Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)


Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Enkö kuulu minnekään? - 1

Unohdutus

  • Hippiäinen
  • *
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 23
Enkö kuulu minnekään?
« : 14. Huhtikuuta 2012 klo 20:33 »
  • Tykkää (0)

  • Olettaisin, että itsensä etsiminen on aika tyypillistä useimmille nuorille ihmisille. Ja että kaikilla joskus on hetkiä, kun tuntuu, ettei kuulu jonnekin.

    Mutta entä kun tästä tunteesta tulee lähes jatkuva? Kun tuntuu, ettei kuulu minnekään. Ainakaan pysyvästi. Ja vuodet vaan vierii, ja vaikka välillä saan jonkinlaisia ahaa-elämyksiä, en silti koe pääseväni eteenpäin. Välillä tuntuu etten oikeastaan ole mitään pysyvää. En ole pysyvästi tietynlainen, enkä pysyvästi kaipaa tietyntyylistä seuraa. Koska ihmiset kai yleensä kaipaa samanhenkistä seuraa, mutta mitä sitten kun se "samanhenkinen" onkin kovin muttuva käsite? Olen kameleontti, joka sopeutuu vähän minne tahansa. Mutta missään en voi olla kokonaan minä, vaan ikään kuin ilmennän vain niitä puolia itsestäni, joita kyseinen ympäristö "vaatii" minulta. Ja jossain vaiheessa alan kaivata niiden muiden puolien ilmentämistä, jolloin tunnenkin oloni kotoisammaksi erilaisessa ymäristössä, jossa voin ilmentää näitä muitakin puolia.

    Elämässäni on vain eläimet ja muutama ystävä, joiden ympärillä koen voivani olla kokonaisuudessaan minä, ja hyväksytty täsmälleen sellaisena kuin olen. Vain siinä seurassa minut hyväksytään minuna. Edes vanhempieni ympärillä en voi olla kokonaan minä.

    Lisäksi minua vaivaa toistuva tunne siitä, että olen taakaksi. Tämäkin johtaa siihen, etten kovinkaan helposti pysy pitkään samoissa porukoissa, koska alan tuntea olleeni heille liian kauan jo taakaksi. En halua aiheuttaa ongelmia tai olla kenellekään vaivaksi.

    Kun tähän muka "kilttiin tyttöön" vielä lisätään se, että olen oikeasti ajatusmaailmaltani aika kova ja vaativa varsinkin itseäni kohtaan, ja toisinaan hyvinkin suorapuheinen, on asia ongelmallisempi. Saatan yksinkertaisesti tarkoittamattani jyrätä muita ihmisiä, ellei toinen osaa pitää puoliaan. Käytökseni edustaa hyvin pitkälti kaikki tai ei mitään -mallia. Joko olen hyvin pidättyväinen ja varovainen, tai sitten jyrään, tuntuu kuin en löytäisi sopivaa tasapainoa. Sitten häpeän asiaa ja vetäydyn sosiaalisista kontakteista, jolloin en ainakaan opi mitään.

    Ainoa paikka, minne koen kuuluvani, on luonto. Koskaan en ole lähempänä kotia, kuin silloin kun saan olla jossain keskellä koskematonta luontoa. Se ei kuitenkaan pidemmän päälle taida riittää useimmille ihmisille, vaan ihminen tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen? Minä ainakin, minkä takia en ole enää vuosiin halunnut asua yksin, vaan mieluummin jossain kimppakämpässä.
    Kirjattu

    keltainen

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 197
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #1 : 14. Huhtikuuta 2012 klo 21:57 »
  • Tykkää (0)

  • Minulla on osittain ihan samanlaisia fiiliksiä ja olen tullut siihen tulokseen, etten edes halua kuulua mihinkään. Ahtaaseen ryhmään kuuluminen jotenkin rajoittaisi elämää: pitäisi olla tietynlainen ja miettiä, onko jokin teko ristiriidassa ryhmän kanssa. Senpä takia en lokeroi itseäni esimerkiksi hipiksi, vaan enemmänkin pyrin sanomaan, että ihmiset kutsuvat minua sellaiseksi joidenkin piirteideni vuoksi.

