Uusi Maailmanjärjestys - 4

Kommunismia on yritetty toteuttaa monesti, mutta todelliseen kommunismiin ei nähdäkseni olla päästy missään (on vain erilaisia valtiokapitalistisia diktatuurimaita, jotka nimittävät itseään kommunistisiksi/sosialistisiksi).

Tämä on asia, johon kommunismin puolustelijoiden yhäti harveneva joukko vetoaa: aate on hyvä, mutta kaverit pilasivat. Tai ettei todellista kommunismia ole vielä missään saavutettu. Tällainen perustelu on sikäli helppoa, että kommunismi voidaan käsittää useammalla kuin yhdellä tavalla ja sitä on historian aikana yritetty määritellä ja myös toteuttaa eri tavoin.

Viime vuosisata kuitenkin osoitti, ettei kommunistista järjestelmää voida yhteiskuntajärjestelmänä saavuttaa muuten kuin pakolla. Voidaan muodostaa pieniä samanmielisten ihmisten paikallisia kommunistisia yhteisöjä, mutta kokemus on osoittanut, etteivät suuremmat ihmisryhmät tule milloinkaan hyväksymään kommunismia vapaaehtoisesti.

1900-luvulla kommunistiset yritykset luoda "uusi ihminen" johti käsittämättömään tilanteeseen: valtion sotaan omia kansalaisiaan vastaan. Tuloksena oli sortoa, ihmisoikeusloukkauksia, nälänhätiä, sivistyselämän rappiota ja - mikä pahinta -  ihmisten moraalinen luhistuminen.

Kapitalismissa on monia epäkohtia, mutta puheet sen kuolemasta ovat vahvasti ennenaikaisia. Täytyy muistaa, että suhdanteet vaihtelevat jatkuvasti; ne kuuluvat talouden normaaliin kiertokulkuun. Talouden taantumat, lamasta ja kriisistä puhumattakaan, ovat olleet paljon harvinaisempia kuin lasku- ja nousukaudet. Itse asiassa taantumakin voidaan vielä lukea talouden normaaleihin suhdannevaihteluihin.

Jokapäiväisessä puheessa 'lama' on aika epätieteellisesti käytetty termi. Varsinaisesti valtion katsotaan olevan lamassa, jos sen bruttokansantuote laskee kolmena peräkkäisenä vuotena ja bruttokansantuote laskee kymmeneksen. Voidaankin sanoa, että Euroopan maista vain havat ovat ihan oikeasti lamassa. Suomi ei kuulu niihin. Yhdysvaltain talous taas on osoittautunut aikojen saatossa hyvin elpymiskykyiseksi: esimerkiksi 1930-luvun lama koetteli Yhdysvaltoja kovemmin kuin mitään muuta maata (pahimmillaan joka kolmas työikäinen oli työttömänä), mutta silti 1950-luvun alussa elintasokuilu USAn ja muiden maiden välillä oli suurempi kuin koskaan ennen tai jälkeen.

En minä oikein tiedä, pitäisikö ihmiskunnan kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. Itse tykönäni toivoisin, että ihmiset pystyisivät katsomaan rohkeasti eteenpäin ilman pelkoa. Suurimpana uhkana näen väestönkasvun.

Kapitalismissa on monia epäkohtia, mutta puheet sen kuolemasta ovat vahvasti ennenaikaisia.

Veikkaan että ympäristöasiat ovat ne jotka hävittävät kapitalismin melko pian; me emme voi enää jatkaa kapitalistisen järjestelmän vaatimaa kulutuksen lisäämistä. Kapitalismin pahin ongelma onkin se, että se vaatii ikuisen kasvun tavoittelua. Ja se ei taas sovi yhteen maapallon rajallisten luonnonvarojen kanssa. Jo nyt kulutamme ja saastutamme aivan liikaa, mutta toimiakseen kapitalismi vaatii vielä lisää. Sen vuoksi kapitalismi ei ole, eikä koskaan voi olla kestävää.

Jos jatkamme nykyistä tietä, niin suurin osa ihmiskunnasta ei tule selviämään 2100-luvulle. Edessä voi olla jopa lähes koko ihmiskunnan tuhoutuminen. Tämä ei ole mitään tuomiopäivän profetointia, vaan maailman johtavien ilmastotutkijoiden mielipide. Se on ikävää kuultavaa, mutta totta.

