Kirjoitan muistiin, sekä toivottavasti myös muille hyödyksi, tämän aamuisen oivalluksen.
Olin vähän aikaa sitten tilanteessa, jossa pari kaveriani, joukko tuttujani ja joitakin tuntemattomia näki minut nolossa tilanteessa useampaan kertaan, en vain osannut.
Näissä noloissa tilanteissa, en muista että juuri minkäänlaista tunnereaktiota olisi noussut. Pohdin tänä aamuna, että mistä oikein oli kyse.
Tajusin, että tunnereaktiota ei noussut ehkä siksi, etten yhdistänyt noloa tilannetta itseeni. Koen, että ruumiini, ajatukseni ja tunteeni eivät ole jollakin tavalla omiani. En pysty tekemään ulkonäöstäni juuri sellaista kuin haluan (mitä se sitten olisikaan), satun vain olemaan tässä muodossa geenieni ja ulkoisten vaikuttimien seurauksena. Ajatukseni tuntuvat monesti olevan pinttyneitä tapoja tai ajatusmalleja, enkä koe että olisin tietoisesti muokannut ajatusmaailmani juuri sellaiseksi kuin se on. Tunteeni tulevat ja menevät, sekä ne ovat monesti irrationaalisia, niissä ei ole järkeä. Jos saisin itse valita, tuntisin useasti jollakin toisella tavalla.
Mitä nolostuessa tapahtuu? Tulee pelko siitä, että minua ei hyväksytä, tai että muut saavat minusta väärän kuvan. En ole oikeasti tuollainen, voi ei...
Nyt kun en yhdistänyt minääni juuri millään tavalla itseeni, minulla ei ollut mitään syytä nolostua. Olen sellainen kuin olen, enkä ole päättänyt että minäni on tällainen. En itse päättänyt mokata. Minulle ei ole merkitystä, millaisen kuvan muut saavat minästäni, koska se en ole minä itse.
Minäni on yksi muiden ihmisten joukossa. Miksi syyttäisin häntä mokaamisesta, kun en olisi syyttänyt ketään muutakaan vastaavassa tilanteessa? Päinvastoin, olisin toivonut että henkilö ei syyttäisi itseään siitä, että mokasi. Niinpä miksi minä itsekään syyttäisin minääni tässä tilanteessa.
Kun siis tein jotakin noloa, minun oli vaikea yhdistää tätä tapahtumaa itseeni. Tämä tyyppi teki jotain noloa, mutta se ei liity minuun.
Ehkä jotakin tämän suuntaista tarkoitetaan minättömyydellä, ei-itsellä ja tyhjyydellä.
