Mielenrauhaa - 2

mä olen nyt viime aikoina huomannut, että vesi on se missä mulla mieli lepää
Olen mä sitten veneell tai uimassa niin mä unohdan kaiken pahan ja vaan nautin olostain

Kerroimme heille tapahtuneesta, ja yksi alkoi puhua siitä, miten hyvä vaikutus sillä voisi olla yleiseen ilmapiiriin, jos siellä täällä julkisilla paikoilla olisi meditoivia ihmisiä. Idea kuulosti hyvältä - pitänee tehdä asian eteen jotakin!

Asialla olisi ainakin se myönteinen vaikutus, että meditaation idea saattaisi tulla ihmisille vähemmän etäiseksi, pois "hörhöjen hommia" -osastosta lähemmäs tavallista kaduntallaajaa.

hermostun hiljaisuudessa ja fyysisessä pysähtyneisyydessä, saan mielenrauhan kokemuksia yleensä stereoiden pauhatessa täydellä volyymilla ja sykkeen noustessa kattoon. Autossa ja pyöräillessä myös, kun maisemat viuhuvat ohi. Jotenkin paikallaan olo ja yritys rauhoittua tekevät entistä levottomammiksi. Kun tekee jotain, ajatukset muuttuvat liikkeeksi ja pää tyhjenee jalkojen polkiessa ja käsien heiluessa. Ulkoilmalla on myös rauhoittava vaikutus, tosin toisin kuin useimmat teistä täällä, tunnen oloni tukalaksi ja uhatuksi metsässä. Ainakin kuusimetsissä, lehdoissa ja koivikoissa yms "avarissa" paikoissa mieli lepää. Myös yhdessä muiden kanssa laulaessa tulee usein autuas olo (:

Itse olen löytänyt mielenrauhaa elämää elämällä ja asioita oppimalla -kantapään kautta. Iän myötä on tuntunut mielenrauha lisääntyvän, kuten kai moni muukin sanoo. Olen toki joutunut monta kiveä ja kantoa kääntämään, niin sanotusti, että sen rauhan ja tasapainon löytäisin. Mutta sen päätöksen nuorena ja epävarmana tein, että tasapainon haluan löytää, koska ilman sitä elämä on niin raakaa ja pelottavaa! Usein oon nähnyt, että vielä siinä 25-vuotiaana moni tutuistani on ollut aika syöksykierteessä ja kenties elänyt elämänsä rankimpia vaiheita. Siitä sitten 30 ikävuoden lähestyessä ovat tasapainon löytäneet, jos ovat rohkeasti uskaltautuneet vaikeita asioita selvittelemään ja ymmärtämään, miksi ne asiat meni niinkuin meni. Näin on ainakin ollut minun hyvillä ystävilläni, niillä syvällisillä ja hieman erilaisilla ihmisillä. Ja samoin itselläni 30 ikävuoden kieppeillä se mielenrauha parani.

Luonto on kyllä yksi tärkeä asia mielenrauhan luomisessa. Sen olen huomannut vähän puolivahingossa, vaikka nuorempana olin sitä mieltä, että luonnossa on liian vähän ihmisiä ja siellä tulee mökkihöperöksi! Silti saanut huomata, että pidemmät ajat luonnonhelmassa ovat olleet erittäin terapeuttisia aikoja ja jotenkin jännästi luonto opettaa ihmeellisiä asioita..

Yleensä olen melko rauhaisin mielin nykyään. Silti juuri nyt on ollut vähän stressiä ja uupumusta, univelkaakin. Tässä tilassa huolestuneisuus lisääntyy ja tuntuu, kuin vaistoni eivät enää johdattaisikaan minua, kun väsyksissä menee vaan kierroksille ja on kuin sokea ja kuuro. Siitä tulee levoton ja epävarma olo.

Ajattelin sitten yrittää löytää mielenrauhaa jostain lausahduksesta, jonka netistä löytäisin.. Päivän sana tuli ekana mieleeni ja se sanoi:

"Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi."
Ap.t. 11:14

En sinänsä ole mitenkään uskonnollinen, enkä pidä raamattua minään ehdottomana ohjenuorana. Mutta kyllä tuosta jotain helpottavaa tunnen löytäväni, omalla tavallani. Vaikka mielestäni elämää suurempaa tietoa voi löytää monen monista muistakin paikoista, kuin raamatusta. Minulle tuo lause merkitsee jotain sen suuntaista, että kyllä ne mun vaistot yhä tallessa on, intuitio ja sydämen ääni johdattaa mua yhä, vaikka joinain päivinä tuntuu, että en kuule intuitioni ääntä ja olen siksi hukassa. Täytynee vaan odottaa taas selkeämpiä päiviä, kunnes taas herkistyn ja pystyn paremmin kuulostelemaan, missä mennään ja mitä tapahtuu..

Eräänä kauniina yönä kangasmetsän samettipohjalla kiemurtelevaa polkua kulki kummallinen olento. Se oli pieni keijupoika, joka kulki kotimetsässään huilua soittaen. Sattui että eräs kuunsäde huomasi sen, kuuli sen soiton, ja pyysi äidiltään kuulta että saisi maahan käydä sitä katsomaan. Äiti kuu sanoi: " Jos laskeudut maahan, täytyy sinun kuolla. Älä jätä minua"

Mutta kuunsäde katseli tuota kulkijaa, sen tummat kiharat hiukset valuivat takkuisina yli olkien ja tuuli tanssitti niiden latvoja silmillä. Kuunsäde meni äitinsä luokse ja sanoi: "Äiti rakas, minun täytyy käydä maahan häntä katsomaan." Äiti itki kun hän heltyi tyttärensä rukouksiin ja antoi hänelle maan yöhön kuolevaisen keijukaisen hahmon.

Samassa kuunsäde unohti kaiken, hän katseli metsää ympärillään niin kuin ensimmäistä kertaa ja pelkäsi niin että kätki valonsa syvälle sydämensä sisimpiin osiin. Hän hakeutui piiloon pieniin koloihin joskus kettujen ja joskus jänisten kanssa. Ketut epäilivät häntä petturiksi ja jänikset pelkäsivät häntä. Hän ei muistanut äitiään eikä sitä mistä oli tullut. Hän söi leskenlehtien suuria lehtiä ja joi peurojen kanssa metsälammen vettä. Niin jatkui monta yötä, kunnes eräänä hämäränä syysaamun hetkenä, hän kuuli kummallisen sävelmän soivan metsässä. Hänen sydämensä värähti, ja tietämättä oikeastaan itsekään miksi, hän kiiruhti soittoa kohti. Niin saapui kuunsäde aukiolle, jonka ... Mielenrauhaa. Tarina päättyy hyvin kauniisti.