    Koska ihmiset kai yleensä kaipaa samanhenkistä seuraa, mutta mitä sitten kun se "samanhenkinen" onkin kovin muttuva käsite? Olen kameleontti, joka sopeutuu vähän minne tahansa. Mutta missään en voi olla kokonaan minä, vaan ikään kuin ilmennän vain niitä puolia itsestäni, joita kyseinen ympäristö "vaatii" minulta. Ja jossain vaiheessa alan kaivata niiden muiden puolien ilmentämistä, jolloin tunnenkin oloni kotoisammaksi erilaisessa ymäristössä, jossa voin ilmentää näitä muitakin puolia.

    Elämässäni on vain eläimet ja muutama ystävä, joiden ympärillä koen voivani olla kokonaisuudessaan minä, ja hyväksytty täsmälleen sellaisena kuin olen. Vain siinä seurassa minut hyväksytään minuna. Edes vanhempieni ympärillä en voi olla kokonaan minä.

    Oletko miettinyt, miksi olet tietyssä seurassa tietynlainen. Toki kaikki varmaan hiukan ovat, mutta minä ainakin pyrin tietoisesti tuomaan esille kaikkia puoliani, että tosiaan olisin mahdollisimman oma itseni ja ihmiset voisivat valita, haluavatko olla todellisen minun ystäviä vai jonkun feikki-minun. Ja yleensä todellisesta pidetään paljon enemmän.

    Tavallaan ymmärrän sen, että vanhempien ympärillä ei voi ilmentää kaikkia puoliaan, mutta tavallaan se on kammottavaa. Jos kyse on siitä, että haluat olla vanhempiesi edessä kiltti ja hyvin pärjäävä tyttö, ymmärrän ehkä hyvin, mutta sekin voi mennä liian pitkälle. Varmasti he haluaisivat tuntea todellisen sinut, eikä minää sensuroitua versiota.

    En tiedä, mikä oikeastaan oli pointtini. Ehkä se, että ole itse oma ryhmäsi. Sillä vaikka joskus tuntuu siltä, että kaikki muut ovat tiivis osa jotakin, ei se loppujen lopuksi niin mene. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole niin yksinkertaisia.
    Kirjattu

    Hipisteliä

    • Uushippi
    • **
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 59
    • meno menee villiksi, ota slungisti
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #2 : 14. Huhtikuuta 2012 klo 22:23 »
  • Tykkää (0)

  • Ääh! Mitä tuolaisista  :P! Etsä salee oo kenellekkään taakaks . Elämässä on annettava itselleen anteeks joitakin asioita, muuten elämä kuluu vaan murehtimiseen. Itsekkään en ole "yhden" porukan tyyppei vaan hypin koulus tavallisesti porukast toiseen.
    Ja mitä tulee sun mielipiteisiin: voihan sitä sanoa mielipiteensä vapaasti, kunhan ei vaan loukkaa ketään pahasti.  Sanoo vaan et on eri mieltä ja antaa perustelut tai vastaväitteet ja jättää siihen. Tuskin kukaan tästä suuttuu, eikä pidäkkään suuttuu se on sun oikeus :)
    Voin omasta kokemuksest sanoo et kyl sen oman porukan löytää, jos ei tunne itseään ulkopuoliseks pitää vaan olla sisukas :)
    Kirjattu

    Unohdutus

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 23
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #3 : 14. Huhtikuuta 2012 klo 23:28 »
  • Tykkää (0)

  • Oletko miettinyt, miksi olet tietyssä seurassa tietynlainen. Toki kaikki varmaan hiukan ovat, mutta minä ainakin pyrin tietoisesti tuomaan esille kaikkia puoliani, että tosiaan olisin mahdollisimman oma itseni ja ihmiset voisivat valita, haluavatko olla todellisen minun ystäviä vai jonkun feikki-minun. Ja yleensä todellisesta pidetään paljon enemmän.

