Ehkä voisin jotain laittaa tännekin foorumille (about vuoden tauon jälkeen)... Tuntuu, että täytyy kirjoittaa ja jakaa muutama (päivittynyt) sana syvistä aiheista.
Mitä "syvemmälle" henkisyydessä menee, sitä yksinkertaisempana sen (ja kaiken) näkee. Ainakin minä. Niin paljon turhaa karsiutuu pois. Silti paljon on tehtävää, ja "mysteeriä" riittää. Harvoin nämä asiat tapahtuvat yhdessä sysäyksessä.
En koskaan tahtoisi laittaa ajatuksiani minkään opin alle. Ottaisin tässä silti esimerkkinä esiin Ihmeiden Oppikurssin, jonka muutama katkelma ja pari Oppikurssin omaksuneen kanssa käytyä keskustelua riitti herättämään minua oleellisesti ymmärtämään lisää. Elämä ja kaikki on hyvin yksinkertaista. Henkisissä piireissä mennään joskus kovin monimutkaista tietä kohti "maalia". Kaikki tiet varmasti vievät perille. Samaan totuuteen. Joka on rakkaus, alkulähde, ykseys, korkeampi voima, universumi, jumala, miten vaan; sama asia. Rakkaudessahan / alkulähteessähän ei ole mitään epätäydellistä tai pahaa, eikö totta. Niin me ainakin suurinpiirtein kaikki, luonnostaan, ajattelemme, että ns. taivas on paratiisi, ja tavoittelemme luonnostamme muutenkin lopulta vain hyvää. Oikeasti uskon, että ihmiset ajattelevat ja uskovat pohjimmiltaan silkkaan hyvään. Jos ja kun asianlaita on niin, että ainoa Totuus on siis universaali rakkaus, jumaluus, paratiisi, ykseys, täydellisyys, autuus, ikuisuus, nyt-hetki, Henki, suurempi voima jne kaikkea näitä, niin silloinhan mitään muuta ei ole olemassa. Tästä päästään siihen, että meidän "ongelmamme" eivät ole todellisia. Miksi ne "ovat", mitä ne sitten ovat. Olen päätellyt niin, että suuremman suunnitelman vuoksi (joka on oma tarinansa ja aiheensa) olemme tulleet tänne maapallolle oppimaan, kokemaan, nauttimaan, mutta saimme samalla vapaan tahdon, jonka kylkiäisenä saamme "egon", pelkominän, varjominän, "pimeän puolen", harhamielen, miten haluammekaan sellaista kuvailla. Mistä "ego" syntyy. Mielestäni se alkoi siitä, kun vapaan tahdon mukaisesti aloimme ensi kerran pelkäämään, vaikkapa läheisen kuoleman vuoksi. Syntyi ajatuksia tyyliin: "voi miksi, voi miksi, Jumala annoit tämän tapahtua", pelkoajatuksia, surua, ja muita raskaita tunteita, joita emme osanneet käsitellä. Niiden käsitteleminen uskon ja luottamuksen (siis totuuden, rakkauden) keinoin on meidän yksi periläksymme täällä korkeamman hyvän vuoksi. Emme siis oikein osanneet käsitellä tunteitamme ja uskomme horjui. Syntyi seuraavana ajatus rakkauden, alkulähteen ja jumaluuden kieltämisestä (samalla siis oman jumaluutemme, oman itsemme kieltämisestä, koska olemme mielestäni jumaluuden kanssa myös yhtä, sama asia), ja siihen liittyvät kielteiset tunteet. Alemmuudentunne, avuttomuus, syyllisyys, epätietoisuus... Seuraavaksi tämä "egomielemme", pelkomme, alkoikin syyllistää tapahtuneista yhä lisää itseään, ja sitten