Ajatuksia feminismistä - 1

Minä kyllä. Osallistuin kuluneena päivänä feministiseen mielenosoitukseenkin. Tosin olen mies, ja joskus muistan sanotun, että miehet voivat olla vain "pro-feministejä" eivätkä varsinaisia feministejä. Viime aikoina on kyllä osunut silmään puhetta feministimiehistä ilman mitään pro-etuliitettä.

Feminismi näyttäytyy minulle kahdella tasolla. Ensiksikin se on yksinkertaisesti pyrkimystä sukupuoliseen tasa-arvoon (huom. sanamuoto – vrt. perinteisempi "sukupuolten tasa-arvo", joka jää kaksinapaiseksi). Toisaalta kuitenkin feminismiin yhdistyy ihan nimeään myöten jotakin naiseuteen ja naisellisuuteen liittyvää. Olen tunnistanut feminiinin ja maskuliinisen energian erilaisuuden. En malta olla ajattelematta feminismiä viime kädessä myös pyrkimyksenä feminiinin hoivaavan ja uudelleenluovan energian voittoon maskuliinisesta luomisen ja hävittämisen kierrettä ylläpitävästä energiasta.

Josva: Suomessa on erittäin vahva miesasialiike. Googlaa erityisesti Timo Hännikäinen (ja perussuomalainen puolue). Yhtään lisää sellaisia touhottajia ei kaivata. Puhun siis yhteiskunnan tasolla, yksilötasollahan itse kukin valitkoon oman tiensä sen mukaan minkä eteenpäin vieväksi näkee ja kokee.

Epäilen että feminismillä olis juurikaan tekemistä perheoikeudellisissa riidoissa.
Tuommosis huoltajuusjutuissa kannattaa sit kuulla kaikkia osapuolia ja miettiä lapsen etua ennen hätäsiä johtopäätöksiä.

Noh, feminismi, Voi olla että mulla on jotain feminististä kipinää ollut nuoruudesta lähtien, mut ehkä vähän hiipunut, oon liian laiska feministiksi

Epäilen että feminismillä olis juurikaan tekemistä perheoikeudellisissa riidoissa.
Tuommosis huoltajuusjutuissa kannattaa sit kuulla kaikkia osapuolia ja miettiä lapsen etua ennen hätäsiä johtopäätöksiä.

Lastensuojelussa on kaksi isoa probleemaa.

Ensinnäkin aivan liian moni työntekijä on epäpätevä. Tarkoitan tässä siis muodollisia kelpoisuusehtoja.

Lisäksi melkein kaikki työntekijät ovat naisia, joista monet tietenkin kohtaavat omassa elämässään samoja ongelmia kuin asiakkaansakin.

Tee siinä sitten objektiivisia päätöksiä.

Varmuuden vuoksi ilmoitettakoon, etten ole vääryyttä kokenut isä.

Yltiö feminismi on narsismia, ajatellaan vain omaa persettä miesten kustannuksella. ...

Ei toi musta liity kyllä feminismiin. Sori, naisissakin on narsistisia kusipäitä, mut se ei liity suoraan feminismiin.

Esim. miksi koen olevani feministi nuoruudessani? Mun vanhemmat oli sitä mieltä että ainoa vaihtoehto tyttölapsilleen yläasteen jälkeen oli paikkakunnan lukio --> menin lupaakysymättä naapurikunnan amikseen ja tein kaksoistutkinnon, väärensin jopa lähes kaikki sen muutaman vuoden aikaiset huoltajanallekirjoitukset (osaksi siitä syyst, kun huoltajat olivat matkan päässä). Sillä mä en voittanut yhtään semmost että miehet olis tehnyt mun puolesta mitään, päinvastoin.