    Tavallaan ymmärrän sen, että vanhempien ympärillä ei voi ilmentää kaikkia puoliaan, mutta tavallaan se on kammottavaa. Jos kyse on siitä, että haluat olla vanhempiesi edessä kiltti ja hyvin pärjäävä tyttö, ymmärrän ehkä hyvin, mutta sekin voi mennä liian pitkälle. Varmasti he haluaisivat tuntea todellisen sinut, eikä minää sensuroitua versiota.

    En tiedä, mikä oikeastaan oli pointtini. Ehkä se, että ole itse oma ryhmäsi. Sillä vaikka joskus tuntuu siltä, että kaikki muut ovat tiivis osa jotakin, ei se loppujen lopuksi niin mene. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole niin yksinkertaisia.

    Niin, siis minähän olen minä. Se, mitä suren, on että tämä "minä" tuntuu olevan kaikesta muusta kovin irrallaan. Koditon kummajainen. Olisi kiva joskus tuntea kuuluvansa joukkoon, tuntea olonsa kotoisaksi muiden ihmisten joukossa. Eikä vain aina olla yksin, jatkuvasti laahustaen eteenpäin löytämättä sitä mitä etsin, tietämättä edes mitä oikeastaan etsin. Toisaalta pidän matkanteosta, mutta joskus kaipaisin lepoa ja yhteisöllisyyttä. Ettei aina tarvitsisi selvitä kaikesta itse, yksin. Että joku joskus huolehtisi minusta, enkä minä muista.

    Olen sen verran "vanha" jo ja asunut vuosia pois kotoa, että vanhempani ovat jo kauan sitten joutuneet ymmärtämään, etten olekaan se kiltti, itsenäinen ja hyvin pärjäävä tyttö jollaiseksi he minua luulivat. Etenkin äidille se oli kyllä kova isku. Juuri äidiltä olen myös saanut kuulla, tilanteissa joissa itse olen kokenut olevani nimenomaan oma itseni ja vähemmän pidättyväinen, että hänen mielestään en ole ollut ollenkaan oma itseni. Isän kanssa olen huonoissa väleissä, harvemmin hänen kanssaan tulee vaihdettua yhtään ylimääräistä sanaa, kun en jaksa ainaista riitelyä. Molemmat vanhempani pitävät kuitenkin ymmärtämättään itsepintaisesti kiinni siitä roolista jonka ovat minulle aikanaan antaneet, ja jos en sovi siihen he kokevat minut vaikeaksi. Joten kun tapaan heitä on helpoin asettua siihen rooliin, varsinkin kun olen korviani myöten täynnä sitä ainaista riitelyä jollaista elämä vanhempieni kanssa on.

    Olen miettinyt, ja tavallaan näenkin, miksi tietyt porukat saavat tietyt puolet minusta esiin. Eikä se ole mikään feikki minä, se on vain vajaa minä. Ja ongelmanihan on nimenomaan se, että olen koko elämäni ajan kokenut, että näistä vajaista osista minua pidetään huomattavasti enemmän, kuin koko minusta kaikkine puolineen. Kerta toisensa jälkeen olen joutunut toteamaan, että suurin osa ihmisistä jotenkin pelästyy ja vetäytyy pois seurastani, jos uskallan olla enemmän oma itseni. Koen olevani muiden silmissä todella hankala, vaikka yritän olla todella yksinkertainen ja suora.
    Kirjattu

    Ankkadaami

    • Vieras
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #4 : 14. Huhtikuuta 2012 klo 23:47 »

