Pistää miettimään. Mihin sitä tulisi keskittyä elämässä? Itse olen melko paljon joutunut keskittymään itseeni, jotta jaksaisin keskittyä muihin ja auttaa siten heitä. Pitäisikö minun tuntea siitä syyllisyyttä? Ei, mutta välillä tunnen. En ole kovinkaan egoistinen ihminen, mutta tiedän, että minussakin on silti paljon itsekkäitä piirteitä. Sokeri kyllä sulaa suussa. En silti pyri vaalimaan omia egoistisia piirteitäni vaikka tiedän, että ne ovat vain osa ihmisyyttäni ja eläimellisyyttäni, mutta pyrin kyllä mahdollisimman tasapainoiseen elämiseen tiedostaen egoismini. Individualismi on hienoa toki, mutta tässä kulttuurissa sen palvonta on mennyt äärimmäisyyksiin ja lapsi mennyt pesuveden mukana. On sanonta, että jos yrittää päästä egolla eroon egosta niin siihen menee ikuisuus, eli melko ironista. Näemme maailman itsemme kautta.
Voin vain puhua omasta puolestan ja tunnen, että minun tarkoitukseni on auttaa ja tukea muita, mutta sitä varten minun tulee tosiaan panostaa tietyn verran itseeni. Eihän siitä muuten tule yhtikäs mitään. Plus eihän hauskan pitäminen ole mitenkään väärin kun vaan ei satuta muita. Jos ihmisellä on yhtään taipumusta kiltteyteen niin en voi uskoa, että hän on liian itsekäs ja egoistinen, ellei sitten täysin lähde hedonismin tielle mitä niin moni tuntuu tekevän. Tässä maailmassa on kuitenkin liikaa todella itsekkäitä ihmisiä kuten nuo monet sikarikkaat, jotka paskat nakkaavat muista. Sen on toisaalta tämä järhetön taloussyteemi nimeltä kapitalismi mahdollistanut. En pyri kritisoimaan ketään valinnoistaan, kunhan vain huomioin asioita. Totuus ja vapaus ovat tärkeimpiä asioita minulle. Jos olen onnistunut elämäni aikana auttamaan muita ihmisiä ja piristämään heitä synkkyyden keskellä, niin näen, että tämä elämä on ollut elämisen arvoinen. Kaikki muu on vain bonusta.