Tuon asian vuoksi kapitalismin pieni säätely ja rajoittaminen ei riitä. On keksittävä kokonaan uusi järjestelmä, joka ei perustu loputtoman kasvun ja kulutuksen tavoitteluun. Ikävä kyllä valtaosa ihmisistä elää yhä uskoen kapitalismiin, niin epärealistista kuin se onkin. On luovuttava siitä "iloisen" 90-luvun ja Berliinin muurin murtumisen synnyttämästä uskosta siihen että kapitalismi on "historian loppu". Meidän on alettava todella suunnitella nyt vaihtoehtoa kapitalismille, koska me todella tarvitsemme sitä. Ihan vain sen vuoksi että selviämme. Kapitalismi on menneisyys jolle meidän on käännettävä selkämme.

Hyviä naulan kantaan ja pelkistetysti kriittisiä puheenvuoroja Johnnyboy. Vaikutat perehtyneen nykyajan ongelmiin. Myös Brooksin kivuliaat tosiseikat homo sovietikuksesta jne. on karvasta keittoa,  mutta niissäkin on oma näkökulmansa.

Olen ristiriitaisessa pohdinnassa. Toisaalta Brooksin näköala vasemmistodiktatuurin epäonnistumiseen keinotekoisena yhteiskuntajärjestelmänä Neuvostoliitossa kaventaa näkemystä mahdollisesta suunnitelmataloudesta tai edes Chicago plan:eistä resurssitaloudesta puhumattakaan. Tieto kapitalismin kuolemasta voi hyvinkin olla ennenaikainen, jos ottaa huomioon, että Venäjä palasi siihen NL:n romahduttua ja muodosti hyvin nopeasti kapitalismiin "kuuluvan" oligarkian.

Toisaalta Johnnyboyn esiintuomat resurssien hupeneminen, peak oil ja se tosiasia, että edes sadassa vuodessa öljylle ja kivihiilelle ja höyryvoimalle ei ole vielä löydetty tarpeeksi halpaa ja käypää korvaajaa huipputeknologiasta huolimatta, ei mielestäni lupaa hyvää. Saasteet, nuo luonnottomat ja epäfunktionaaliset luonnon ja elimistön kuona-aineet vaikeuttavat ajatustyötä ja fyysistä työtä lisääntynyttäkin motivaatiota vastaan, piikittävät stressiä ja aiheuttavat fyysistä ja henkistä ongelmaa.

Silti tieto kapitalismin kuolemasta voi olla ennenaikainen. Näen toimivan kapitalismin meritismin muotona. Se on anarkia plus yksi. Ihminen ei halua fyysisiä kahleita ja kohdistettua henkistä turhaantumista. Kapitalismissa kaiken keskiössä on raha ja tuotannon tehokkuus innovaatioiden kautta. Lisäisin tähän keskusteluun vielä näkemykseni tuotannon tehokkuudesta ja siitä, miten automaatio ja kehittynyt koneoppiminen vievät ehkä puolet ihmiskunnan nykyään tuntemista ihmisen tehtävistä töistä ja niistäkin töistä, joita uusi yhteiskunta luo koneille. Miten käy kapitalismin, joka perustuu työn kautta jaettuun "sosiaaliturvaan" hierarkisissa järjestelmissä?

Itse asiassa ei ole totta että sosialismi on aina ollut aate johon kansoja on pakotettu. Niin Venäjällä, Kiinassa ja Kuubassa kommunisteilla oli kansan tuki, mikä mahdollisti vallankumoukset. Muutenkin 1900-luvun alussa oli kommunismi laajalle levinnyt aate kaikkialla Euroopassa ja useimpia vallankumousyrityksiä tapahtui. Sen ajan työväki oli erittäin vasemmistolaista. Jopa Yhdysvalloissa, jossa valtio kuitenkin murskasi radikaalin vasemmiston brutaalisti 20-luvulla. Espanjassa oli aina maan sisällissotaan saakka erittäin vahva vasemmistoanarkistinen liike, joka tuhoutui sisällissodassa fasistien ja Stalinin tukemien kommunistien ansiosta.