Ja myö kun vietellään selibaattia nykyses parisuhtees ja kun oon kokenut toisessa suhteessa että mies vänkäsi ja kutakuinkin raiskas eikä yhtään ottanut kuuleviin korviin, kun jo etukäteen asetin rajoja, niin en mä oikein sit osaa samaistuu tommosen panokonetta pitävään naiseenkaan. Ei se musta ainakaan feminismiä ole.
Sen tiedän, että ihminen, oli mies tai nainen, siinä tilanteessa kun kokee seksuaalista vääryyttä tai muuta epätasa-arvoa parisuhtees, niin kyl silloin on myös ihan oman peiliinkatsomisen paikka, koska jos niide hartioiden välissä on pää ja sen alapuolella sydän ja liikuntakykyiset jalat, niin niitä pitää osata paikantullen käyttää. Myös monet naiset kärsivät parisuhteissaan.


Miten siis huoltajuuskiistat liittyisivät feminismiin? Ehkä siten, että naisella on mahdollisuus elää yksinhuoltajana ja miehettä tässä yhteiskunnassa, eli nainen voi ottaa hatkat siinä missä mieskin. Aika karua olis elää väkipakolla esim. väkivaltaisessa suhteessa, tai riitaisissa kotioloissa, karua jokaiselle osapuolelle. Ja on myös yksinhuoltajamiehiä, on myös huoltajuuksia jotka ovat menneet isälle..että semmosta jos hakee niin, pitää osata perustella ja osoittaa tilanne. Ja tiedän myös että tapaamisia voi hakea oikeusteitse jopa siinäkin tapauksessa ettei ole moneen vuoteen ollut kiinnostunut lapsen elämästä. Se voi olla jo muodostuneelle kiinteälle perheelle rankka paikka, jos ristiriitainen henkilö voi vaatia kuulumista lapsen elämään. Ja tosiaan, on miehiä, joita ei kiinnosta tai eivät henkisesti kykene kohtaamaan lasta ja äitejä jotka klaaraavat kaiken yksin ja äitejä jotka eivät klaaraa, eli kaikenlaista on. Asia ei nähdäkseni ole musta-valkoinen, josta kannattais yleistyksiä ladella.

Ei taida vänkääminen kynttilän valossa hippifoorumilla kiinnostaa ei väldee joku tehtaanomistaja tai toimitusjohtajakaan ole juurikaan hitsaillut tai edes lakaissut tehtaansa käytäviä vrt. Tarja.

Sosiaalityöntekijät tekevät raskasta työtä, sinne on varmasti paikat auki myös miehille, anteeksi, siis Miehille.

Huoltajuuskiistat käydään oikeudessa, ei sosiaalivirastoissa. Sosiaalityöntekijöiden ensisijainen asiakas on lapsi, ja kyllä heidän näkökulma on että on lapsen etu muodostaa suhde molempiin biologisiin vanhempiin. Jos sosiaaliviranomainen toimii väärin tai lainvastaisesti, siitä voi, ja pitää valittaa. Mutta kaikista parhainta olis pystyä neuvottelemaan ja sopimaan asiat aikuisten kesken ilman viranomaisia, IMHO.

Pitäiskö miehen ja naisen, isän ja äidin olla ihan tasan tasa-arvoisessa tilanteessa lasten suhteen? Yleensä kuitenkin äiti kantaa lasta sisällään, se on melko raskasta, ja synnytys voi olla jopa vaarallinen ja vähintään (helkkarin) kivulias, koko keho muuttuu. Isillä myös on hormonaalista muutosta, mutta väittäisin että äideillä muutos on kokonaisvaltaisempi. Äidit myös imettävät ja valvovat ja hoivaavat ja ovat melkoisen merkittävässä roolissa alkuvaiheessa. Eikö sen saisi merkitä huoltajuuskiistoissa? Millasia huoltajuuskiistoja ja millaista epätasa-arvoisuutta miehet konkreettisesti kokevat? Eikö taustalla ole muuta kuin "akkavalta"?
Suomesta on mm. video, missä ulosottomiehet kantavat isot lapset väkisin äidiltään pois, koska äiti ei kunnioittanut isän tapaamisoikeutta.