Nostellaanko tätä aihetta, kun kesäkin on jo reippaassa vauhdissa ja sitä on jopa vielä kohtuullisesti jäljellä (jessus, että vihaan sitä biisiä).
Kuulun siihen porukkaa, jonka mielestä kotimaan matkailu on hienoa. Ei minulla ole mitään hirveää hinkua lähteä ulkomaille, toki on monia paikkoja, missä haluaisi käydä, mutta toistaiseksi on jäänyt käymättä, ehkä sitten joskus (joku sanoo, että olen tylsimys, joka ei halua kokea uusia asioita. Toisekseen pelkään jo ajatustakin lentämisestä, siiis ihan oikeasti, mutta se on toinen tarina). Voi olla näinkin, mutta Suomessa vaan on helkkarin paljon hienoja paikkoja, missä kierrellä. Itä-suomen korpimetsät, Turun seutu, lappi ym, onhan noita. Ongelma vaan on, että matkailu Suomessa on ihan törkeän kallista. Julkinen liikenne, hotellit ym.
No tuohon hotelli ym asiaan tietenkin saa helpotusta, mikäli valitsee leirintäalueet tms missä telttailla. Se on oikeesti ihan hauskaa hommaa kunnon varusteilla. Ravintoloihinkaan ei ihan joka päivä tarvitse turvautua, vaan tekee reissussa ruuat itse, vaikkapa retkikeittimen avulla. Mutta junalla tai bussilla ei pääse jokapaikkaan, vaikka kuinka haluaisi. Siis se auto on melko pakollinen kapine tähän hommaan.
Heittäkäähän nyt lisää jotain näkemisen arvoisia paikkoja Suomessa.