muita, kanssaeläjiä. Syntyi niin sanottuja tukoksia meissä. Sydämemme sulkeutui. Aloimme purkaa pahaa oloamme muihin ja ympäristöömme, tuli uusia koettelemuksia, lisää murheellisia tilanteita, ihmissuhde-ongelmia... Siitä seurasi vihaa, kaunaa, katkeruutta, omistushalua korvaamaan "tyhjää tilaa" sisimmässä, ja niin edelleen. Syttyi ensimmäiset käsirysyt, tappelut, sodat. Loput me tiedämme. Elämästä toiseen. Puhumme "karmasta". Mitä karma lopulta oikeastaan on, onko karmaa olemassa. Herättävimpiä Ihmeiden Oppikurssiin liittyviä keskusteluja oli, kun eräskin tuttava totesi kylmän rauhallisesti, että karmaa ei ole. Olin tyrmistynyt. En ollut ajatellut niin pitkälle. Yksinkertaisimpien asioiden käsittäminen on ihmismielelle (egolle) vaikeinta. Ko. henkilö sanoi vielä muun muassa: karma, ego, menneisyys, harha jne. on kaikki samalla viivalla, niitä ei ole, päästä niistä vain irti, kumpaan uskot: egoon vai pyhään henkeen. Kun olin hädissäni, hän sanoi: kuka siellä puhuu, ego vai pyhä henki. Aloin siis miettiä näitä ja oivalsin: niinpä taitaa olla. Kun emme ole tasapainossa, kun meillä on jotenkin huono olo tai näemme ongelmia itsessä tai muissa, puhuu silloin aina ego. Kun joudut vaikeuksiin, voit olla varma, että egosi on töissä. Kun henkisissä piireissä puhutaan pimeyden voimista, erilaisista negatiivisista hengistä tai muusta sellaisista puhutaan niissäkin aina egosta, eritoten puhujan omasta egosta. Nykyään uskon, että mitään pelättävää ei ole, mitään väärää ei tapahdu, mitään mörköjä ei ole. Energiat ja vibat on paremmat meissä ja ympärillämme kuin koskaan voisimme kuvitellakaan. Kaikesta onkin jo huolehdittu. Puhdistamista ja energiatason kohottamista toki usein onkin tarpeen tehdä, mutta kaikki on aina silti jo niin hyvin kuin voi tällä hetkellä tässä tilanteessa olla. Aikakin on harha. Riippuu vain toimintatavastamme "valaistummeko" nyt heti, vuoden, 20 vuoden, vai monen elämän päästä. Mutta olemmekin jo valaistuneita. Olemme jo kaikki yhtä jumalallisia. Olemme aina olleet ja tulemme aina olemaan. Kaikilla on samat voimat ja lahjat käytössään, rajattomat, äärettömät. Olemme jo perillä. Meidän täytyy vain muistaa, oivaltaa se. Kun sen muistamme ja sisäistämme, voi ego mennä. Se ikään kuin haihtuu pois tai muuntuu osaksi pyhintä itseämme. Jos yhä haikailemme menneisyyteen tai kurkottelemme tulevaan olematta läsnä tässä ja nyt, puhuu egomme. Silloin se on vain viesti siitä, että yhä on purettavaa ja opittavaa pelosta. Siispä tässä chakra-aiheessakin, kaikissa sairauksissa ja vaivoissa, missä tahansa kielteisessä tuntemuksessa tai asiassa, on kysymyksessä sama asia: ego, menneen taakka, ei-palvelevalla tavalla suunnattu huomio, ei-palveleva ajatusmalli, kielteinen tunnetukos jne. Fyysinen keho ja siitä huolehtiminen on yksi osa meitä ja suoraan verrannollinen henkisyyteemme (ja toisinpäin).
