Ajatuksia feminismistä - 3

what about,, jotku naiset oiski valkosii ja jotkut miehet mustia. sit on harmait tyyppejä ja sinisii ja punasii, vihreit, liloja, keltasii, sateenkaareja, läpinäkyvii, yms. just a thought. ja niinhän tää kaikki. tai oisko sit vaan kaikki kaikkee, ja sit sen mukaan kukakin mitäkin miten milloinkin kuka kenellekin. ehkä

^ En puhunut seksuaalisuudesta kuin puolikkaalla lauseella. Ja se, mitä "ilvez" nimität yllä olevassa "tieteeksi", on joko ajastaan jäljessä tai sitten uskontoa tai filosofiaa.

Jankkaaminen on poikittain syvältä pyllystä, joten älä turhaan vastaa tai kommentoi minulle enää. En avaa tätä ketjua. Muiden kanssa voit kyllä jankata, mikäli he sitä jaksavat.

Naisen ainoa mahdollisuus tai tehtävä ei ole olla synnyttäjä, vaikka se myös on monelle yksi elämän tärkeä asia.

Mirjam Tuominen, 1940 (hän odotti lasta):
"Minun on pakko kirjoittaa alituisesti. Minulla on kaksi kuukautta aikaa ja sen jälkeen ei ehkä enää ollenkaan. Minun on pakko kirjoittaa, vaikka olen väsynyt. Minun on pakko kirjoittaa, vaikka koko maailma tuhoutuu ja kaikki on turhaa. Silti minun on pakko kirjoittaa."

(pian synnytyksen jälkeen)
"Kun ajattelen synnytystäni, näen edessäni aron, jonka ylitse kesyttämättömät hevoset säntäävät. Se on yksi elämän humalluttavimpia näkymiä, jotka ylipäätään ovat kuviteltavissa. Niin humalluttava, että jokaisen sekunnin anoo olevan viimeinen."

"...Vauvan kuvaus: Se kuuluu siihen persoonattomaan, tiedottomaan, josta se on kotoisin. Jakomielitautisen ahdistuksen vuoksi se kuitenkin ajetaan muuttumattomasta ja silti jatkuvasti liikkuvasta ja muuttumattomasta ilma-vesi-olotilasta kohti raskaan vakaata ja silti niin epävarmaa olotilaa - maata, rintaa. Sen ensimmäinen tietoinen teko ja ajatus on kutakuinkin: rinta; sen ensimmäinen tietoinen ahdistuksen tunne on: olen hukannut rinnan; sen ensimmäinen tietoinen rauhan ja luottamuksen tunne on: olen löytänyt rinnan. Yli kuukauden ajan nämä kaksi tunnetta ovat ainoita, jotka nostavat terveen lapsen tiedottomuudesta: ahdistus, olen hukannut yhteyden elämään - rauha, elämä palaa.
Täydellinen autuus saavutetaan kuitenkin vasta sitten, kun molemmat olotilat yhtyvät ja lapsi imee nukkuen."


Nää katkelmat on Tove Korrströmin toimittamassa kirjassa Osaako nainen ajatella?,  siellä on myös paljon muita juttuja, ajatuksia, jne..

Naisen ainoa mahdollisuus tai tehtävä ei ole olla synnyttäjä, vaikka se myös on monelle yksi elämän tärkeä asia.

Mirjam Tuominen, 1940 (hän odotti lasta):
"Minun on pakko kirjoittaa alituisesti. Minulla on kaksi kuukautta aikaa ja sen jälkeen ei ehkä enää ollenkaan. Minun on pakko kirjoittaa, vaikka olen väsynyt. Minun on pakko kirjoittaa, vaikka koko maailma tuhoutuu ja kaikki on turhaa. Silti minun on pakko kirjoittaa."