    Samanhenkistä joukkiota on vaikea löytää. Monien tällaisilta näyttävien joukkioiden takana on oikeastaan aina se, että heitä on aluksi yhdistänyt pieni samankaltaisuus johonkin asiaan. Monet kuvittelevat tietysti alkuvaiheissa, että ovat löytäneet sen samanhenkisen porukan. Pikkuhiljaa, ajan kuluessa, alkaa kuitenkin yleensä tulemaan myös esille kuinka erilaisia ne henkilöt siinä porukassa ovat. Siinä samalla kun aika kuluu ja nämä asiat tulevat esille, huomataan, että samankaltaisuudesta huolimatta joukkio on erilainen, muodostuu se side, tulee se yhtenäisyyden tunne, vaikka yhteneväisiä eivät olisikaan. Samanhenkistä joukkiota ei kannata etsiä siten, että porukassa kaikki olisivat samanhenkisiä. Joukkio voi kerääntyä useista eri tavalla ajattelevista ihmisistä, eri paikoista, eri luonteineen ja aatteineen. Sitä ei ehkä pysty olemaan samanhenkinen kaikkien tähän joukkioon kuuluvien kanssa, mutta ideana onkin se, että pystyy olemaan oma itsensä sen joukkion kanssa. Joku ymmärtää murheet, joku ymmärtää vitsit jne.. Ei näiden asioiden tarvitse tiivistyä yhteen ihmiseen, vaan ne voivat keskittyä useampaan ihmiseen. Ihmisellä on monta puolta, ja yleensä se onkin niin, että eri puolet tulevat eri ihmisille esille. Et ole siis ainoa. Joten samanhenkisen seuran voi korvata myös monipuolisella seuralla, ei yhden henkilön tarvitse ymmärtää, jos on joukkio ymmärtämässä. Eikä sen tarvitse olla kunnon kaveriporukka, minulla on ystäväpiiri, jossa toiset eivät ole tekemisissään millään tavalla toistensa kanssa, ja vaikka en kenenkään kanssa heistä millään tavalla erityisemmin samanhenkinen ole, niin heidän seurassaan pystyn olemaan oma itseni, vaikka eri henkilöille eri puolta näytänkin. Mutta näiden ihmisten seurassa tulen näyttäneeksi kaikki puoleni, vaikken niitä kaikille näyttäisikään.
    Sitäpaitsi vaikka hyppii sattumanvaraisesti kaikissa kaveriporukoissa, niin sehän tarkoittaa sitä, että on aina joku jonka luokse mennä. Itse en ole missään kaveriporukassa, koska hypin niissä, mutta se tarkoittaa sitä, että tarpeen vaatiessa minulla on useampi porukka johon sulautua hetkeksi jos on tarvetta. Joillakin on yksi ihminen jonka luokse aina mennä, joillakin useampi ihminen, ja joillakin on monia ihmisiä, jotka ovat eri tilanteissa valmiit ottamaan sinut luoksensa, jos kysyt.
     
     Ja tuosta sinun "luonneprobleemastasi", joka ei probleema ole. Voin kertoa esimerkin. Omaan parit erittäin ärsyttävät piirteet, esimerkkinä valittaminen. Tiedostan asian, ja osaan pyytää sitä ihmisiltä tarvittaessa anteeksi. Sen takia monet ovat hyväksyneet sen, saattavat monesti vain päätyä naureskelemaan sille.  Huonoja puolia saa olla, ja ihmisetkin hyväksyvät ne, jos sinäkin pystyt hyväksymään. Tiedostettu huono puoli on paljon parempi kuin tiedostamaton. Sinä olet ihminen ihmisten joukossa silloin, miksi sinun pitäisi olla täydellinen, jos hekään eivät ole? Jos he eivät sitä pysty hyväksymään, niin heillä on väärä käsitys täydellisyydestään, taikka sitten he eivät tunne olevansa ihmisiä, tämäkin vaihtoehto on olemassa. Molemmissa tapauksissa kuitenkin paras vaihtoehto lienee jättää heidät oleilemaan keskenään. Ihmiset, jotka vaativat jotain sellaista muilta, mitä itse eivät omaa, eivät ole yleensä seuran arvoisia. 
    Ihmiset jotka hyväksyvät epätäydelliset puolesi ovat vaivan ja etsimisen arvoisia. Sellaiset, jotka eivät hyväksy, harvemmin ansaitsevat mitään. Jokainen ihminen ärsyttää jokaista joskus, se kannattaa myös muistaa
    Kirjattu

    millie

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 11
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #5 : 18. Huhtikuuta 2012 klo 13:08 »
  • Tykkää (0)