Varsinaisesti moderni kommunismi merkittävänä poliittisena liikkeenä syntyi vasta Venäjän vallankumouksen jälkeen. Sosialistisissa liikkeissä tapahtui useimmissa maissa hajaannus koskien suhtautumista bolshevikkeihin. Useimmiten työväenliikkeen enemmistö säilyi sosiaalidemokraattisena, mutta kommunistiset puolueet, joita yleensä ohjailtiin Moskovasta käsin Kominternin kautta, saavuttivat myös merkittävää kannatusta etenkin 1930-luvun laman aikana.

Vallankumouksellista liikehdintää esiintyi monissa Euroopan maissa ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa (Suomi 1918 tietenkin hyvin tunnettuna esimerkkinä), mutta yleensä sosiaalidemokraatit asettuivat vastustamaan aseellista vallankumousta. Näin kävi mm. Saksassa, jossa sosiaalidemokraattinen hallitus kukisti spartakistien kapinan. Kommunistit pitivät pitkään juuri sosiaalidemokraatteja suurimpana vastustajanaan: porvarit olivat luokkavihollisia, mutta sosiaalidemokraatit luokkapettureita. Työväenliikkeen riitaisuus  ja ennen kaikkea kommunistien myyräntyö ja haluttomuus muodostaa fasisminvastaisia kansanrintamia oli yksi tärkeä syy fasismin voittoon monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Myös Espanjan sisällissodan aikana paikalliset (Moskovan ohjailemat) kommunistit keskittyivät yhtä paljon tasavaltalaisten rivien puhdistamiseen kuin taisteluun fasisteja vastaan. Espanja sivumennen sanoen oli sikäli mielenkiintoinen poikkeus, että siellä anarkistit olivat voimakkain työväenliikkeen suuntaus.

Yhdysvalloissa Socialist Party saavutti suurimman kannatuksensa 1910-luvun alussa: silloin se sai mm. kongressiedustajan. Demokraattien Woodrow Wilsonin valinta presidentiksi vei kuitenkin sosialisteilta suurimman terän, koska Wilsonin ohjelmaan kuului joitakin sosialistien ajamia uudistuksia. Myöhemmin 1920-luvun "punakauhusta" aina 1950-luvun mccarthyismiin asti USA:ssa suhtauduttiin kommunismiin perin hysteerisesti, mutta kuitenkin aiheettomasti, koska kommunistinen liike oli vailla todellisia toimintaedellytyksiä ja myös vailla joukkokannatusta. USA:n kommunistisen liikkeen jäsenistöstä puolet muuten oli suomalaissiirtolaisia. Yhdysvalloissa suomalaiset muodostivat 10 % Socialist Partyn jäsenistöstä. Kanadansuomalaisten keskuudessa kommunismin suosio oli vieläkin suurempaa. Kanadansuomalaiset lienevät länsimaiden historiassa ainoa ryhmä, jonka keskuudessa kommunistisiin yhdistyksiin kuului enemmän jäseniä kuin kirkkoon.

Venäjällä bolshevikit eivät nauttineet kovinkaan suurta kannatusta, ja Lenin tovereineen oli siitä varsin hyvin tietoinen. On kuvaavaa, että vuoden 1918 alussa lakiasäätävän edustajakokouksen vaaleissa, joihin osallistui vain vasemmistopuolueita, bolshevikit saivat vain noin 20 % äänistä. Lakiasäätävä kokous kokoontuikin vain kerran; sen jälkeen Lenin hajotti sen. Lenin olikin sitä mieltä, että bolshevikkien voitto edellyttäisi sisällissotaa. Myös Kiinassa kommunistien voitto toteutui sisällissodan kautta, ei vapailla vaaleilla. Kuuban vallankumous taasen oli aluksi lähinnä kansallismielinen ja liberaalinen ja radikalisoitui asteittain.

Itse asiassa puhuin kommunismista modernina liikkeenä. Toki erilaisia esi- ja varhaiskommunistisia liikkeitä oli ennen Venäjän vallankumoustakin, ja joskus Spartacus tai jopa Jeesus on nähty "ensimmäisinä kommunisteina" - mikä sentään on liioittelua -, mutta Venäjän bolshevismi teki kommunismista merkittävän poliittisen ja yhteiskunnallisen liikkeen.

