Mielenkiintoisinta uutisessa näyttää olevan se, että joillakin on se kuva, että nuoret alkaavat angstaamaan, koska ovat emoja. Sehän menee suurimmalla osalla niin, että emoksi aletaan vasta kun angstaaminen on alkanut. Tuttavapiirissä on ollut monia, jotka emoutta jossain vaiheessa on harrastanut, ja kaikkia on yhdistänyt se, että emogenre on tullut vasta silloin mukaan, kun se angsti on iskenyt päälle. Emous on vain yksi tapa purkaa sitä ahdistusta mikä siellä mielessä lymyää. Emous loppuu siinä vaiheessa, kun ollaan päästy siitä ahdistuksesta yli. Senpä takia emot yleensä ovatkin nuoria, kun kärsitään sitä teini-iän "minä olen yksin, kukaan ei ymmärrä minua" kaudesta. Jotkut sitten ehkä ottavat sen omaksi tyylikseen sen kauden jälkeenkin vielä, mutta yleensä siitä luovutaan jossain vaiheessa. Yksi kaverinikin jossain vaiheessa oli oikein "emojen emo", mutta nykyisin kulkeekin nahkatakki niskassa Black Sabbathia ja muuta fanittaen. Sitähän on kuitenkin aina ollut , että nuorena ollaan haluttu edustaa jotain sellaista tyyliä, joka kuitenkin jossain vaiheessa unohdetaan, ja se mitä vanhempana sitten edustaa on jotain täysin muuta.
Ja tässä puhuin kokoajan siitä nuorten keskuudessa jylläävästä emokulttuurista, ja kirjoittamani perustuu omiin havaintoihini. Olen varma, että tätäkin tyyliä edustetaan myös muunkin vuoksi kuin sen angstaamisen. Mutta koska iältäni kuulun siihen joukkoon, josta emoja eniten löytyy, olen päässyt aika hyvin seuraamaan ihmisten emoksi ryhtymistä ja sitten siitä siirtymistä johonkin toiseen tyyliin. Nuorilla nimittäin monilla on emon käsitys muuttunut, eikä se vastaa usealla sitä alkuperäistä ideaa.