(pian synnytyksen jälkeen)
"Kun ajattelen synnytystäni, näen edessäni aron, jonka ylitse kesyttämättömät hevoset säntäävät. Se on yksi elämän humalluttavimpia näkymiä, jotka ylipäätään ovat kuviteltavissa. Niin humalluttava, että jokaisen sekunnin anoo olevan viimeinen."

"...Vauvan kuvaus: Se kuuluu siihen persoonattomaan, tiedottomaan, josta se on kotoisin. Jakomielitautisen ahdistuksen vuoksi se kuitenkin ajetaan muuttumattomasta ja silti jatkuvasti liikkuvasta ja muuttumattomasta ilma-vesi-olotilasta kohti raskaan vakaata ja silti niin epävarmaa olotilaa - maata, rintaa. Sen ensimmäinen tietoinen teko ja ajatus on kutakuinkin: rinta; sen ensimmäinen tietoinen ahdistuksen tunne on: olen hukannut rinnan; sen ensimmäinen tietoinen rauhan ja luottamuksen tunne on: olen löytänyt rinnan. Yli kuukauden ajan nämä kaksi tunnetta ovat ainoita, jotka nostavat terveen lapsen tiedottomuudesta: ahdistus, olen hukannut yhteyden elämään - rauha, elämä palaa.
Täydellinen autuus saavutetaan kuitenkin vasta sitten, kun molemmat olotilat yhtyvät ja lapsi imee nukkuen."


Nää katkelmat on Tove Korrströmin toimittamassa kirjassa Osaako nainen ajatella?,  siellä on myös paljon muita juttuja, ajatuksia, jne..

HENKILÖKOHTAISESTI MINÄ RAKASTAN SYNNYTYSTÄ.
JUMALA LUONTO SIUNASI MINUA PYHÄLLÄ KOKEMUKSELLA JO
JA SE MITÄ TOIVON LISÄÄ ON KOKEA LISÄÄ VASTAAVAA

IHMISEN TOINEN SYNTYMÄ ON OMAN LAPSEN SYNTYMÄ
SYNTYMÄ ON MAAILMAN TÄRKEIN TAPAHTUMA

SUOSITTELEN KAIKILLE ELÄVILLE OLENNOILLE!
JA ETTÄ PARIT LÖYTÄVÄT TIEN TOISTENSA SYDÄMIIN RAUHAN MERKEISSÄ

Ei se ole aikamatkustamista, kerta aika on sama. Ja sä tuskin tiedät ja tunnet jokaista esim. afrikkalaista. Mä itse en tunne kuin muutaman, joista kahden kans enemmän jutuissa ja he ovat ainakin kuin yö ja päivä luonteiltaan, vaikka näkeekin tietynlaista kulttuurista ajattelua. Ja molempien kanssa on voinut jutella asioista. Musta tuntuu että me kaikki saadaan aina eri kulttuureista tai heimoista - tai mistä ikinä ns. vieraasta - aina ensin ne äänekkäimmät vaikutteet ja ne saattaa triggeröidä ja aiheuttaa niitä ennakkoluuloja puolin jos toisinkin. Niin rasismissa,  kuin muissakin ismeissä.