Toki kommunismin puolustelijat voivat sanoa, etteivät Neuvostoliiton, Kiinan, Kuuban, Vietnamin tai Pohjois-Korean kommunismi ole "oikeaa" kommunismia. Mutta tosiasia on, että merkittävänä yhteiskuntakokeiluna kommunismi on kyetty toteuttamaan vain pakolla ja väkivallalla. Oli aatteen sisältö mikä tahansa, kommunismia ei ole missään kyetty toteuttamaan laajassa mittakaavassa vapaaehtoisesti.

Emma Goldman oli anarkisti ja Karl Kautsky johtava sosiaalidemokraattinen teoreetikko. Kautskylaisuus oli johtava sosialistinen suuntaus niin Saksan kuin Suomenkin työväenliikkeessä ennen 1920-lukua. Ennen Venäjän vallankumouksen synnyttämää hajaannusta Euroopan poliittiset työväenpuolueet olivat sosiaalidemokraattisia tai yksinkertaisemmin sosialistisia. Jopa Venäjällä puolue oli virallisesti sosiaalidemokraattinen puolue, joka jakautui kahteen suuntaukseen (bolshevikit ja menshevikit.)

Varsinkin nyt, kun kommunististen kokeilujen lopputulos tiedetään, on äärimmäisen epätodennäköistä, että se enää missään nousisi todella merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi. Modernin kommunismin suurin heikkous oli nähdäkseni sama kuin natsismillakin: rousseaulainen ajatus siitä, että joku tai jotkut luulevat tietävänsä, miten muiden tulisi elää, ja jos nuo muut eivät itse ymmärrä omaa etuaan, heidät on pakotettava siihen. Nämä yritykset luoda "uusi ihminen" aiheuttivat mittaamattomia kärsimyksiä viime vuosisadalla.

Länsimaisen demokratian suuri lahja on se, että sen puitteissa tunnustetaan jokaiselle oikeus elää haluamallaan tavalla. Esimerkiksi työläiset voisivat aivan hyvin perustaa yrityksiä, jotka he itse omistaisivat ja joissa he voisivat päättää, mitä valmistamillaan tuotteilla tekevät (esimerkiksi osuuskunnat). Toisaalta ihminen voi halutessaan olla palkkatyöläisenä (kuten suurin osa ihmisistä ilmeisen tyytyväisinä haluaa) tai ryhtyä yrittäjäksi. Länsimainen demokratia myöntää, että ihmiset ovat ajattelutavaltaan, tavoitteiltaan ja kyvyiltään erilaisia, kun taas kommunistisissa maissa kansan suuri enemmistö pakottettiin köyhyyteen (lukuun ottamatta erioikeuksia nauttivaa puolue-eliittiä.)

Työläisten itse omistamissa yrityksissä törmätään samaan ongelmaan kuin usein esimerkiksi kommuuneissa: ennen pitkää jäsenistö alkaa olla eri mieltä siitä, mihin suuntaan hanketta olisi vietävä. Totta kai asioista voitaisiin äänestää, mutta epäilemättä ainakin osa päätöksiin tyytymättömistä lähtisi omille teilleen ja mahdollisesti perustaisi oman yrityksen.

Voidaan toki vääntää aina kättä siitä että mikä on/oli "oikeaa" kommunismia. Mutta missään nimessä se ei ollut sitä mitä Neuvostoliitossa, Kuubassa ja Kiinassa oli, koska niissä tilanteissa työläiset eivät omistaneet tuotantolaitoksia, vaan valta oli yhdellä, nimellisesti kommunistisella puolueella. Todellisuudessa se ei ollut kommunismia, eikä edes sosialismia, vaan puhdasta diktatuuria.

Mutta kaikesta huolimatta, jonkinlainen sosialismi on ainoa vaihtoehto tulevaisuudessa. Kapitalismi on osoittanut tuhoavansa koko maapallon ekosysteemin jos sen annetaan kehittyä eteenpäin. Sitä ei voida jatkaa. Ei ole olemassa mitään "kolmatta" tietä kapitalismin ja sosialismin lisäksi. Vastakkainasettelujen aika on yhä täällä.

Yhdessä kanavoinnissa esitettiin ajatus, että rahajärjestelmä on jo kaatunut. Ihmiset toki ostavat asioita ja siirtelevät rahaa jne., mutta raha on enää pelkkiä numeroita.