  • Unohdutus, et ole yksin mihinkään kuulumattomuuden tunteesi kanssa! Kuvauksesi kuulostaa hyvin tutulta, vaikka sitä tunnetta on vaikea muotoilla sanoiksi. Uskoisin ulkopuolisuuden (ja juurettomuuden?) tunteen liittyvän juuri tuohon mainitsemaasi itsensä etsimisen prosessiin - se jatkunee kuitenkin enemmän tai vähemmän läpi elämän. Huonoina päivinä ainakin itseäni pelottaa, ettei paikkaa johon tuntisi kuuluvansa ehkä koskaan löydy. Pitäisi vaan ajatella positiivisesti elämää ja etsimisprosessia itsessään arvokkaana matkana - ainakaan ei jämähdä paikoilleen :)

    Kuten Ketoneilikka kuvaa, ulkopuolisuuden tunne voi olla pitkälti kiinni omasta ajattelusta. Pitäisi tosiaan osata olla itselleen armollinen, suoda itselleen oikeus nauttia myös yksinolosta ja uskaltaa olla sellainen kuin on. Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin jos on kauan yrittänyt tulla hyväksytyksi olemalla jotain muuta kuin mitä todellisuudessa tuntee olevansa.

    Ihmiset tosiaan ovat niin monimutkaisia, että tuskin täysin samanlaista seuraa löytyy - komppaan siis Ankkadaamia. :) Mahdollisuus hyppiä porukasta porukkaan on siis tavallaan rikkaus, kuten kommenteista on käynytkin ilmi. Ystäviä voi olla moneen lähtöön - keskusteluun, erilaisiin harrastuksiin jne. Tietyllä tasolla tosi erilaiset ihmiset voivat taas jossain muussa suhteessa olla samanhenkisiä!

    En oikein tiedä, mikä kirjoitukseni pointti on. Kuuntele itseäsi ja tee niin kuin parhaalta tuntuu - eiköhän sillä tavalla lopulta valikoidu sellaiseen paikkaan ja seuraan, joiltain osin ehkä tosi kirjavaan ja erilaiseenkin, jossa viihtyy :)
    Kirjattu
    Life is a journey - it can take you anywhere you choose to go

    tuulitukka

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 158
      • Burning in Water Drowning in Flame
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #6 : 04. Toukokuuta 2012 klo 18:37 »
  • Tykkää (0)

  • Olettaisin, että itsensä etsiminen on aika tyypillistä useimmille nuorille ihmisille. Ja että kaikilla joskus on hetkiä, kun tuntuu, ettei kuulu jonnekin.

    Mutta entä kun tästä tunteesta tulee lähes jatkuva? Kun tuntuu, ettei kuulu minnekään. Ainakaan pysyvästi. Ja vuodet vaan vierii, ja vaikka välillä saan jonkinlaisia ahaa-elämyksiä, en silti koe pääseväni eteenpäin. Välillä tuntuu etten oikeastaan ole mitään pysyvää.

    Olen varma, että löydät vielä paikan johon tunnet kuuluvasi. Mutta entä jos katsoisit tuota asiaa hieman eri kannalta? Mielestäni kuuluminen johonkin vaatii sitä, että kykenee elämään hetkessä, että on tyytyväinen siihen mitä on juuri sillä hetkellä. Se, että jatkuvasti koittaa etsiä jotain lisää johtaa usein jatkuvat etsimisen ja tyytymättömyyden kierteeseen. Toisaalta jos sinusta tuntuu kokoajan siltä, että jotain puuttuu, niin mieti mitä se on konkreettisesti mitä kaipaat. Jos löydät mitä se on, niin pyri aktiivisesti saavuttamaan se, jos et keksi mitään, niin ehkä etsimisestä ja juurettomuudesta on tullut tavallaan tapa sinulle.
    Itsekkin olen varsinkin viime aikoina miettinyt tuota ajatusta, ettei mikään ole pysyvää. Kun on tuntunut siltä, että rakkaat ihmiset katoaa elämästä muutosten myötä. Paikkakunnalta toiselle muuttaessa entisestä elämästä jää vain muisto, ihan kuin ei olisi koskaan siellä ollutkaan. Ja kaiken joutuu aloittamaan uudestaan. Ihan kuin veisin vain todella pienen paikan maailmassa, katoavan pienen. Ja niinhän minä teenkin, sitten yritän pyrkiä nauttimaan tästä hetkestä. Juuri nyt minulla on ihmisiä ympärilläni ja katto pään päällä, vaikka tulevaisuudessa tilanne saattaa olla erilainen, se ei tee tästä hetkestä yhtään sen vähemmän tärkeää.