Mä jatkan siitä kirjasta.
"Nawal el Saadawi muistelee keskustelua, jonka hän kävi lapsena monella tapaa vapaamielisen ja avarasydämisen isänsä kanssa. Hän kysyi oliko Jumalalla miehen sukupuolielin, koska Jumalasta puhuttiin miehenä. Isä vastasi ettei Jumalalla tietenkään ole minkäänlaista sukuelintä, koska Jumala on henki. - Onko olemassa mieshenkiä ja naishenkiä, tyttö kysyi ja sai vastaukseksi, etteivät henget ole mies- eivätkä  naispuolisia mutta että on täysin sopimatonta puhua Jumalassa feminiinissä. Sen jälkeen tytär sai kuulla seuraavan pienen luennon:
"Niin, miesten ylemmyys naisiin nähden on varsinainen syy siihen, että profeetat ovat aina käyttäneet maskuliinia puhuessaan Jumalalle tai kertoessaan Hänestä. Kaikki profeetat olivat itsekin eikä meillä koskaan ole ollut naisprofeettaa. Maailman ensimmäinen mies, Aatami, asetettiin Eevan yläpuolelle, sillä hän oli ihmissuvun alkaja, voimakkaampi ja antoi Eevalle elämän omasta kylkiluustaan. Eeva puolestaan yllytti Aatamin syömään kiellettyä hedelmää ja olemaan tottelematta Jumalan käskyjä."
Olin aivan hämmennyksissä, mutta olin päättänyt olla luovuttamatta. "Isä, nyt sinä puhut jotenkin ristiriitaisesti. Miten Eeva, joka oli syntynyt Aatamin kylkiluusta ja tätä paljon heikompi, olisi yhtäkkiä voinut saada niin hirmuisesti voimaa, että olisi pystynyt vakuuttamaan Aatamin niin perusteellisesti, että tämä olisi kuunnellut häntä ja ollut noudattamatta Jumalan käskyjä. Siinähän Eeva oli se joka teki ja toimi ja oli luonteeltaan Aatamia vahvempi. Aatami oli vain passiivinen ja Eevan vietävissä.
 ~Niin, mutta Eeva toimi vain silloin, kun kyse oli pahasta.~"


Mä en itse tunne psykologiaa, mutta tuli vaan mieleen miten yksinkertainen ja loputon vänkäys tuo raamatun tarina on kaiken kulttuurisen sovinismi~feminismi -ilmiön saralla/pohjalla. Siitä jää aina sellainen mielikuva, että onko tuollainen uskonto lopulta vain tietynlaista narsismia yli sen, että "toinen" voisi tietää esim. omista asioistaan, ja myös yhteisistä ja yleisistä asioista. Musta se vaikuttaa aina myös siihen miten ns. vastapuoli joutuu myös keräämään voimansa vastatakseen. Mutta toisaalta, toi on oikeesti vain yhdenlaista kulttuuria (lasken siihen esim. kaikki uskonnot jolla samankaltainen stoori pohjalla). Ja myös tuossa kirjassa kerrotaan että Islamin/Muhammedin valloittamien "villiheimojen" naiset olivat usein vahvassa asemassa "esi-islamilaiseksensa raakalaisuuksien pelko yhdistettiin naisia kohtaan tunnettuun pelkoon". Musta tää on niin jännää, kuka kuuntelee ja ketä. Siis että millainen näkökulma aina tarkastelee toinen toistaan ja millä asenteella. Ehkä se uskonto ja tarina ja siitä kiinnipitäminen on vaan sitä että halutaan valloittaa, ja tarvitaan joku systeemi minkä pohjalta sitä tehdään...

Mua aina välillä mietityttää miten tulee vastaan niin negatiivisia kommentteja feminismistä. Mulle feminismi on todella tärkeä asia, mutta en mä tietenkään ehkä osaa nähdä sitä että miltä se ehkä näyttää sellaiselle joka kokee sen toksisena. Ehkä siinä on jokin juttu, että olen tavallaan vielä sen vanhan stoorin vaikutuksessa, jolloin taistelen tuulimyllyjä vastaan jos otan sen naiseuden omaksi erityisasemaksi kertoa asioita. Kuitenkin, kun sitä on aika monta tuhatta vuotta ollut tietyissä kulttuureissa että se maskuliini olis joku joka sanoo ja muiden tehtävä olis sitä myötäillä...  ja kuitenkin on myös se tarina Lilithistä.

