Presidentin virka voitaisiin aivan hyvin lakkauttaa tai sitten jättää presidentin valitseminen eduskunnan tehtäväksi. Äänestää aion silti myös toisella kierroksella, ja onneksi ensimmäisen kierroksen tulos jätti jäljelle vaihtoehdon, jota äänestän ihan mielelläni. Pekka Haavisto oli alun perinkin ehdokkaista ainoa, josta voisi muodostua edes jonkinlainen ilmiö - siis sellainen, joka antaisi Sauli Niinistölle kunnon vastuksen.
Harmi vain, että Paavo Lipposen viesti kiinnosti kovin harvoja. Lipponen oli kuitenkin ehdokkaista ainoa, joka katsoi selkeästi tulevaisuuteen ja korosti yhteisiä eurooppalaisia arvoja. Eurooppa ilman rajoja yhdistettyinä perinteisiin sosiaalidemokraattisiin arvoihin - vapaus, veljeys, tasa-arvo, solidaarisuus, rauha ja kansanvalta - ovat kuitenkin sitä, mitä minä tulevaisuudelta haluan.
Jos oikeisto käsitetään herrojen ja vasemmisto köyhien sekä duunareiden siipenä, niin ainakin minusta perussuomalaiset on jopa hyvin vasemmistolainen puolue. Siksi olenkin ihmetellyt, miksi persut usein niputetaan osaksi oikeistoa.
Perussuomalaiset ovat kuitenkin oikeistopopulistinen puolue ja sellaisena osa oikeistoa. Se, että Kokoomuksen kannattajissa on paljon hyvätuloisia, persujen kannattajissa paljon vähäosaisia ja SDP:n kannattajissa paljon duunareita, ei ole määräävä tekijä asetettaessa puolueita oikeisto-vasemmisto -akselille. Ratkaisevaa on kuitenkin suhtautuminen talousjärjestelmään ja yhteiskunnan rooliin. Vaikka persut kunnon populistien tapaan lainaavatkin sekä oikealta että vasemmalta, se on pohjimmiltaan kuitenkin täysin porvarillinen puolue. Sen peruskannattajajoukko on sama kuin jo aikoinaan Italian fascisteilla ja Saksan natseilla eli pienyrittäjät ja pienviljelijät. Viime eduskuntavaaleissa persuja äänestivät myös monet työläiset ennen kaikkea perinteisessä suurteollisuudessa. Nykyisin persut ovat kokoonpanoltaan hyvin sekalainen joukkio (kuten yhteiskunnan tuella elävät työttömät ja kaikkien sosiaaliavustusten poistamista vaativat pk-yrittäjät), jota yhdistää ainoastaan vahva, joidenkin mielestä karismaattinen johtaja. Populistien tapaan persut haukkuvat muita puolueita mädiksi ja korruptoituneiksi ja esiintyvät itse uudistusvoimana, vaikka heidän riveistään löytyvät ne kaikkein konservatiivisimmat ja taustaltaan epämääräisimmät voimat. Mitä taas Kokoomukseen tulee, sen peruskannattajat - naispuoliset toimihenkilöt - ovat nykyisin jo melko arvoliberaalia joukkoa. Ja sivistynyttä väkeä.
Sen sijaan politiikan toisen, liberaali–konservatiivi-akselin suhteen tilanne on erilainen: vihreät ovat leimallisen liberaali puolue – jopa historiallisesti (moni sittemmin vihreissä vaikuttanut aktiivi tuli edesmenneen LKP:n eli Liberaalisen kansanpuolueen piiristä), perussuomalaiset taas yhtä leimallisesti konservatiivinen. Tähän täytyy silti lisätä, että Haavisto ei ole vihreistä niitä änkyräliberaaleimpia, minkä myötä taas voikin käsittää ettei hän ole niin kaukana Soinista kuin moni muu – mukaan lukien umpioikeistolainen Niinistö.
Tämä liberaali-konservatiivi -akseli on ilman muuta näissä vaaleissa ratkaiseva ulottuvuus. Ja siksi Haavisto on useimmille persuille mahdoton valinta. Todennäköisesti monet persujen peruskannattajat jättävät kokonaan äänestämättä toisella kierroksella; persujen liikkuvista äänestäjistä moni palasi ensimmäisellä kierroksella lähtökotiinsa (ehkä jäädäkseen?) Kepuun ja äänestänevät seuraavalla kierroksella Niinistöä. Niinistöä kannattanevat myös monet vasemmistopuolueiden ay-siipiin kuuluvat. He kuitenkin pelkäävät, että ympäristöpuolueen ehdokkaan äänestäminen hävittää suurteollisuuden työpaikkoja. Kovinkaan moni perusduunari tuskin pani merkille, että Niinistö tuomitsi laittomat lakot, kun taas Haavisto hyväksyisi ne viimeisenä keinona.
Suomen vihreät ovat olleet muiden maiden sisarpuolueisiinsa verrattuna hyvinkin lähellä vasemmistoa - Helsingissä vihreät ovat jo ohittaneet äänestäjien silmissä demarit hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpänä puolustajana -, koska vihreiden ensimmäiseen polveen kuului niin monia entisiä taistolaisia. Heille vihreys oli ennen kaikkea uusi keino änkyröidä kapitalismia vastaan. Nyt puolueen kannattajakunnan selvä enemmistö muodostuu kuitenkin jo niistä, jotka ovat koko äänioikeutetun ikänsä voineet äänestää vihreitä. He ovat etelän hyvin toimeentulevia lapsiperheitä tai pätkätöitä tekeviä akateemisia, joille hyvinvointivaltion rahoittaminen keskiluokan verorahoilla ei ole enää itsestäänselvyys. Ville Niinistön valinta puheenjohtajaksi punaisen Anni Sinnenmäen jälkeen eteilee jo väistämätöntä muutosta kohti liberaalimpaa ajattelua myös talouspolitiikassa.