    Niin, siis minähän olen minä. Se, mitä suren, on että tämä "minä" tuntuu olevan kaikesta muusta kovin irrallaan. Koditon kummajainen. Olisi kiva joskus tuntea kuuluvansa joukkoon, tuntea olonsa kotoisaksi muiden ihmisten joukossa. Eikä vain aina olla yksin, jatkuvasti laahustaen eteenpäin löytämättä sitä mitä etsin, tietämättä edes mitä oikeastaan etsin. Toisaalta pidän matkanteosta, mutta joskus kaipaisin lepoa ja yhteisöllisyyttä. Ettei aina tarvitsisi selvitä kaikesta itse, yksin. Että joku joskus huolehtisi minusta, enkä minä muista.

    Koitin miettiä tätä lainausta. Onko se mitä kaipaat kaikkein eniten ihmisiä ympärillesi? Luotettavaa sosiaalista verkkoa? Auttaisiko se sinua tuntemaan itsesi kuuluvaksi johonkin. Ja totuus ystävistä ja ihmisistä ympärillä on, että joskus heidän eteensä täytyy tehdä töitä. Ystäviä ei tule itsestän, mutta kun ne oikeat ihmiset löytyvät ystävyys kyllä rakentuu ilman sen suurempia taikoja. :) Toivottavasti sinäkin löydät vielä sellaisen yhteisön, joka saa sinut tuntemaan itsesi tervetulleeksi.
    Itse olen muuttanut kotoa nuorena ja juuri viimeksi kotipaikkakunnallani käydessäni äiti kysyi miltä sinne palaaminen tuntuu. Kerroin, etten tunne mitään sen ihmeempää, että se on vain paikka. Hän ei voinut ymmärtää. Enkä sitten jaksanut ruveta selvittämään, että mielestäni paikat ovat vain paikkoja joihin voi palata uudestaan tai aina löytää kauniimpia ja tärkeämpiä sellaisia. Mutta muistot ovat niitä jotka merkitevät ja ihmiset ympärillä. Yritän elää kiitollisena siitä mitä minulla on juuri tässä hetkessä. Kuitenkin muistot ja elämässäni olleet ihmiset muokkaavat minua sellaiseksi kuin olen.
    Eihän se aina tunnu auttavan siihen, että joskus väistämättä tuntuu siltä, että on vain katoavan pieni hiukkanen maailmassa, leijumassa tuulen mukana paikasta toiseen. Mutta se, että katselee elämää vierestä miettien mitä minulta puuttuu johtaa vain katkeruuteen ja tyytymättömyyden tunteeseen. Elämän voi kokea vain elämällä. :)
    Kirjattu
    “Normality is a paved road: It’s comfortable to walk, but no flowers grow on it.”

    Unohdutus

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 23
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #7 : 05. Toukokuuta 2012 klo 22:20 »
  • Tykkää (0)

  • Ensiksi kiitos kaikille kommentoineille, sain paljon mietittävää :)

    Tuulitukan kirjoituksesta tuli mieleen, että mä varmaan tosiaan kaipaan jotain mitä ei ole. Mulla hyvin todennäköisesti on joku trauma tai ongelma joka yhä vaikuttaa mun ihmissuhteisiin. Siinä missä useimmilla on jonkinlainen perusturvallisuuden tunne, mulla tuntuu lähinnä olevan perusturvattomuuden tunne :P Joten voi olla, että tosiaan etsin sitä samaa mitä olen etsinyt lapsesta saakka: turvaa. Ihmisiä joiden kanssa on hyvä olla. Joiden kanssa ei tarvitse olla niin varautunut, ei tarvitse kahlita itseään tullakseen hyväksytyksi. Ja se on jotain mitä ei välttämättä voi löytää, sen pitäisi kummuta sisältä ihmisestä itsestään, missä se olisi pikkuhiljaa saanut kasvaa ja kehittyä lapsesta saakka. Nyt olen aikuinen, mutta tältä osin pienen lapsen tasolla.

