalisia.

Tai sanottakoon niin, että olen ihan tyytyväinen siihen mitä olen saanut vaikka olen itsekin köyhä työkyvytön pummi. Onhan se toki ihan kiva, että näin aikuisena tulee lisää vuosia mittariin niin muut ehkä ottavat vähän vakavammin ja alkaa tulla enemmän järkeä päähän jne. Mutta muuten lähinnä ihan normi päivä siinä missä muutkin. Tulisi jo kevät.

Hei teille kummallekkin onnea! 

Kyllä. Ystävät ovat kantava voima,, vaikka ei tavattaiskaan juurikaan,  tai oltais vain löyhästi yhteyksissä.


Tänään oli sillee kiva päivä, herättiin melkoisen aikaisin, oltiin jo puol kaheksalta menossa rannalle leikkipuistoon leikkimään ja jotenkin tää päivä on mennyt iisisti. Lapsi on jo toipunut tympeestä flunssasta mitä meil on ollut jo pari viikkoa. Mulla on viel kurkku kipeenä, mutta tauti ei enää niin rajoita ja haittaa.

Nyt on viikonloppu ja ihan oikean viikonlopun tunnelma. Viime viikko oli jännittävä, kun oli eka sellainen kurssi tuolla opiskelupaikassani, jossa pääsin ryhmätilanteeseen. Meillä oli ryhmätentti, ja siis kun tein tällee ikäänkuin 7 (*muoks korjaus, aluks laskin että 9) vuoden jälkeen comebackin tuonne opintoihin ja n. ehkä 9 vuotta nuorempien joukkoon, niin olihan se jännää. Mä yritän selviytyä semmosesta oudon linnun tunteesta tuolla. Tuntuu että kun oma henkilökohtainen elämä on sen verran normeista poikkeavaa ollut tässä jo vuosia, että on jotenkin hankalaa sosialisoida ja kertoa itestään juuri mitään, kun tuntuu sitten siltä kuin tarvis selitellä jotain että miksi mä en ole elänyt niinkuin muut, mikä on hassua mutta myös ihan tosissaan todellista. Mul on ollut jopa pientä ahdistusta siitä että miten mä nyt kehtaan yrittää vielä ja että mitäköhän muut musta kelaa,, etenkin noi opettajat/professorit, sun muut vanhemmat tyypit, jotka mahdollisesti just ovat tehneet järjestelmällisesti duunia sen oman paikkansa eteen.
Mulla on kaks vuotta opinto-oikeutta jäljellä ja tahdon ihan tosissaan nyt käyttää tän ajan, että saisin tavallaan jotain normaalia tästä kaikesta aikaseksi...mutta epäilen itseeni että pystynkö siihen. Ei se helppoa ole, eikä tietenkään ole sen helpompaa nuoremmillekaan,, eli en kuitenkaan haluis olla 9 vuotta nuorempi ja kaikissa epävarmuuksissani tuolla. Ja enköhän mä senkin kestä jos tästä ei mitään tule lopulta ,mutta kyl mä haluisin että saisin luotuu tästä vähän kuin jotain konkreettista ja todellista,, eikä tää ois vaan haihattelua tää mun opiskeluni. Eip tässä siis auta kuin palata ekologian pariin.... Hitsit miten pienii me ollaan...

En tiedä kuuluisko tämä nyt avautumista-osioon vai tänne mutta kirjoitan nyt tänne kun tutumpi keskustelu. Ärsyttää kun Helsingissä kaavoitetaan uusia asuinalueita keskuspuiston alueille. Muutenkin jo ihan tarpeeksi täyteen rakennettu ja nyt nakerretaan meidän pieniä rakkaita viheralueita. Toivottavasti kansalaisaloite saa tarpeeksi ääniä jotta tämmöiset hullutukset loppuu. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus päästä lähialueille virkistäytymään metsään. Oma lähimetsä on onneksi saanut jo luonnonsuojelu-statuksen, mutta muut lähimetsät ei. 
Tänään oltiin Sipoonkorven kansallispuistossa haahuksimassa ja ihailemassa vielä paikalla olevia lintuja ja ötököitä. Vaikka aika talvinen meininki alkoi sielläkin jo olemaan. Syksy on kaikessa haikeudessaan aika ihanaa aikaa. Ehdin myös kirjoittamaan jo parin A4 verran avautumista tästä metsien kaavoittamisesta. Onko kellään ideoita minkä lehtien mielipidepalstoille voisi lähetellä tekstejä? Helsingin Sanomat? Helsingin Uutiset? Missä mahtaisi olla matalin julkaisukynnys vai lähetänkö kaikkialle? 

Syksy etenee kohisten, jokunen lehti on vielä vihreänä, suuri osa maisemasta keltaisen tai punertavan ruskeaa.
Leivottiin tänään jo kahdesti pipareita ehkä onkin vähän niin että joulu tulee ensin, ja sitten vasta talvi