... ja kaikkien fyysisestä ruumiista tulee lopulta savea maahan...
Sori, toi oli vaan ontuva ja kämpelö aasinsilta siihen, mitä tää koko kirjoitusketju nosti mieleen

Kaunista, suloista runoutta, laventelituuli!
Ja kivat synkronismit, ketjun aloittaja Ksri! Mä oon pohdiskellut jotenkin niin samoja juttuja, samaan maailmanaikaan.
Kuka pystyisi elävöittämään kuolleen ruumiin, ei kukaan. Jokin sen kuitenkin on elämän aikana elävöittänyt. Sanotaan, että "henki lähti", "se pääsi hengestään", ihmisestä tulee kuollessan hengetön. Ne on tietty vaan sanontatapoja. Silti, mikä se on se "elävöittäjä", joka saa sydämen sykkimään, veren kiertämään, keuhkot hengittämään, suoliston toimimaan? Tuo salaperäinen elämänvoima, joka meissä kaikissa on.
Meidän ruumista elävöittävän elämänvoiman täytyy olla myös meidän tietoisuuden lähde, sillä kuollut ruumis ei varmaankaan ole tietoinen. Kuolleesta ruumiista tulee matojen ruokaa ja kasvien lannoitetta, mutta energian häviämättömättömyyden lain mukaan
elämänvoimakin säilyy. Jos tietoisuus liittyy elämänvoimaan, niin silloin myös tietoisuus säilyy, kuten elämänvoimakin.
Toi on niin jännä kelaus toi, että meidän tietoisuus on universumi, joka kokee itseään. Idut tähän ajatukseen tuli joskus Richard Bachin kirjoista ja jonkun neoplatonistin selityksistä. Siitä on kehkeytynyt mulle sellainen mielikuvaharjoitus, joka tekee ihmeitä esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ajattelen, että universumi katselee näiden silmien läpi omaa kokemustaan kaikesta muusta, mitä se pitää sisällään. Kyllä siinä lakkaa pikkuasiat harmittamasta kun ego antautuu universumin virtaukselle. Harmi, etten sitä mielentilaa pysty pitämään kuin vähän aikaa kerrallaan.
Ehkä jos pystyis murtamaan kolmiulotteisen ajattelun vankilan (jaa, onkos aika neljäs ulottuvuus? siinä tapauksessa neliulotteisen), niin ehkä sitten pystyis jotenkin laajemmin tajuamaan universumin virtausta. Universumi on aina kaikkialla, koko ajan, ilman alkua tai loppua. Ehkä fyysisen, kolmiulotteisen ruumiin ja siihen liittyvän aikakäsityksen menetyksen myötä elämänvoima/tajunta/tietoisuus helpommin liikkuukin kaikissa mahdollisissa ulottuvuuksissa. No, unessa tietty kokee millaista on kun aika ja paikka heittää surrealistista volttia, oliskohan sitä sitten kuoleman jälkeen pysyvästi sellaisessa tilassa?

Sanotaan, että unet tulee alitajunnasta; ehkä tietoisuus on kuoleman jälkeen alitajunnan maailmassa, manan majoilla, tuonelan virrassa? Jos se on sellainen tietoisuuden uudelleenohjautumispiste.
Ja kelailu jatkuu...