Tänään itellä ois jotenkin vaan energiaa olla sillai iloinen ja onnellinen, mutta sitten esim. kaverilla on kaikki vastassa ja on tosiaan suurta huolta ja tuskaa, mutta johon ei välttämättä kauheesti pysty vaikuttamaan. Itseasias tilanne on aika yleinen, joka ikinen päivä ja hetki joku kärsii sietämättömästi, just sillä hetkellä kun ite on maailman iloisin ja onnellisin, että mitenpä siinä miellät sitten sen kuin "kaikki on yhtä" There is one love, one unity". Että mikä on balanssi, itekin ryövellän välillä pohjissa. Okei, ite astuin kyllä kaverin saappaisin, olin läsnä aikani annoin palan sydämestä, mutta sitten yksinkertaisesti oma draivi veti takas omiin saappaisiin ja kun se ei sitten tavallaan lähtenyt palamaan, niin lähin. Tavallaan jotenkin jäi olo että on itsekästä toivoa että kaverilla olis hyvä ja kiva olla että ois kiva kun ois kivaa yhdessä, mikä on sinänsä aika jännä tilanne.
Nojoo, jokainen kärsii ja iloitsee tavallaan,, siittä ehkä se ykseys, poltetaan yhteist karmaa. Lapselle rakkaan lelun rikkoutuminen voi tuntua murskaavalta, kun taas kärsimyksen tien kasvatti voi olla iloinen siitä särkyneestäkin esineestä ja jopa kokee jotain myötätuntoa ja samaistumista siihen. Tai just, ilmapallon poksahtaminen voi tuntuu pienestä maailmanlopulta ja toiselle vasta maapallon poksahdus merkkaa jotain. Mun lapsi joskus kun on pettynyt, huutaa mulle että "Äiti!! Ei saa olla iloinen!!! Sinun pitää olla surullinen"..samaahan se sit on mennä surulliselle että "Et olisi surullinen. Olisit iloinen." Mut en mä tiä, missä suhtees ilo ja suru on toisiinsa, onko maailma tavallaan vaa'assa vai oisko asiat enempi irrallisii? vähän kuin kuplia..hmhmm.