Ongelmat on harhaa, pelko on harhaa. Tukokset chakroissa on harhaa. Tavallaan. Karma on paradoksi. Se on sitä, että elämme menneessä, haluamme hyvittää tekomme (alitajuisesti). Karma on hieman kielteisensävyinen ja rangaistuksenomainen sana, käsite, eikä ihme, perustuuhan se pelkoon. Kaikki riippuu siinä ajattelutavasta. Rankaiseeko ja tuomistseeko alkulähde, jumala. Rankaiseeko rakkaus. Haluaako alkulähde (tai suojelusenkelimme tai muu vastaava taho) meille ongelmia. Ei, meitä ei rangaista, tuomita, eikä meille haluta mitään ongelmallista. Me teemme sen itse, me, meidän egomme haluaa itsellemme ongelmia ja rangaistuksia. Me ei olla annettu itsellemme ja muille anteeksi. Ei olla päästetty menneestä irti. Tai siis pelkominämme, mielemme ei ole päästänyt irti. Viisain, pyhin itsemme kyllä on, kuin myös alkulähde ja kaikki muu on antaneet meille jo kaiken anteeksi, ei itse asiassa ollut koskaan mitään anteeksi annettavaakaan, koska mitään pahaa ei ole julmimmissakaan maanpäällisissä skenaarioissa tapahtunut. Kaikki on aina korkeimmaksi hyväksi henkitasolla. Tietenkään koskaan ei ole tarkoitus maanpäällä esimerkiksi tappaa. Kukaan tai mikään Hengessä ei halua tai oikeuta sitä. Me, meidän pelkomielemme, "oikeuttaa" sen ja kärsimme siitä sitten. Vapaan tahdon mukaisesti saamme mennä kohti valoa raskasta tai kevyttä tietä pitkin. Yleensä valitsemme raskaan. Siitä seuraa asioiden käsittelyä, koska henkemme haluaa vapautua. Oikeastaan me siis jo olisimme vapaita, jos eläisimme täysin hengestämme. Näin ajatellen hoksaamme, ettei maailmassa ole huonompia ja parempia ihmisiä tai mitään tuomittavaa tai arvotettavaa. Kaikki on täydellistä. Tuomitsija puhuu aina vain itsestään, pelkominästään. Se on ollut mielenkiintoista ja hämmentävää viimein käsittää omalla kohdallani. Jos olen vähänkään alkanut tuomita, tai reagoida kielteisesti johonkin tai johonkuhun, peilautuu siinä taas egoni: alan tuomita, koska en kykene hyväksymään itsessäni tukahdutettuna olevaa tuomitsemiseni kohdetta, jotain omaa häpeällistä kielteistä tunnetta tai ajatusta minussa. Se tapahtuu siksi, että sen hoksaisin viimein. Kun sen käsittelen ja siitä puhdistun, ei näy enää mitään tuomittavaa. Siksi kaikki mitä elämässä vastaan tulee, on peilausta meistä itsestä, jollain tavalla. Maailmankaikkeus on erehtymätön.
Ja niin tässä sepustuksessani pääsen siihen, kuinka valaistuminen ja eläminen itsessään on: vain Olemista. Yksinkertaisesti. Tyytyväisyyttä. Minulla onkin jo kaikki mitä voin koskaan tarvita. Ja tulisi olemaan moninkertaisen runsaasti, jos otan vapaasti vastaan. Vain itse voin tukkia terveyden ja runsauden virran ajatuksillani ja tunteillani, koska maailma on niin rakastava ja avokätinen, että se antaa meille ajatustemme kohteen, ihan kuin jokainen ajatus olisi tilauslomake, joka menee perille, ja sen saa mitä tilaa (ihan niin suoraa se ei onneksi ole, on muitakin "henkisiä lakeja", joiden täytyy täyttyä, jotta jotain tapahtuu). Jännitys on mitä luulemme olevamme, rentous on se mitä olemme. Tuohon ajatelmaan voisi laittaa monia muitakin esimerkkisanoja. Ihmisen ei tarvitse pingottaa, ponnistaa, yrittää, saavuttaa, taistella. Siis pelätä. Koska sitä hän ei ole. Ja taistelua vastaan ei pidä käydä taistelulla, ei pelolla pelkoa vastaan. Sillä pystyy lähinnä tukkimaan vapaata virtausta lisää, ja ruokkimaan enemmän jo alkuaan raskasta tilannetta. Ei ylipäätään pidä käydä mitään vastaan. Vain hyväksyä. Antaa anteeksi. Irtipäästää. Antaa omastaan ja vastaanottaa. Tietää ansaitsevansa. Luottaa. Uskoa. Eli Rakastaa. Niin kaikki järjestyy automaattisesti yltäkylläisen hyvin. Toiveemme, haaveemme, vastaukset rukouksiimme, ovat lähempänä kuin osaamme arvata: ne odottavat tuossa meidän vastaanottamistamme. Otetaan siis vastaan, koska ansaitsemme. Ja kas, kaikki chakratkin aukesivat kuin itsestään. Ihminen valaistui, vapautui, ja pääsi viimein elämään täyttä Elämää.
