Söin muutamia paljoa vahvaa tummaa suklaata.
Hypnagogiset kokemukseni tulivat taas pintaan, kun asetuin sängylle kuuntelemaan musiikkia. Päädyin valaisemaan itseni loisteputken valolla pirteyttääkseni sessiota. Aloitin tutun hypnagogisen matkailuni kääntäen pääni loisteputkea päin silmät suljettuina. Valo ei kiusannut, ei häikäissyt, olivathan silmäni kiinni. Olenhan kehittänyt pelkkää päivänvaloa käyttäen mieleni pimeälle kankaalle "valokuvia" jo 16-17 vuotiaana.
Hypnagogisuus oli läsnä välittömästi. Tuttu kellertävän kelmeä mielen valaistu kangas tervehti minua. Avasin mieleni silmät ja kangas muuttui kellertävän vihreäksi, vihreäksi, ja lopulta kirkkaaksi, mitä useammin avasin mieleni silmät. Aloin olla ongelmissa, kirkas kangas ei pysynyt silmäluomieni päällä, ja vihreä kangas alkoi kokea näkökenttärajoitteita.
Käänsin lopulta loisteputken poispäin, valaisten hieman huonettani mutta vain sen verran, että pystyin tutustumaan taas mieleni mustaan kankaaseen. Aloin refleksinomaisesti piirtämään haamukuvaa mieleni pimeälle kankaalle, ovi, katon reunat ja seinien kulmat piirtyivät nyt yllättävän pehmeänsinisenä. Samalla havainnoin uusia psykedeelisiä virtauksia näkymässä. Tämä ekstaasi kesti kuitenkin vain kymmenisen, parikymmentä sekuntia. Aloin nähdä haamukuvaa huoneestani silmäluomieni läpi enää tummana, pimeänä ruskeana. Käänsin loisteputken silmilleni ja katsoin hetken kirkasta kangasta, joka kävi punaisen ja keltaisen sameita spektrejä lävitse, ja huomioin taaskin psykedeelisiä mieleni tempauksia kankaalla.
Otin uuden palan suklaata ja päätin jakaa tämän visuaalisen meditaationi kanssanne.