Mä olen pahoillani, mutta en ole pitkiin aikoihin lukenut tätä ketjua, joten mä en muista mitä kaikkee täällä on juteltu. Mä voisin lukea sen tässä välissä ja ehkä haluta vielä tuoda esiin Lilith, koska se on ollut musta viime vuosina jotenkin niin upea asia ja arkkityyppi

Mun päässä onpi sellaisia ajatuksia feminismistä, että se on kyllä hieno juttu ja hyvä asia, sitä on tarvittu ja tarvitaan tässä maailmassa. Mutta kunhan se pysyy semmoisena ettei siihen ala sekoittumaan liikaa vihaa (tietty toimeenpaneva turhautuneisuus/viha vääryyttä ja vallitsevia epäkohtia kohtaan eri asia) tai ettei se vieri jonnekin ääripäähän, vähän sama juttu kuin esim. veganismissa. Feminatseilua en voi sietää, mutta ei sillä että jaksaisin mitään sovinistiurpoiluakaan.

Musta ideaalisinta on niin, että on ne kaksi vastakkaista ja samalla toisiaan täydentävää voimaa, ja jokainen saa omasta vapaasta tahdosta ilmentää kumpaa haluaa. Molempia tarvitaan. Niiden tasapainoa tarvitaan. Molempien pitäisi kunnioittaa toinen toisiaan. Ei sen kummempaa.

Jos kokee ettei ilmennä ylivoimaisesti kumpaakaan, niin siitä en tiedä, mutta olkoon sekin ok.

Musta on kivaa olla nainen. Vaikka tykkään toisaalta myös sellaisista jutuista jotka oli ennen ja ehkä jopa nykyäänkin mielletään enemmän miesten jutuiksi, mutta mitäpä siitä. Ei ne toisiaan poissulje. Kyllä ne naisetkin osaa ja taitaa. Tuttavani sanoin mustakin huomaa että oon tehny muutakin kuin pitsiä nyplännyt, mutta silti joskus en saa edes limupullon korkkia auki, jolloin turvaudun ihan mielelläni miehiseen fyysiseen voimaan. Joihinkin asioihin toinen vaan luonnostaan sopii paremmin, ja vaikka moni ammatti onkin nykyään kaikille sopiva, on silti niitä jotka luonnistuu yleisesti ottaen helpommin vaan jommalta kummalta. Eikä siinäkään sen kummempaa.

Musta sukupuolirooleja voi opettaa, mutta tietyissä rajoissa ja totuudenmukaisesti, eikä liian pienen lapsen tarvitse niistä oikein mitään tietää. Pitää antaa olla vapaasti. Musta naisen ei tarvii ylihienostella, mutta ei kuulu olla liian karskeakaan. Miehillä riittää että on herrasmies, itkeä saa.

Mut tykkäs äiti pienenä pukea jonnekin menoihin aina kukkamekkoon, vaikka olin enemmän ronjaryövörintytär -sarjaa. Pienestä asti fiilannut Peppi Pitkätossua, Frida Kahloakin ihailen. Silti en jaksa oikein tehdä ikinä mitään numeroa mistään feminismistä, en kyllä oikein jaksa nykyään mistään muustakaan, musta on helpompi pitää vaan ite huoli siitä että itse arvostan omaa naiseuttani ja että toiset arvostaa naiseutta noin yleisesti ympärilläni. Vähän niinkuin joku kasvissyönti/eläinoikeusjutut... Helpompi elää omien valintojen ja päätösten kanssa rauhassa. Muut tehkööt niinkuin parhaaksi näkee, kunhan ei ylitä sitä tiettyä rajaa.

Ei pidä antaa sukupuolten liikaa sotkea tilanteita, mutta kunhan olisi feminiininen ja maskuliinen tasa-arvioisina niin siinäpä se. Jos pysytään sillä linjalla niin silloin feminismi erittäin ookoo.

Ps. Ja musta se ei esim. kuulu naiseuteen että on pakko tehdä lapsia. Tuo on ihan älyvapaa ajatus mun mielestä. Hoivaviettiä voi kanavoida mieheen, eläimiin tai vaikka kasveihin. Nainen voi ihan vapaasti olla lapseton jos haluaa. Synnyttää ja luoda voi muutenkin kuin fyysisellä tasolla!