Me ei tarvita guruja, mestareita, opettajia, kirjoja, raamattuja, mitään. Kukaan ei ole ylitse muiden millään lailla, vaan jokainen on paras. Apua voi ja saa pyytää. Avuntarpeen myöntäminen on ensiaskeleita vapautumiselle. Pyytetön ja hyvä apu on ilmaista ja empaattista, lempeää, rohkaisevaa. Se on oivallista henkiseen "kehitykseen". Mutta kukaan muu meitä ei voi eikä pidäkään parantaa kuin me itse. Eikä tarvitsekaan, kun meillä on jo kyvyt ja avaimet siihen. Jos näet päräyttävän henkisen opuksen ja haluaisit sen, mutta se maksaa, vaikka 70 euroa; voi kysyä, onko tämä opus sittenkään tehty tai jaettu rakkaudella vai pelolla. Tarvitsenko sitä silloin. Mitä jos tiedänkin kaiken jo ja vastaukset ovat sydämessäni. Onhan maksullisista kirjoista, kursseista jne toki hyötyä ja iloa, itsekin niitä hankin, ja rahankin voi ajatella monin tavoin, kolikoilla on toinen puoli, mutta se perimmäinen pointti on: tieto on jo saatavilla, maksutta.
Vaikka tiet vievät samaan paikkaan, en itsekään lähtisi kvanttihyppyihin, ainakaan väkisin. Onhan selvää, että haasteita tulee lisää, jos availee itsestään valon kanavia nopeasti käsittelemättä ensin kaikessa rauhassa omia varjopuoliaan, joista yksi on se tuttu mielen janoisuus: "minun täytyy saada kaikki heti ja jotain hurjaa, mystistä, järisyttävää, suurta, mahtavaa". Valokanavien avautuessa on joskus kuin päästäisi vuolaan virran irti, ja se törmäisi erilaisiin patoihin meissä voimalla. Toisaalta "tietoisuuden noustessa" nousee myös valoon, esiin, aina ne varjopuolet käsiteltäviksi joka tapauksessa. Henkisyydessä on nämä omat kompastuskivensä, joihin olen itsekin osaltani osin aiemmin kompastunut. Ylimielisyyden ja tietynlaisen "korkealle kurkottamisen" lisäksi tuttu kompastuskivi on niin sanottu mystiikan harha: se, kun ihminen ei hoksaa kaiken yksinkertaisuutta ja hyvyyttä, ja niitä omia esteitään (tai siis niiden olemattomuutta) ensin. Henkisyys on yhtäkaikki, yksinkertaista. Ei tarvita "trippailua", henkistä matkustelua, aineita, pyhiinvaellusmatkoja, kasteita, mitään. Hiljentymistä, rauhoittumista, sisimmän kuuntelua, sitä me tarvitaan. Se on oikeastaan avain kaikkeen. Rakastaessa itseään, rakastaa muita. Uskoessa jumaluuteen, uskoo itseensä. Kuunnellessa sisintään, kuuntelee jumaluutta. Se on sama asia.