    Tiedän kyllä jo mikä ja millainen olen, ja olen oma itseni. Olisi vaan niin kiva jos ei tarvitsisi kulkea tätä polkua elämässä aina ja ikuisesti yksin, vaan osaisi olla ihmisten kanssa niin että pidemmän päällekin kaikkien on hyvä olla.
    Kirjattu

    tuulitukka

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 158
      • Burning in Water Drowning in Flame
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #8 : 06. Toukokuuta 2012 klo 10:07 »
  • Tykkää (0)

  • Ja se on jotain mitä ei välttämättä voi löytää, sen pitäisi kummuta sisältä ihmisestä itsestään, missä se olisi pikkuhiljaa saanut kasvaa ja kehittyä lapsesta saakka.

    Muista myös, että kun tarvittava päättäväisyys ja tahto löytyy niin mikään ei ole mahdotonta. Itseään voi kehittää haluamaansa suuntaan. Vaikka usein muutos itsessään onkin hidas prosessi, joten ihmeitä yhdessä yössä ei aina kannata odottaa, vaan käyttää kärsivällisyyttä. Tiedät mitä kaipaat ja miten sen saisit, ota siis pieniä askelia siihen suuntaan. Anna itsellesi aikaa oppia luottamaan ja avautumaan muille, hyväksy muut ja hekin tulevat hyväksymään sinut. Olen varma että löydät vielä juuri ne ihmiset joiden kanssa voit oppia tuntemaan olosi varmemmaksi ja yhteenkuuluvaksi.
    Tsemppiä :sydamia

    ~ tuulis
    Kirjattu
    “Normality is a paved road: It’s comfortable to walk, but no flowers grow on it.”

    Patata

    • Vieras
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #9 : 25. Toukokuuta 2012 klo 23:11 »

    Mitä jos kääntäisit ajatuksen? Sen sijaan että olet kuulumatta täysin minnekään, voisit kuulua vähän kaikkialle... näin olen oppinut ainakin itseni kokemaan, puolisuuden etuliite on muuttunut ulko:sta moni:ksi... (:
    Kirjattu

    Kitaristi

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 15
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #10 : 26. Toukokuuta 2012 klo 09:03 »
  • Tykkää (0)

  • Muista myös, että kun tarvittava päättäväisyys ja tahto löytyy niin mikään ei ole mahdotonta. Itseään voi kehittää haluamaansa suuntaan. Vaikka usein muutos itsessään onkin hidas prosessi, joten ihmeitä yhdessä yössä ei aina kannata odottaa, vaan käyttää kärsivällisyyttä. Tiedät mitä kaipaat ja miten sen saisit, ota siis pieniä askelia siihen suuntaan. Anna itsellesi aikaa oppia luottamaan ja avautumaan muille, hyväksy muut ja hekin tulevat hyväksymään sinut. Olen varma että löydät vielä juuri ne ihmiset joiden kanssa voit oppia tuntemaan olosi varmemmaksi ja yhteenkuuluvaksi.
    Tsemppiä :sydamia

    ~ tuulis

    Tämä herätti kysymyksen, että kuinka paljon omaa sosiaalisuuttaan voi kehittää? Ja onko se edes toivottavaa? Jotenkin heräsi tunne siitä kuinka minun on nyt muututtava jotta saan muiden hyväksynnän. Kuitenkin tuo muiden hyväksyminen ja muille avautuminen ovat juurikin niitä asioita joita minäkin peräänkuuluttaisin. Tarvitseeko meidän muuta kuin opetella avautumaan? Entäpä ne ihmiset jotka ovat ujoja tai hiljaisia? Taitaa olla niin, että jos haluaa yleensäkään olla "kaikkien kaveri" tulee osata muuttaa omaa sosiaalista käytöstään ja asentoaan ihmisiin kameleonttimaisen taitavasti :)

