^ Jep. Onhan 1930- ja 40-lukujen vaihteen Saksastakin jäänyt hyvin yksisilmäinen kuva - voittajat kun kirjoittavat historian.
Natsi-Saksan historiasta on kirjoitettu akateemisia tutkimuksia hyllykilometreittäin. Ei ole ollenkaan vaikeaa muodostaa objektiivista, tieteellisesti koeteltua kuvaa Saksan tapahtumista 1930- ja 1940-luvuilla. Pohjois-Korean kohdalla voi olla vaikeampaa erottaa toisistaan tieteellinen tutkimus ja tarkoitushakuinen propaganda.
Kim Jong-ilin kuoleman jälkeen lännessä on jo ehditty esitellä kaikenlaisia uhkakuvia Pohjois-Korean systeemin kaatumisesta tai sisäisestä valtataistelusta, jotka vaihtoehdot pahimmassa tapauksessa voisivat pakottaa maan nykyjohdon turvautumaan ydinaseisiin. Näissä kauhuskenarioissa on etupäässä kyse läntisten turvallisuus- ja sotilasorganisaatioiden sekä aseteollisuuden halusta perustella olemassaolonsa oikeutusta.
Saattaa olla, että Pohjois-Korean laho systeemi hajoaa nopeasti vallansiirron jälkeen, mutta todennäköisempi vaihtoehto on hidas demokratiakehitys Kiinan malliin. Se olisi myös toivottavampi vaihtoehto. Monen mielestä Kiinan demokratisoituminen tuntunee tuskastuttavan hitaalta prosessilta, mutta historia on opettanut, että äkillisistä vallankumouksista seuraa harvoin mitään hyvää, ja jos seuraakin, mukana tulee kohtuuttoman paljon tuhoa ja kärsimystä. Tiedämme tämän Ranskan suuresta vallankumouksesta, tiedämme sen Venäjän lokakuun vallankumouksesta, tiedämme sen entisen Neuvostoliiton "värillisistä" kumouksista ja tulemme näkemään sen myös arabimaiden äskettäisistä kumouksista. Kun vuosikin on kulunut, kansalaiset Egyptissä, Tunisiassa ja Libyassa ovat perin juurin pettyneitä vallankumouksen tuloksiin ja vallankumousliike hajonnut keskenään vallasta taisteleviin fraktioihin.
Viime vuosien vallankumouksista tunnetuin lienee yhä niistä ensimmäinen, Ukrainan "oranssi" vallankumous. Kumouksesta ei ollut kulunut vuottakaan, kun kaikille oli käynyt ilmi, ettei kyseessä sittenkään ollut vapaus ja oikeudenmukaisuus, vaan omia taloudellisia etujaan ajavien oligarkkien valtataistelu. Moni ei halua enää kuullakaan kumouksen sankareista Jushtshenkosta ja Tymoshenkosta, ja valtaan on palannut Venäjän tukema Jushkevitsh.
Yhdysvallat ja sen läntiset liittolaiset ovat leimanneet kaikki Yhdysvaltojen kannalta epämiellyttäviä hallituksia vastustavat kumousliikkeet osoitukseksi siitä, kuinka kansalaiset haluavat vapautta, länsimaista demokratiaa ja (yhdysvaltain johtamaa) markkinataloutta. Usein perimmäiset syyt ovat kuitenkin muualla - esimerkiksi arabimaissa tuloksena tuskin on kasvava demokratia, vaan poliittisen islamismin valtaannousu. Itse asiassa historia on osoittanut, että ihmiset ovat valmiita tinkimään vapaudestaan, jos valtiovalta pystyy tyydyttämään heidän perustarpeensa ja jos he tuntuvat hyötyvän taloudellisesti kulloinkin vallassa olevasta hallinnosta. Esimerkiksi Venäjän viimeaikaisissa tapahtumissa on kyse etupäässä siitä, että keskiluokka, joka Putinin presidenttikaudella pitkään hyötyi talouden nopeasta noususta sekä lisääntyneestä järjestyksestä ja taloudellisesta turvallisuudesta, on joutunut kärsimään viimeaikaisesta taantumasta muita venäläisiä enemmän.