Kokemukseni mukaan, chakrat tai mikään energiajärjestelmässä ei tahdo lopullisesti puhdistua tai parantua, ellei ole käsitellyt niitä omia varjopuoliaan, eli pelkoja ja kielteisiä ajatusmalleja pois, sillä ne on osaltaan juuri niissä chakroissa. Joskus sellainen voi liittyä eräänlaisella henkisellä sidoksella / sopimuksella vahvasti toiseen sieluun, jolloin on yhteistä selvitettävää. Lopulta selvittäjä on kuitenkin aina minä itse. Eikä mikään energiajärjestelmässä aukea rentoutumatta ja luottamatta, huolestumalla. Huoli on pelkoa. Kuinka voisi huolella poistaa huolta. Olen huomannut miten meitä "tuolta ylhäältä" rakastetaan niin paljon, että meidän todella annetaan pitää kaksin käsin kiinni taakoistamme, jos niin kerran haluamme. Meidän läksy on lopettaa vanhat ajatusmallit, koska me ei oikeasti olla yhtäkuin ne ajatusmallit. Muu ei sido meitä kuin ne ajatusmallit.
Vielä pari sanaa maadoituksesta. Maadoitushan on ymmärrykseni mukaan lopulta sitä, että mihin suuntaamme huomiomme ja jakaantuuko huomiomme tasaisesti / niinkuin kuuluisi. Olen huomannut, että joskus voi tuntua siltä kuin maadoitus heikkenisi, muttei se olekaan niin. Se voi olla sitä, että oma energia muuntuu / liikkuu / poistuu / puhdistuu. Se voi olla muistoa edellisistä elämistä tilanteista, joissa ei ollut oikeasti maadoittunut, eli se voi olla alitajunnasta kumpuava tunne tai muisto, pelko maadoituksen menettämisestä. Uskon, että kun maadoituksen on huolellisesti "lukinnut" Äiti Maahan ja pyytänyt vielä, että maadoitus pidetään täydellisenä esim. enkeleiden toimesta, niin se myös pysyy lujana. Eikä meidän anneta irrota maan päältä, ellei se ole meidän kaikeksi parhaaksi. Mitään ei tapahdu ilman oikeaa syytä. Jos tulee silti epämääräinen maadoittumaton tunne, on siinä kyse todennäköisesti jostain muusta. Ihminen on niin tavattoman syvä erilaisine tuntemuksineen, toimintoineen, ja mahdollisuuksineen. En tiedä onko "muissa maailmoissa oleminen" sinänsä huono asia, jos sen itse kontrolloi (miksei kontrolloisi, kuka muu, jos emme me itse) ja jos se ei häiritse. Tietenkin meidän olisi varmastikin tarkoitus elää täällä maan päällä ja tässä kehossamme. Mielikin voi vaeltaa kyllä ilman, että lähtee kehosta. Uskon, että sen todella tietää, jos oikeasti maadoitus menee ja irtaantuu kehostaan.
Tähän viimeiseksi: uskon nykyään vahvasti siihen, että me ei saada jotain chakraa haluamallamme tavalla auki (esim. selvännäköä) ellei ole sen aika. Me avataan, ja meille avataan "ylhäältä käsin", ne heti kun on oikea ajoitus. Jos siitä tulee ikäviä kokemuksia, silloin ne tarvitaan, jotta jotain parempaa voi tulla elämään. Jos vaikka selvännäkö ei ole auki tai aukea, on se merkki siitä, ettei pystyisi käsitellä vielä näkemiään asioita tarpeeksi hyvin. Selvännäköön ja sen eri tasoihin liityy olennaisesti ensin pelkojensa pois käsittely. Otsachakra on siis paljolti "valaistumisen chakra". Ja ikäviä kokemuksia ei pääsääntöisesti tule (tai niitä ei koeta ikävinä) kun elää puhtaimmasta rakkaudestaan ja viisaudestaan. Silloin näkee kaikessa sen rakkauden, jota kaikki on.
Jos joku jaksoi tämän lukea, fine.

Jos joku ei jaksanut lukea, fine.

*menee hiljentymään*