    Hauskoja hetkiä tutustuessa uusiin ja vanhoihinkin tuttavuuksiin!
    Kirjattu

    Li

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 31
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #11 : 26. Toukokuuta 2012 klo 12:01 »
  • Tykkää (0)

  • Mitä jos kääntäisit ajatuksen? Sen sijaan että olet kuulumatta täysin minnekään, voisit kuulua vähän kaikkialle... näin olen oppinut ainakin itseni kokemaan, puolisuuden etuliite on muuttunut ulko:sta moni:ksi... (:
    Ihana ajatus! Mun täytyy pohdiskella tätä, ihan tosi iso kiitos tästä ajatuksesta. Jotenkin on ollut jonkin aikaa tosi ulkopuolinen ja riittämätön olo, koska joudun tiettyjen asioiden takia olemaan joukoissa, joissa en tunne itseäni sisäpuoliseksi ;) ainakaan.

    Noita kitaristin esittämiä kysymyksiä olen pohtinut tosi paljon. Mun mielestä jokaisen pitää vaatia itseltään vähän muuttumista, varsinkin jos sillä saavuttaa itselleen jotain hyvää, esimerkiksi saa uusia ystäviä. Ujosta huippusosiaaliseksi ei kuitenkaan tarvitse muuttua. Jonkun verran täytyy kuitenkin olla valmis "taistelemaan".
    Kirjattu

    Satyrus

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 29
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #12 : 27. Toukokuuta 2012 klo 20:57 »
  • Tykkää (0)

  • Ehkei meidän ihmisten tarvitse kuulua muualle kuin luontoon? En mäkään kuulu, koska mä olen luontoa! Tietenkin luontevin paikka mulle on siis luonnossa olo.
    Kirjattu

    Colourflower

    • Vieras
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #13 : 28. Toukokuuta 2012 klo 10:33 »

    Ja onko se edes toivottavaa?

    Niin. Itse olen aina kausittain päätynyt siihen johtopäätökseen, että pakkososiaalisuus joutaa hevon hittoon. Kun on sellainen jakso elämässä, ettei yhdessäolosta toisten ihmisten kanssa saa kuin ahdistusta, kannattaa ihan oikeasti harkita muitakin vaihtoehtoja. Vaikka on hyvä osata olla tekemisissä periaatteessa kaikkien kanssa, niin jos huomaa ettei se onnistu, ei sitä väkisin pidä yrittää. Välillä voi katsoa itseensä, luontoon, yksinomaan lähimpiin omaisiin, tai vaikka tavanomaisen elinpiirin ulkopuolelle. Ihmiselämässä on muitakin ulottuvuuksia kuin sosiaalisuus.
    Kirjattu

    odonata

    • Uushippi
    • **
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 83
    • Hui hai Hippi!
    Vs: Enkö kuulu minnekään?
    « Vastaus #14 : 28. Toukokuuta 2012 klo 13:51 »
  • Tykkää (0)

  • Et ole tosiaankaan yksin tuon tunteen kanssa... Vanhempana ihmisenä voisin vain antaa neuvon: Unohda muut ja opettele ensin tuntemaan itsesi, hyväksymään itsesi, antamaan itsellesi anteeksi ja rakastamaan itseäsi. Silloin voit olla onnellinen olet sitten yksin tai seurassa. Ja voiko luontoa parempaa paikkaa ollakaan? Voiko ihmisten parissa koskaan olla niin vapautunut kuin eläinten? Ja tosiaan - tarvitseeko edes?

    Mie oon vasta nyt liki viisikymppisenä löytänyt netistä ihmisiä joiden seurassa voi vapaasti olla oma itsensä (Sielunsisaret ja -veljet  :ow). Säilytä uteliaisuus ja rohkeus etsiä ja kokeilla, uskon että löydät "ryhmän", jossa tunnet olosi kotoisaksi. Halit sulle, olet tärkeä omana itsenäsi!
    Kirjattu
    Minä en ole mieli, äly tai ajatus,
    en myöskään korvat, silmät, suu tai iho.
    En ole taivas enkä maa, en tuli enkä ilma,
    Minä olen ikuinen autuaallinen tietoisuus-henki.

    Shankara